Marraskuunpirteää positiivisuushyminää

Työhuoneen ikkunasta kimaltavat puhelinyhtiön Ruiffelin valot läpi harmaan nolla-asteisen sumun.

Marraskuussa ilo on haettava pienistä asioista. Piristyksen tällä viikolla toivat jouluvalot, teatteriretki, jossa minuakin kutsuttiin koko ajan tytöksi, ja se, että Ruovesi-lehden uudet nettisivut näyttävät kivalta.

Voimaannuttavaa voi olla melkein mikä tahansa mielihyvää tuottava asia, joka itselle on plusmerkkinen ja piristävä. Kaamosmasennuksen vaaran leijuessa vahvana yllä, on pakko ilonpiskoja etsimällä etsiä.

Ja ostaa vihdoin myös se kirkasvalolamppu, jota on vuodesta toiseen kaavaillut hankkivansa.

Liiallinen positiivisuuden palvominen alkaa silti ärsyttää.

Olen kirjailija Maria Syvälän kanssa samaa mieltä siitä, että positiivisuushyminä on tyhjäntärkeää: se sisältää paljon positiivista puhetta ja niukasti myötätuntoisia tekoja. Syvälä viittaa hyminään siinä mielessä, että jatkuvan positiivisuuden vaatimuksella voidaan ohittaa ongelmien kohtaaminen ja niihin teoilla puuttuminen. Ongelman esittäjä näyttäytyy positiivisuushyminässä ikävänä valittajana, jolla on oikea asenne hukassa.

Yhteiskunnallisetkin ongelmat kääntyvät tällä menetelmällä yksilön kohtaamiksi haasteiksi, josta selvitään valoisalla elämänasenteella.

Kun kaikki halutaan nähdä mieluummin myönteisessä valossa, tehdään ongelmista haasteita, ikään kuin sanojen kääntäminen myötäsukaiseksi asian luonnetta muuttaisi.

Syvälän esimerkki vahingolliselle positiivisuushyminälle on surunvalitteluja tuova tuttava, joka kehuu surevalle kyynelten parantavaa voimaa. Tyhjää ja satuttavaa positiivisuutta kohtaa myös masentunut, jota kehotetaan ottamaan itseään niskasta kiinni ja lähtemään lenkille.

Pakkopositiivisuuden vastakohta ovat ne syntymäinnostuneet ihmiset, jotka levittävät ympärilleen energiaa ja valoa pelkällä läsnäolollaan. Siinäpä se juju ehkä onkin, positiivisuus ei voi olla päälleliimattua.

Kun itse olen kuitenkin tätä hämäläistä juurta, jolle tulevat keskustelussa oikeat sanat mieleen vasta huomenna, ei voi kun odottaa lumen tuomaa valoa ja talvipäivänseisausta.

Ja sitä kirkasvalolamppua, joka taas jahkaillessa jäi ostamatta.

Julkaistu 03.12.2014 16:41