Melkein Kreikasta

Tohtori puhuu erikoisesti, arvailen hänen taustaansa. Samantekevää, ei korvieni puhdistus niin vaikeaa ole, Ilomantsin terveyskeskuksessa sen teki ambulanssikuski.

Kaveri on omalla tavallaan äreänkarkea, tumma vahva tukka suoraan taakse, harmaata. Välimereltä tulee, Kreikan suunnasta. Onassiksen sukua: voimakkaat piirteet, paksut tummat rillit, naama kuin lapio ja puhe ärinää. Ilmetty trukkikuski Pireuksen satamasta – tai sitten Zorbas valelääkärinä Suomessa... Ikä kuudenkympin vaiheilla.

Tohtori teitittelee, minä sinuttelen, hyvin sujuu. Onhan se hyppy muuttaa lämpimästä tänne.  Keitä läheisiä jäi kotimaahan, onko täällä ystäviä?

Poliitikot tapelkoot kiintiöistään. Minun tehtäväni ei ole heitä karsia, minun tehtäväni on olla ihminen. Olen itse ollut maahanmuuttaja kaukana, siellä oltiin ystäviä.

Tohtori kurkkii korvaan lampulla, nauraa kun kysyn, näkeekö läpi? Alamme olla kavereita. Päätän kysyä: tunteeko hän Olympoksensa, Hippokrateen mies? – Kuinka kaukaa olet tänne pyryyn muuttanut, mistä olet kotoisin? – Kokemäeltä. – Häh, Kokemäeltä?

Tuijotan epäuskoisena. Siinä humahti taivaan tuuliin Pireuksen satama, Melina Mercouri ja Sokrateskin. Mitä tilalle? Joku Kokemäen Uunoko? Nauru karkaa. – Mitäs naurat? kysyy Antti Athanasios.

Julkaistu 24.04.2018 14:55