Ämmä

Olen ennenkin kirjoitellut nelijalkaisen ystäväni seikkailuista ja edesottamuksista, mutta hyvästä täytyy tarinoida enemmänkin semminkin, kun koiranen jahtaa nyt myyriään jossakin muualla. Kunnioitettavat kuusitoista ikävuotta karvakuono ehti elellä täällä Pohjantähden alla, ennen kuin kuolo korjasi.

Ihmisiässä se on paljon, ja viime aikoina kutsuinkin ystävääni vanhaksi rouvaksi. Luulen, että se tiesi sen itsekin ja käyttäytyikin sen mukaisesti. Pitemmälle kävelylenkille sitä ei saanut enää millään, eikä tuiki tavallinen ja tylsä koiranpöperökään maittanut. Isäntäväen maukas muona kyllä kelpasi liiankin hyvin ja välipalojakin piti kärkkyä aina kun joku vain kyökissä touhusi.

Läskikiloja sulatteli onneksi isohko pihapiirimme reviiri hajuineen ja pikkuotuksineen. Melkein yhtä rakas paikka koirulille oli Ruoveden kesäpaikka metsineen. Siellä sai koluta, möyriä ja haukkua kyllikseen, tosin valvovan silmäni alla, sillä metsissä eleli kookkaitakin luonnon luomia.

Ei hauveli kuitenkaan koskaan joron jäljille eksynyt, mikä jo osoitti erinomaista viisautta ja luonteen hallintaa. Yhden ainoan kerran liippasi läheltä. Eräänä keväänä siivoilimme mökkinurkkia talven jäljiltä, kun peljästyin pahanpäiväisesti vaimoni hätähuutoa. Keskellä pihaa koira ja kyy mittelivät katseillaan toisiaan, välimatkaa henkien taistelussa ei ollut kuin parikymmentä senttiä.

Koira toljotti kummissaan moista oliota ja kärmes oli jo tuikkausasennossa. Saimme karvaturrin käskyttämällä äkkiä pois tilanteesta ja kyynkin hätistelin haravalla matkoihinsa.

Inhotuin asia möksähommissa oli terrierin mielestä varmasti hyttyset ja kusiaiset, ja useimmiten se loikoilikin avoverannan suojissa. Jackie-kuoma aavisti prikulleen senkin, milloinka lähdetään Ruoveden kirkolle kauppaan tai muuten vain. Sillä se tykkäsi kovasti tepastella taajaman kaduilla ja poluilla ihmisiä ja nähtävyyksiä ihmettelemässä. Mieluusti kaverini kävi myös vanhan mummulan nurkkapieliä nuuhkimassa ja merkkailemassa.

Lamminjärven rannoillakin samoilimme usein, mutta uimaan en hauvelia saanut koskaan. Pelkkä tassujen peseminen suihkun alla aiheutti sille jo nelivedon lukkiutumisen kylppärin tai mökkisaunan kynnyksellä.

Monista yhteisistä harrastuksistamme voisin mainita klassisen musiikin kuuntelemisen. Aika usein kumppanini loikoilikin vieressäni petilläni tyytyväisenä, kuulostellen uteliaana radio ykkösen ohjelmatarjontaa.

Pikkukoiruuksiakin terhakka terrieri teki silloin tällöin. Kuunneltuaan hetken ihan viattomalla ilmeellä ärräpäitäni se heilutti töpöhäntäänsä ja nuoli naamani, ajatellen kai ettei haukku haavaa tee. Ja taas oltiin ylimpiä ystävyksiä.

Vanha rouvamme oli lempeä myös lastenlapsillemme, ja erityisesti tyttärentyttären kanssa koiralla tuntui olevan kivaa. Vaimoni oli kuitenkin lemmikkimme paras sielunsisko ja emohahmo. Sanotaan, että sydämeen ei mahdu kahta ämmää.

Minulle mahtuu.

Julkaistu 14.11.2017 17:49