Hyvät teot

Ne olivat vaaleat, ehkä vähän kellertävät. Niissä oli kuminauha vyötäröllä, solmulla kiristetty sopivaksi. Niitä oli pidetty paljon, ja niissä oli reikä. Niissä villahousuissa.
Lämpimät ne olivat, mutta kuten nykykielellä sanottaisiin, ne olivat kaikkea muuta kuin swägit. Tai siltä minusta silloin tuntui. Nykyään vetäisin ne ilolla jalkaani ja ylpeänä esittelisin niitä kenelle vain, mutta silloin en ajatellut niin. Siinä iässä taisin ajatella enemmän sitä, mitä muut ajattelevat, kuin sitä, mitä itse olen asiasta mieltä.

Olin alakoulussa, ja pakkanen paukkui kolmessakymmenessä asteessa. Olin kuvitellut, että olisimme liikuntatunnin ulkona, ja pukeutunut lämpimästi, mutta tunti pidettiin sisällä. Aloimme kuoriutua ylimääräisistä vaatekerroksistamme, jottemme läkähtyisi jumpatessamme. Hermostuneena odotin, mitä muut sanoisivat, kun huomaisivat villahousuni. Riisuin niitä vaivihkaa ja etsin paikkaa, minne ne piilottaisin.
Silloin viereeni ilmestyi luokkatoverini, jota en tuntenut kovin hyvin vielä. Nolostuin ja pelästyin: Näinkö pian paljastuin? Nytkö pilkka alkaisi?
Hätäilin kuitenkin aivan turhaan. Tuo ymmärtäväinen tyttö oivalsi heti, mistä oli kyse. Hän otti villahousut kädestäni, viikkasi ne sieväksi pieneksi nyytiksi, taitteli sen villatakkiemme alle ja sanoi:
– Ole huoleti, ei niitä sieltä kukaan löydä.
Eikä löytänyt. Minä sen sijaan löysin tytöstä uuden ystävän. Mitä hätäilyyn tulee, luulen hermoilleeni monestakin asiasta turhaan; miksipä kukaan olisi halunnut villahousujanikaan pilkata.

Rikollisuus ja tahalliset pahat teot ovat harvinaisia, ehkä jopa harvinaisempia kuin hyvät teot, kirjoittaa Hannah Arendt teoksessaan Vita Activa. Teosta on kiittäminen monistakin vuosien mittaan heränneistä ajatuksista, mutta viime aikoina olen pohtinut etenkin tätä yhtä: Voiko olla niin, että hyvät teot ovat harvinaisia?
Välillä pohdin kysymystä tieteellisten teorioiden, välillä oman toimintani kautta: Milloin viimeksi tein hyvän teon? Tai tahallisesti pahan?

Voi olla, ettei ole kovin hyvä teko irrottaa yksittäistä lausetta vuonna 1958 ilmestyneestä 327-sivuisesta opuksesta. Ehkei Arendt kuitenkaan pahastuisi, vaan olisi hyvillään, että aihe kiinnostaa.
Ainakin alustavasti uskon luulevani, etteivät hyvät teot harvinaisia ole. Ehkä emme vain huomaa niitä. Ehkä niitä on niin paljon, ettei niitä edes tiedosta. Ehkä muistamme vain ne, jotka ovat olleet erityisen merkityksellisiä.
Ja onhan tässä onneksi vielä se mahdollisuus, että lähtee lisäämään hyvien tekojen yleisyyttä kasvattamalla niiden määrää. Jos ei muuten, niin varmuuden vuoksi.
Leena Törnqvist

Julkaistu 06.12.2017 06:37