Rasvaista menoa

Näinä aikoina vuodenkierrossa toitotetaan taas mediassa uusista ja ihmeitä tekevistä elämän eliksiireistä ja luonnon rohdoksista Pohjolan pimeyttä vastaan. 
 
Pikkupoitsuna Ruoveden vaarilassa toljotin uteliaana lauantain alkuehtoon tunteina enoni ja tätieni iloista hyörinää ja pyörinää talon ainoan isomman peilin edessä kammarissa. 
Kun lauantain toivotut levyt olivat soineet radiossa, eno etunenässä asettui piirongin peilin eteen ja purskasi hiusvoidetta kunnon klimpin harjaansa ja suki mönjän kuontaloonsa viimeistellen sen kammalla. Leukaperiin vielä aimo hulaus ”kolinaa” ja kaveri näytti peilikuvaansa ihaillen tyytyväiseltä. Naisten vuorolla näin ainakin erilaisia rasvapurnukoita, huulipunia ja hiuslakkapulloja. 
 
Tansseihinhan Urheilutalolle porukka oli lähdössä kovalla tohinalla. Kammari haisi kaiken meikkauksen ja ponnekaasujen jäljiltä kuin rankkitynnyri ja vielä vuosikymmenten jälkeenkin huoneessa voi aistia sen saman tuoksun. 
 
Kaikenlaisia tököllejä olen minäkin maalliseen majaani kokeillut ja jopa kirjoittanut niistä kauan sitten lukiossa. Äidinkielen ainekirjoituskokeen otsikkona oli: Voidepurkkien rasvainen petos. 
 
Olen toki matkani varrella raapustanut eri opinahjoissa aineita ja esseitä mitä kummallisimmista aiheista, mutta noista kolmesta sanasta tuntui silloin mahdottomalta saada irti yhtään mitään järjellistä miesnäkökulmaa konseptipaperin täytteeksi neljänkymmenenviiden minuutin aikana. 
Katselimme poikien kanssa hölmistyneinä toisiamme, mutta luokan tytöt kirjoittivat jo touhukkaasti jostain syystä. 
 
Jotakin minäkin sain kuitenkin aaneloselle pantua kovan väännön ja hikoilemisen jälkeen. Kertoilin jutussani erilaisten kasvovesien ja ihovoiteitten käytöstä ja vaikutuksista sikiäviin finneihini naamataulussani sekä kutiaviin näppylöihin muualla kropassani. 
Kuvailin rohkeasti juurta jaksain saunan jälkeiset rituaalit vartaloni puhdistusseremonioista. Myös mukavat muistelot Järvenpään sisaruksista kuljettivat tarinaa eteenpäin. 
Mainitsin vielä kauppojen ja lääketehtaitten pohjattomasta ahneudesta ja hyväuskoisten teinien taskurahojen höynäyttämisestä. Lopuksi totesin, että vesi on vanhin voitehista ja että jonakin päivänä poseeraan Poliisilehden kansikuvapoikana. 
Toiveeni toteutuikin osittain paljon myöhemmin: sisäsivuille pääsin ihan palstakaupalla. 
 
Koulussani oli tapana, että opettaja lukee parhaimman tai erikoisimman aineen koko luokalle. Naurunpyrskähtelyä ja tirskumista kuului, mutta tekeleeni vaikeasta aiheesta sai merkinnät jutun loppuun: 10-. Lyhyt, mutta naseva! 
 
Unto Nieminen
Nummela
 
Julkaistu 19.09.2017 15:46