Dekkareita

Jahtaan hikisenä murhaajaa tynnyrisaunani pukuhuoneessa. Vaikka kylystä on aikaa jo useampi tunti, tuntuu huoneen ilma ihollani vieläkin kuuman kostealta. Syy taitanee johtua ihan muusta, ajattelen. Raotan ovea sen verran, että raikastuu.

Kesäyö Ruovedellä on kaunis, mustavalkoinen ja lähes äänetön, lukuunottamatta äitemuorin mökistä kuuluvaa läiskettä ja plaraamista. Hymyilyttää. Naisväki ei ole taaskaan malttanut lopetella iänikuista Skippo-peliään vielä pikkutunneillakaan.

Valon viirua piisaa yhä lukemiseen ja jatkankin innokkaana komisario Susikosken vaiherikkaita tutkimuksia. En saa sivuakaan tankattua, kun kimppuuni ujeltaa verenhimoinen inisijälaivue jostakin takavasemmalta. Niinpä joudun tappohommiin minäkin.

Dekkarin saan nyt ahmittua takakanteen rauhassa ja nautinnollisesti ennen uuden aamun sarastusta lukukammiossani. Murhaajaa kuitenkin veikkasin väärin niin kuin yleensäkin Mauri Sariolan jännäreissä, seikka joka jo yksinään teki minusta kirjailijan poliisiromaanien ystävän.

Eikä mestarin sota- ja kaunokirjallisuuskaan puuta heinää sisällä. Niissä miehet ovat miehiä ja naiset naisia ja dekkareissa vanhan ajan pollarit ja rosvot kunnioittavat toisiaan.

Joskus olen huvittunut Sariolan liian pikkutarkasta tyylistä kuvailla tarinoidensa miljöötä, paikkakuntien hotellien ja anniskeluravintoloidenjuoma- ja ruokalistoja, kauniiden naisten vaatetusta tai uutukaisten autojen ajo-ominaisuuksia. Ehkäpä niissä heijastui kirjailijan omaakin elämän piiriä aikamoinen annos.

Siltikin vanhalla Helsingin Sanomien rikostoimittajalla kynä sauhusi ja juttu ja juoni luisti ihan omanlaisesti: kriitikot haukkuivat mutta kansa tykkäsi. "Suruttomalta Sariolalta" ilmestyi yli seitsemänkymmentä teosta ja lukemattomia sanomalehtijulkaisuja.

Muutamista opuksista tehtiin elokuvatkin. Matkani varrella olen Iueskellut melkein kaikki tekijän tekstit, jopa elävät kuvatkin tällänyt ja olen tykkäillyt.

Suomen suveen ja loman top-kymppiin kuuluu ehdottomasti kotimainen jännityspokkari. Valikoimaahan löytyy nykypäivänä niin hehtaarimarkettien kuin huoltoasemien hyllyköistä. Osaavien sanasieppojen tähtinä seikkailevat esimerkiksi ikuinen vempula Vares Turuus, taitava Takamäki stadissa ja sokerina pohjalla "Kossu" Koskinen Tampereen Hervannassa, myös Kallion likka on aina tapetilla. Eikä tosiaankaan pidä unohtaa Palmujenkaan luojaa ja muitakaan jo poisnukkuneita.

Aamusella rahini muistuttaa veristä tappotannerta. Ruumiita lojuu sikin sokin makuupussilla ja tyynyn pieluksella. Permannolla kenottaa yölukemiseni kansilehdykkä: "Surma Surutalossa", hurmeisen punaisena.

Tänään pitäisi vielä polkaista kirkolle täydennyksille; piipahtaa ensi töikseen kirjaston poistolaarilla, sitten poiketa ainakin Vinhalle, ehkä Ärrällekin, miksei myös kirpparin aarrekätköille, sillä lukeminen kannattaa aina.

Julkaistu 20.07.2016 09:15