Huolisoppa on keitetty

Olen tullut siihen tulokseen, että olen maailmanmestari. Asian huomaaminen vaati pitkällistä pohdiskelua, sillä harvemmin sitä kai myöntää itsestään mitään negatiivista. Olen nimittäin joutavanpäiväisen murehtimisen ennätyksien tekijä.

Otetaan esimerkiksi tilanne, kun lepäilen sohvallani maha täynnä makoisaa ruokaa, päivän työt tehtynä. Johan siinä joku kehräisi kissan lailla hyvää oloaan, availisi virvoitusjuomatölkin alumiinilenkkiä ja harrastaisi letkeää kanavasurffailua televisiosta. Mutta mitä teen minä? Pelaan pari nettipeliä ja pähkäilen, että se on kyllä maailman joutavinta puuhaa. Minun pitäisi tehdä jotain älykkäämpää!

Katseeni osuu seiniin ja harkitsen remonttia, mistä saan oivan pohjan raha-asioiden tuskailemiselle, minkä jälkeen voin antautua syyllisyyden valtaan siitä, ettei tule annettua riittävästi rahaa lapsille tai tavattua tarpeeksi ystäviä. Mikäköhän läheisen ystäväni vointi on? Niin ja sohvalla löhöilemisen sijaan minun pitäisi harrastaa liikuntaa...

Joidenkin tutkimusten mukaan en ole yksin kaikkien mietteideni kanssa, vaan kanssasisaria minulla riittää. Me suomalaiset naiset olemme päässeet liki tasa-arvoon miesten kanssa nyky-yhteiskunnassa, mutta mikä on sen hinta? Koska äitiyshormonit ovat vahvana elämässämme, tunnemme paineita kodin ja lasten askareisiin – näin väittäisin – miestä enemmän. Kun siihen lisätään ulkonäkötoiveet, joita toinen sukupuoli meiltä mielellään odottaa sekä työelämän paineet, niin huolisoppa on valmis.

Muistan, kuinka lapsena istuin keittiön pöydän ääressä ja luin jännittävää kirjaa. Olin niin keskittynyt, etten nähnyt enkä kuullut mitään, kun äitini yritti komentaa tekemään jotakin. Hän ihmetteli hieman ironisesti, kuinka valikoiva kuulo minulla onkaan. Kuulen vain haluamani asiat... Ajattelin silloin lapsen mielelläni, että haluaisin nappia napsauttamalla saada kuulon päälle ja pois, että voisin olla rauhassa. Nyt aikuisena toivoisin välillä olevani lapsi, että voisin jättää kaikesta huolehtimisen puhtaasti jonkun muun tehtäväksi – tai vaikka sitä nappia, jota painamalla huolet haihtuisivat. Nyt lomalle lähtiessäni kirjoitan listaan jok’ikisen murheeni. Jätän lapun kotiin, enkä hetkeäkään aio miettiä yhtään paperin sisältämää asiaa.

Kirjoittaja on Ruovesi-lehden toimittaja.

Julkaistu 28.01.2015 11:39