Noidallakin luopumisen tuskaa

Kohta on aika luopua noidan tittelistä ja luovuttaa se seuraajalleni.
Vuosi on ollut minulle monella tapaa luopumista ja uuden opettelua. Minulle luopuminen on ollut aina haastavaa. Se, minkä olen saanut, on minun ja sen haluan pitää. Näin se ei kuitenkaan mene oikeassa elämässä.

Viime päivät olen ollut siivoamassa edellistä kotiani, voi sitä tavaran määrää. Olen elänyt ajatuksella”kaikkea voi joskus tarvita”, mutta nyt oli pakko luopua. Vastaan tuli monenlaisia tavaroita, joihin liittyy rakkaita muistoja. Ihan kuin olisin saanut elää ne hetket uudelleen. Onneksi sinulta tai minulta kukaan ei voi viedä muistoja, ne säilyvät ikuisesti sydämessä.

Noidan tittelin luovutan kuitenkin ilolla seuraajalleni ja toivon hänelle hyviä noituuksia.
Noidaksi julistamisen jälkeen ensimmäinen minulle asetettu kysymys oli: ”Mitä haluat noitana tehdä?”
Toiveeni oli päästä puuhailemaan noitakäräjätoimikuntaan ja se toteutui. Yhdessä olemme ideoineet uutta ja toivottavasti se myös näkyy tulevilla noitakäräjillä.
Mikään muutos ei tapahdu hetkessä ja erityisesti kaikki kiva maksaa melko paljon tai paljon. Pienellä budjetilla, mutta suurella luovuudella ja hyvällä yhteistyöllä olemme onnistuneet luomaan monipuolisen ohjelman käräjäviikolle. Jokaiselle löytyy varmasti jotain mieleistä!

Viime kesän käräjistä ja noituudestani jäi mieleen hauskoja tapahtumia. Ensimmäisenä arkena noidaksi julistamisen jälkeen päädyin lomareissulla Kotkaan. Pistäydyin torilla, jossa eräs torimyyjä huudahti:” Oletkos sinä se uusi Ruoveden noita?!”
Hämmentyneenä totesin, että näköjään Ruovesi tunnetaan ja sen tapahtumia seurataan Pirkanmaan ulkopuolellakin!
Nyt jäädään jännittämään, kuka on seuraajana, kenestä kruunataan uusi noita ja kenen noituudet on pantu merkille?
Ruovesiläisissä on noita-ainesta, monenlaista luovuutta omaavaa ja ahkeraa tekijää on pantu merkille. Hyviä ehdokkaita oli useita, heistä oli vaikea nostaa ehdokkaat, mutta olen kuitenkin tyytyväinen päätökseemme.
Toivon vilkasta äänestystä ja sittemmin osallistumista käräjäviikon tapahtumiin. Yhdessä tekemällä ja osallistumalla teemme näistäkin käräjistä ikimuistettavat.
Oikein hyvää ja noitamaista kesää!

Hanna Saarinen
Ruoveden Noita 2017

Julkaistu 06.06.2018 16:39