Alastalon ja Ylistalon välissä

Syntymäpaikka on tärkeä tieto kaavakkeessa kuin kaavakkeessa. On varmaankin hienoa, jos on sattunut syntymään Helsingissä, Tukholmassa tai jopa Pariisissa.
Ruoveden Noitakäräjät on syntynyt Alastalon ja Ylistalon välissä, Visuveden koulun katon alla. Ruoveden kunta järjesti ideakilpailun kunnan ylöskohottamiseksi – taisi olla 1969. Viesti noteerattiin, ja aloimme opettaja Erkki Maurasen kanssa pohtia päät kuumina. Kerrankin kävi tuuri. Voitimme, saimme kunniaa ja kädenpuristuksen – ei toki kultaista.

Ruoveden Noitakäräjät oli syntynyt! Vauva sai täydet pisteet. Nimi oli kyllä kauhistus monelle, mutta se on kestänyt aikaa.
Oiva Hernesniemen näytelmän ympärille rakennettiin kunnon kesätapahtuma. Parempi kuin monet kilpailijansa ensi heinäkuussa: Suopotkupallon MM-kisat Ukkohallassa, Eukonkannon MM-kisat Sonkajärvellä ja vaikkapa Lypsyjakkaranheiton SM-kisat Varkaudessa. Hienoja varmasti nuo muutkin. Eivät kuitenkaan voita Eino Paanasen tai Simo Ylä-Kautun uskomattoman uskottavia noitahahmoja. Eivätkä sen paremmin nykypäivän Noitakäräjien ohjelmaa tai tunnelmaakaan, kiitos Sirpa Bertlingin ja muun johtokunnan!

Milloin ja missä lausuttiin Ruoveden kunnan syntysanat? Paikkaa emme tiedä, emmekä ”isää ja äitiä”, vuosi oli 1565. Ikää on kertynyt rapiat 450 vuotta.
Emäseurakunta oli aikansa mahtitekijä, sillä oli kappeleina Keuruu, Virrat, Ähtäri ja Kuru. Pohjaslahti kuului tuolloin Ruoveteen, josta se erotettiin vasta 1941. Savossa syntynyt Antti Lieroinen piti majaa Virtain Jäähdyspohjassa, ilmankos hänet tuotiin tuomittavaksi Ruovedelle.

Nyky-Ruoveden menestyksellä ei ole mitään tekemistä noituuden kanssa. Antti Lieroisen kirous ei ole yltänyt Ruoveden nykypäivään, sen verran hyviltä ovat näyttäneet viimeisten vuosien tilinpäätökset. Kunnanjohtaja, johtoryhmä ja hyvät luottamushenkilöt ovat panneet parastaan, ja katso: Ruovesi on jälleen ihmisten mielessä Suomen kartalla!
Takavuosien johdon eräs saavutus oli miestä väkevämpien pullojen hakeminen yöllä – lukkojen takaa. No, kaikenlaista sitä keksitäänkin! Ei onnistu tänään. Eikä ole tarvettakaan.
Tänään tehdään viisaampia projekteja. Halullisten tuonti Mannisen linja-autolla Tampereelta tontteja katsomaan Suomen kauneimpaan kirkonkylään oli mestarillinen oivallus. Hyvä Ruovesi ideoineen, ylijäämineen ja strategioineen!
Antti Lieroisen kerrotaan menneen Lieransaareen laakakivellä seisten ja rautakangella meloen. Sitten roihun savu nousi, jälleen yksi noita kohtasi loppunsa. Nykyisellä Ruoveden johdolla ei paljon rautakankea kummempia meloja ole, mutta homma toimii. Kiitos siitä.

Juhani Vahtokari
Aikuiskouluttaja
Noitatorin juontaja

Julkaistu 18.04.2018 09:38