Musiikki yhdistää

Kun äitini eräänä päivänä ehdotti, että voisin kirjoittaa jotakin musiikista, mietin mitä se merkitsee minulle.

Koulussa olin musiikintunnilla aina se triangelin kilistelijä, kun soittimia jaettiin. Taitoni eivät muihin soittimiin riittäneet. En myöskään uskaltanut toivoa pääseväni kokeilemaan rumpuja, joista olin kovin kiinnostunut.

Nuorena ihastuin kitaransoittajapoikiin ja haaveilin salaa

omaavani samoja taitoja. Näin mielikuvissani, kuinka näppäilisin kitaraa kaupungin puistossa vihreällä nurmikolla istuen, ympärillä ystäviä, kesä ja ikuinen nuoruus.

 

Teini-ikäisenä osasin keskittyä läksyihin vain, jos Sex Pistols tai Eput soi täysillä mankasta. Tänäkin päivänä keskityn töissä visaisiin kirjoitustehtäviin musiikkia kuuntelemalla – tosin kuulokkeista kollegoideni iloksi.

Kahdeksan kuukauden ikäisenä olin kuulema heilunut hurjasti pinnasängyn reunoja vasten, kun radiosta oli soitettu Apinamiestä: ”Sinussa on roimaa, alkumiehen voimaa...” Tuntuu hieman nololta myöntää moista... Vai onko nolompaa olla yli nelikymppisenäkin ikuinen rokkari, sykähtyä Pelle Miljoonan Juokse villi lapsi ja Moottoritie on kuuma -kappaleista?

Toissakeväänä kävin yhdessä vanhemman tyttäreni kanssa Metallican konsertissa. Hieman epäröin lippuja ostaessani.

– Haluatko todella lähteä äitisi kanssa Metallican keikalle?

– Sä olet äiti niin rock, että sun kanssa voi mennä minne vaan.

Nuo sanat ovat painuneet kultakirjaimin sydämeeni ja lämmittävät keskellä pakkasiakin.

 

Kun nuorempi tyttäreni ilmoitti keväällä, että hän haluaa soittaa viulua, olin epäuskoisen järkyttynyt. Miten hän voi oppia, jos on äitiinsä tullut?

Ostimme viulun ja pienten vinkumisten jälkeen kuulin hapuilusta musiikkiakin. Totesin, että tyttö on perinyt geeninsä kauempaa suvusta, ehkä mummoltani, jolla oli hyvä sävelkorva.

Syksyllä soitin vaihtui kitaraan. Tätä halusin myös minä kokeilla. Ihan vain siksi, että osallistumalla itse saan tyttäreni harjoittelemaan paremmin.

Nauraa käkätämme yhteisissä soittoharjoituksissamme. Kun tyttäreni harjoittelee minun mielestäni käsittämättömältä tuntuvia basso- ja huiluääniä, yritän minä vieläkin saada helpoimman kappaleen edes kerran sujumaan ilman yhtäkkisiä ja asiaankuulumattomia poing-ääniä.

Ainakin minulle ja tyttärilleni musiikki luo mukavia yhteisiä hetkiä.

Julkaistu 02.12.2015 00:01