Sata päivää ilman maksalaatikkoa

Pystyiskö? Uskaltaisko? Kannattaisko? Sata päivää ilman jotain, mikä on itselle niin tärkeää, että siitä on jo lähes riippuvainen.

Tuttuahan tämä on joulun tienoilla paremmissakin piireissä: mopo karkaa käsistä, kun konvehteja tursuaa joka pöydältä.

Vedonlyönnin tuloksena olen loppiaisesta kuukauden verran ilman suklaata. Kotona odottavat kulhossa vielä ne rasioiden jämät, joita kaikki hylkivät meillä: latte, cappuccino ja minttu. Silmäilen niitä ohi kulkiessani, mutta ne eivät aiheuta mitään tuntemuksia. Kääntelen niitä kulhossa. Mikä maku olikaan tuo simpukanmuotoinen? Miksi kukaan ei ole syönyt sitä?

Syön suklaata, kun mieliteko syntyy ja jos sitä kaappiin on jemmattu, harvemmin ilooni tai suruuni. Sen tilalle keksin helposti kymmeniä muita herkkuja, terveellisiä ja epäterveellisiä.

Mahtaako kuukauden suklaapaasto onnistua? Tuttava on sitä mieltä, että kuka vaan onnistuu, kun vakaasti päättää. Hän pidättäytyi karkinsyönnistä viime loppiaisesta jouluun.

Mutta... hän sattuukin olemaan mies. Naisella on erilainen fysiologia ja kenties sen takia sisäsyntyinen tarve suklaa-atomeille. Eikä nautinnon merkitystä mielenterveydellekään sovi aliarvioida.

Kerron kotona ääneen paastostani, ja tytär päättää ryhtyä tukilakkoon. Karkinsyönti aiheuttaa urheilijatytössä huonoa omaatuntoa, vaikka hän onkin nähnyt lentopalloammattilaisten latovan kaupan kassahihnalle twixejä ja snickersejä.

Helmikuun alussa tiedän, miten kilvoittelumme onnistui ja kantaako se kauemmaskin.

Vuodenvaihde on innostanut muitakin paastoille ja kuureille. Television Sata päivää ilman viinaa -ohjelma ei herätä minussa mitään ajatuksia. Yhtä hyvin voisin ryhtyä Sata päivää ilman maksalaatikkoa -kampanjaan. Kumpaakaan nautintoa ei tule harrastettua, makunystyräni kun eivät vaan lämpene niille.

Toisiin ruokiin olen niin tottunut, että ilman olisi vaikea olla. Maito, leipä ja peruna – miten hyvältä lapsuuden perusmaut tuntuvatkaan, varsinkin kun joskus pitää pientä taukoa.

Entä ilman töitä? Ei tässä elämänvaiheessa, kun sitä kerran on suotu ja muidenkin perheenjäsenten hyvinvointi on siitä kiinni.

Ilman autoa? Tietokonetta, kännykkää, televisiota? Vähentää näistä kaikista voisi, ainakin vapaa-ajalla.

Kielteisen asian jäädyttäminen heijastuu lähimpiin ihmisiin. Ajattelen esimerkiksi joitakin nuoria, joille sata päivää ilman v-sanaa olisi haasteista suurin. V-paastolla olisi varmasti myönteisiä vaikutuksia niin kotona ja koulussa kuin kaveripiirissäkin.

Mitä ilman en haluaisi olla, jos se riippuu vähänkään minusta? Elämäniloa, lapsiani ja liikuntaa. Terveyttä, jos sitä suodaan. Kosketusta ja ajatusten jakamista. Kaikkien näiden tärkeys punnitaan täysin eri vaa’alla kuin maksalaatikon tai suklaan.

Julkaistu 14.01.2015 16:52