Lomalla saa olla vähän STPO

Oli kaunis, aurinkoinen päivä. Autossa oli kuuma. Ilmastoinnista emme olleet tuolloin vielä kuulleetkaan, eikä meillä ajeltu ikkunat auki, koska aina veti joko liikaa tai liian vähän.
Illan tullen saavuimme pienelle itäsuomalaiselle paikkakunnalle. Päivällistä söimme leirintäalueen kahvila-ravintolassa. Aterian jälkeen tarjoilija tiedusteli, haluaisimmeko jälkiruokaa. ”Joo, lättyjä!” hihkaisimme veljeni kanssa kuin yhdestä suusta.

Ruokalistalta ohukaisia ei löytynyt, mutta tarjoilija ratkaisi ongelman keräämällä listat pois. ”Kyllähän myö teille lättyjä paistetaan”, hän ilmoitti leveästi hymyillen ja lähti kohti keittiötä. Hetken päästä hän palasi räiskälepinoa lautasella kantaen. ”Pittäähän sitä lomalla lättyjä saada”, hän säteili.

En tiedä, ovatko lätyt koskaan ennen sitä tai sen jälkeen maistuneet niin hyviltä. Lomatunnelman ne ainakin kohottivat kattoon asti.
Lapsena lomafiilis tuli kyllä jo siitä, että oli kesä. Pääsi uimaan, ja ulkona oli kevyt olla, kun ei tarvinnut pukea kura- tai toppavaatteita. Matkatoiveet täyttyivät, kun auto starttasi kohti mummulaa. Tai vaikka Itä-Suomea, jossa en ollut koskaan käynyt.

Aikuisen näkökulmasta retki vieraalle paikkakunnalle on sikäli mukava tapa viettää lomaa, että oudossa ympäristössä rutiinit katkeavat kuin itsestään. Retken kohde on silti tavallaan sivuseikka. Olen nimittäin huomannut, että muistot paikoista haalistuvat paljon nopeammin kuin muistot ihmisistä, joita reissuilla tapaa. Ystävällisyys, avuliaisuus ja myötäelämisen taito lämmittävät aina. Ventovieraiden osoittamina ne ovat matkamuistoja, jotka kestävät. Muori, joka opasti meidät paikallisen nähtävyyden luo takapihansa läpi, on muistikuvissani paljon terävämpi kuin itse nähtävyys. Entä siistijä, joka riensi kolkuttamaan tuttavansa linnan ovea, jotta pääsisimme näkemään huoneen, jota lukemassani kirjassa kuvailtiin? Hänet muistan sinikukkaista kolttua myöden, vaikka linna on jo miltei unohtunut. Apteekkaria, joka taputti olalle hyvästiksi ja vannotti palaamaan, jollei lääke tehoaisi, unohdan tuskin koskaan, kun taas paikkakunnasta muistan tuskin mitään.

Joskus mieleen jäävät toki myös jäljet, joita ihmiset ovat ympäristöönsä jättäneet. Viimeksi jäin ihastelemaan risteykseen maalattuja kirjaimia STPO. Viereinen STOP-merkki kertoi kyllä jo kaiken oleellisen väistämisvelvollisuudesta, mutta varmahan on aina varmaa.
Asiaa mietittyäni olen tullut siihen tulokseen, että STPO on ihan hyvä motto lomalle. Kyllä siitä selvää saa, kun ottaa rennosti. Pysähtyy. Paistaa vaikka lättyjä, vaikkei niitä virallisessa ohjelmassa olekaan.

Julkaistu 01.08.2018 09:25