Väistyvän noidan tervehdys

On taas se aika vuodesta, jolloin monet kesätapahtumat ovat alkaneet ympäri Ruovettä. Pyynikkilässäkin on onnistunut ensi-ilta takana. Toivomme poutaa esityksien ajaksi.

Katettu katsomo on koko teatteriväen, niin yleisön kuin näyttelijöidenkin toivelistalla. Katsomon ja osittain pihan kattamalla saataisiin Pyynikkilään kesäisin muutakin käyttöä.

Siellä olisi upea konserttipaikka Musiikkia! Ruovesi -kamarimusiikkijuhlien ulkoilmakonsertille ja monille muille vastaaville tapahtumille. Toivottavasti juhlat saavat rahoituksen kuntoon, sillä niiden loppuminen olisi vakava isku Ruoveden kulttuurielämälle.

Pyynikkilästä on tehty suunnitelma, joka sisältää muun muassa katsomon kattamisen. Rakennuksien kunnostaminen olisi myös pian ajankohtainen.

Mitään suurta ei vielä tarvitse tehdä, mutta esimerkiksi vessarakennuksen huopakatto on korjattava vähintään kerran vuodessa. Renkituvan tiilikatto kaipaisi ainakin puhdistuksen, mieluummin tiilien vaihtamisen johonkin kevyempään materiaaliin, jos se on mahdollista. Katto kaipaisi myös oikaisua niin kuin myös kahvilarakennus. Sen yksi kulma on painunut aika pahasti.

Kesätapahtumia on runsaasti. On erittäin tärkeää, että pyritään välttämään päällekkäisyyksiä. Melkein kaikilla yhdistyksillä on jonkinlaiset nettisivut. Olisi hyvä, että niitä päivitettäisiin muutaman kerran vuodessa tai ainakin vuosikokouksen jälkeen.

On ärsyttävää etsiä tietoa ja huomata, että sivulla jolta etsit, on vanhat tiedot. Tämän kerron siksi, että uusimmassa Seutulainen (7/2015) -lehdessä oli Ruoveden tapahtumien kohdalla viime vuoden tiedot.

Lähetin lehteen sähköpostia, että tiedot ovat vääriä. Sieltä vastattiin, että he ottavat tiedot kunnan sivulta!

Noidan pesti on loppumassa. Tulevana lauantaina valitaan Ruoveden vuoden 2015 noita. Toivottavasti uusi noita on yhtä yllättynyt valinnasta, kuin itse olin.

Toivotan uudelle noidalle onnea sekä rohkeutta ottaa kantaa ja tehdä taikoja yhteisten asioiden hyväksi.

Kirjoittaja on vuoden 2014 noita.

Julkaistu 08.07.2015 09:59