Talvituristit

Pokasahailen Ruoveden näreitä poikki ja pinoon tontillani elokuun kalsassa koleudessa. Selkäruotoani jomottelee jo ikävänlaisesti, vaikken ole edes motinteon puolivälissäkään. Työvälineenkin kanssa käy niin, että ”kaikki mua syyttää, saha yksin pualtaa”. Tällä mottimiähisyydellä olisin aikoinaan saanut savotan kympiltä puutavarayhtiön leiman persuksiini alta aikayksikön, tuumailen ja panen rukkaset naulaan.

Uutena aamunkoina selkäni välilevy pullistelee siihen malliin, että touhuan kämppäkartanon kylmästi talviteloille – kaiken varalta. Päivä paistelee risukasaankin, sillä kotona odottaa mieluisa yllätys: olen voittanut ammattikuntani kirjoituskilpailun ja matkan kahdelle Norjaan!

Bergenin lentokentällä kostean kuuma ilmamassa iskee päin näköä kuin märkä rätti. Enpä olisi kuuna päivänä uskonut Norjan sateisimmassa kolkassa mittarin näyttävän syksyllä suvilämmintä 23 astetta. Ilkimys-Iskiaksen ja luvattujen kylmien norskikelien takia kerrospukeuduin reissuun hyvin. Tunti kuumassa ja ahtaassa paikallisbussissa keskellä pahinta iltapäiväruuhkaa saa minut lämpöhalvauksen partaalle, kiitos pässinpökkimien ja raappahousujen. Vihdoin ja viimein haukomme henkeä keskustan kalatorilla. Muutaman päivän majapaikkamme komeilee teräspalkkien varassa meressä kivenheiton päässä.

Hikisinä ja voipuneina työnnymme kimpsuinemme kiireellä viiden tähden hotellin pyöröoville. Juutun heti huolimattomuuttani kapsäkkeineni heilurien väliin. Vaimo saa kuitenkin työnnettyä laukkuani sen verran, että nalkki laukeaa ja tupsahdamme sikin sokin respan permannolle. Tilanne on kuin jostakin Chaplinin elokuvasta. Henkilökunta pitää kuitenkin kohteliaan ammattimaisesti naamansa peruslukemilla.

Ilta ja yö sujuvat jo paremmin, paitsi että huoneemme pöytälampun johto jää jotenkin laatikoston väliin ja napsahtaa poikki. Vähän myöhemmin vessan lavuaarin tulppa jämähtää jostain syystä juntturaan. Päivystävän huoltomiehen monimielinen virnistys kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Aamulla minulla on muutakin kuin matkakuumetta, sillä oloni on tosi surkea. Neljän tunnin vuonoristeily sanomattoman huikaisevissa maisemissa, edelleen suloisen kesäisessä säässä, tekee kuitenkin ihmeitä. Kun vielä retken päätteeksi nautimme elämämme parhaan kala-aterian keskellä torivilinää, olen pian terve kuin pukki! Äkkiä kuluu pitkä viikonloppu viikinkien maassa. Paljon jäi näkemättä ja kokematta, mutta jännää seikkailua olisi kiva muistella niin Ruoveden kuin kotinurkkienkin syksyn ja talven haminoissa. Unto Nieminen Nummela

Julkaistu 30.08.2016 17:30