Luku 1

Tyttö nimeltä AI van NIIN

– Voi, voi, mitähän tästäkin tulee? Tyttö pitäisi laittaa kouluun muttei kunnolla osaa nimeään sanoa, saatikka puhetta ymmärtää, huokaili äiti.
– Rauhoitu, minä voin saattaa tytön ensimmäisenä päivänä, niin tuntee sitten olonsa hieman turvallisemmaksi.
Näin sanoen isä tarttui tyttöä kädestä ja lähti reippain askelin ovea kohti.
– Ai niin, reppu meinasi kokonaan unohtua.
Tyttö katsahti hämmästyneenä isäänsä. Reppu oli jo hänen selässään ja käsi turvallisesti isän kädessä.
– Muistatko sitten niiata ja sanoa opettajalle kauniisti ja selvästi nimesi. Ai niin, pitäähän sinun sanoa myös sukunimesi.
– AI van NIIN, sanoi tyttö ja isä myhäili tyytyväisenä, sillä hän jollakin tavoin tiesi, että tyttö oli ymmärtänyt hänen puheensa.
– Aivan niin, sanoi isäkin ja jatkoi rauhallisena kulkuaan.
Tyttö oli lukenut auringonkukkataulusta nimen ja tuumaillut, että van sanan jälkeen tulee sukunimi. Ihan helppoa, turhaa isän on siitä muistuttaa.

Lue lisää...

LUKU 2

Seuraavana päivänä tyttö ilmoitti menevänsä kouluun yksin. Isän ei enää tarvitsisi häntä saattaa. Hän ajatteli, että ystävällinen opettajatar on aivan varmasti tullut häntä taas vastaanottamaan, kun oli heti muistanut hänen nimensäkin. Koulun pihamaalla ei kuitenkaan ollut ketään aikuista. Pojat menivät polttopalloa, ja niin kävikin, että pallo karkasi kovalla vauhdilla ympärillä olevaan tyttöjoukkoon, josta kuului monta huudahdusta.
  – Ai, ai, ai! 
 – Voi, he tunnistavat minut ja kutsuvat minua, ajatteli tyttö ja riensi kiireisesti ryhmän keskelle. Hieman hämmentyneinä tytöt katsoivat uutta tulokasta ja siirtyivät pikku hiljaa sivummalle niin että tyttö seisoi kohta yksin piirin keskellä. Samassa soi kello ja lapset ryntäsivät sisään.

Lue lisää...

Luku 3

Kolmantena koulupäivänä tyttö laittoi repun selkäänsä, tarttui isää kädestä ja lähti reippaasti astelemaan koulutielle. Hämmästyneenä ja ylpeänä isä seurasi tyttöä. Olihan se sentään jotain, että tyttö kelpuutti hänet vielä saattajakseen. Vaikka toisaalta, hänen olisi kyllä pitänyt kiiruhtaa junalle, sillä hän oli luvannut käydä Helsingissä asti hakemassa vaimolle ja tytölle tuliaisia. Mutta aamujuna oli jo ehtinyt mennä, eikä tuliaisia voi tuoda ellei ole ensin ollut matkalla. Tyttökin oli ollut asiasta niin ilahtunut ja luvannut viedä niitä opettajattarellekin.
 – Aivan niin, oli isä sanonut, kun tyttö oli tämän hänelle kertonut. Koska isä ei ollut junaan mennyt, pohti tyttö, että hän vie isänsä opettajattarelle tuliaisena.

Lue lisää...

Luku 4

Neljäntenä koulupäivänä tehtiin luokkaretki. Opettajatar sanoi, että vanhemmatkin voivat tulla mukaan, ainakin toinen. Näin ollen hänelle jäisi vähemmän vastuuta ja vahdittavia. Tyttö toivoi, että isä lähtisi, mutta kaikkien hämmästykseksi myös äiti laittautui mukaan. Tyttö ei ollut koskaan nähnyt äitiään niin kauniissa vaatteissa. Isä kyllä yritti ehdottaa, että äiti ottaisi edes paksupohjaiset kävelykengät, jos vaikka maasto on kovinkin vaikeaa, mutta äiti kieltäytyi jyrkästi. 
 – Niin, tee tahtos, sanoi isä, ja tästä tyttö tiesi että jos isä ei nyt ollut ihan vihainen, niin ainakin harmissaan.

Lue lisää...

Luku 5

Viidentenä päivänä oli terveysoppia.
Tyttö tunsi itsensä jo aamulla hyvävointiseksi ja pohti miksi terveyttä piti oppia, sitähän on. Hän ajatteli kysyä asiaa opettajattarelta, mutta unohtikin koko asian. Luokkaan näet tuli uusi oppilas isänsä kanssa.
   –Tässä on poikani van Damm, sanoi tämä kuuluvasti opettajattarelle ja ohjaili poikaa opettajattaren koroketta kohti.
   – Niin van Dammhan se oli, kysyi opettajatar ja isä ja poika nyökkäsivät ja kumarsivat kauniissa kaaressa.
   – Ei, ei, NIIN van Damm, eihän se ole mahdollista, sama sukunimi kuin minulla ja vielä toinen perään ja auringonkukkia välissä.

Lue lisää...

Luku 6

Viikonloppu oli tytön mielestä suorastaan madellut niin innokkaasti hän odotti maanantaiaamua. Hän ottaisi vielä puheeksi pojan kanssa mahdollisen nimen vaihtamisen. Ensimmäisellä tunnilla oli uskontoa, mutta poika ei tullutkaan tunnille. Tyttö oli kovasti harmissaan, koska joutui siirtämään tätä tärkeää asiaa myöhäisemmäksi, mutta unohti pian murheensa kun opettajatar ilmoitti, että tällä uskontotunnilla laulettaisiin.
   – Osaako teistä kukaan yhtään virttä tai laulua jota olisitte mahdollisesti kuullut kotona tai kirkossa laulettavan, hän kysyi. Innokkaana tyttö ryhtyi selittämään, että äiti laulaa kotona aina siivotessaan laulua, joka alkaa: Joutukaa sielut on aikamme kallis...

Lue lisää...

Luku 7

Loppuviikosta poikakin ilmestyi kouluun.Tytön ihmetellessä hänen poissaoloaan poika selitti, että oli joutunut auttamaan isäänsä juomien järjestelemisessä eikä siksi voinut tulla.
  – Mitä se sellainen juomien järjestely on? kysyi tyttö.
Poika selitti, että isällä on tehdas, jossa pullot kulkevat jonossa ja niihin kaadetaan sellaista ainetta, että aikuiset tulevat hauskoiksi. Sen juoman nimi on pilsneri.
   – Voivatko lapsetkin sitä juoda vaikka ovatkin jo hauskoja? kysyi tyttö.
Poika ei ollut ihan varma, mutta lupasi kysyä asiaa isältään.

Lue lisää...

Luku 8

 Tyttö ei ollut kertonut pojalle uskontotunnilla sattuneesta tapauksesta, mutta poika oli jo vähän aikaa ihmetellyt tytön hiljaista käytöstä.Hän oli muutaman kerran yrittänyt ottaa tyttöä pulpetin alla kädestä kiinni, mutta tyttö oli vaisusti hymyillen irrottanut kätensä eikä enää ollut ollenkaan riemullisesti hymyillyt niin kuin aikaisemmin.

Tytön isäkään ei tullut moneen päivään tyttöä koulusta  vastaan, joten poika alkoi vaistomaisesti seurata jonkun matkan tyttöä kotimatkalla. Pojan hämmästykseksi tyttö poikkesi aina samassa kohtaa kotipolultaan ja istahti suuren kuusen alle. Hämmästys oli vielä suurempi, kun hän huomasi tytön juttelevan jonkun kanssa. Välillä tyttö selitti vakavana kädet vauhdikkaasti heiluen jotain asiaa kuulijalleen, mutta purskahti kohta tapansa mukaan iloiseen nauruun niin kuin hänellä oli ollut tapana tehdä.

Lue lisää...

Luku 9

Piirustustunnille opettajatar toi mukanaan kukkakimpun. Hän ajatteli pyytää lapsia piirtämään luonnonkukista maljakkoon tekemänsä asetelman. 
  - Voin sitten lähettää miehelleni joitakin teidän piirustuksianne ja ajattelin samalla liittää piirustusten mukaan kukkien nimet.Minulla on häntä kovin ikävä ja mietin, että hän voisi ilahtua saatuaan teidän kukkataulunne.
  - Minua kun kukat niin kovasti lohduttavat, hän jatkoi. Oppiihan siinä samalla muutaman suomalaisen kukankin nimen.
  - Mieheni ei ole vielä päättänyt mitä aikoo ryhtyä tekemään suomenkielen opittuaan, hän jatkoi kuin itsekseen puhellen.

Lue lisää...

Luku 10

– Ihan helppoa, sanoi tyttö, kun opettajatar kysyi osaako kukaan lapsista kutoa ja virkata.
Hän oli kotona seurannut äidin työskentelyä viiden sukkapuikon kanssa ja pähkäillyt, ettei tuo kovin vaikeaa voinut olla, koska äiti ei edes katsonut käsiinsä lankaa puikoille siirtäessään. Sitä paitsi hän oli saanut pidellä lankamyttyä käsissään, kun äiti oli sitä kerälle kasannut. Tämä kaikki näytti niin helpolta, ettei se virkkaaminenkaan voinut asiaa vaikeuttaa. Varmaksi vakuudeksi hän vielä esitti opettajattarelle, että kutomisen lisäksi hän on vielä erikoisen hyvä virkkaaja.
   – Aivan niin, mikä saa sinut näin ajattelemaan, kysyi opettajatar, johon tyttö tapansa mukaan auliisti ryhtyi selittämään:
    – No kun naapurin täti tulee miltei joka ilta äidin kanssa kutomaan ja sanoo tavan takaa että älä muuta virka, ja on sitten hiljaa vaikka on niin suulas ihminen. Isä kyllä hermostuu virkkaamatta ja lähtee pois, mutta minä kyllä osaan olla hiljaa paljon pidempään kuin kumpikaan niistä kahdesta, niin ettei tämä asia ainakaan hänelle ollut mitenkään ylivoimaista, äidistä ja naapurista hän ei menisi sanomaan mitään. Opettajatar naurahti iloisesti ja sanoi:
   – Jospa me kuitenkin opettelisimme toisenlaistakin virkkaamista. Hän antoi jokaiselle oppilaalle oman lankakerän lasten valitseman värin mukaan, myös pojille.

Lue lisää...

luku 11

Eräänä aamuna äiti ja isä pyysivät tyttöä pöydän ääreen ja äiti tarjosi suklaajuomaa ja jäätelöä.
  – Isällä ja minulla on tässä vähän juteltavaa sinulle, sanoi äiti punastui lämpimästi.
   – Aivan niin, mitä tuota kiertelemään, sanonpa suoraan, että saat joko pikkusiskon tai  -veljen, sanoi isä.
    Vanhempien hämmästykseksi tyttö ei ollut ihmeissään, kysyi vain asiallisesti, mistä ne siskot ja veljet sitten oikein tulevat, ja onkohan mahdollista, että tulisi oikein viisi kappaletta. Hän muisti isänsä joskus suutuspäissään sanoneen opettajattarelle vielä viitoset näyttävänsä, ja mikäli hän oikein ymmärsi, oli tämäkin alkanut salaa kaikkea hyvää ahmia niin kuin äiti. Isä, joka aina pyrki tunnollisesti vastaamaan tytön kysymyksiin, hieraisi päätänsä ja vastasi:
    – Niin, ne lapset, siemenistähän ne. Katsos, ne on vähän niin kuin kukat, ensin kylvetään ja sitten odotellaan niiden kasvavan ja sen jälkeen puhkeavan kukkaan.

Lue lisää...

Luku 12

Mitä pitemmälle syksy edistyi, sitä useammin opettajatar ja äiti lyöttäytyivät yhteen. Opettajattarella oli tapana pistäytyä tämän tästä tytön kotona, ja aikuisilla tuntui riittävän kovin paljon mietittävää ja keskusteltavaa. 
 Isä, joka jostain syystä tuntui olevan liikaa naisten seurassa, hakeutui mielellään taas tytön juttusille kysellen koulukuulumisia. Koska mitään erityistä ei ollut pitkään aikaan tapahtunut, eikä tyttö ollut vielä valmis isälleen pojasta paljoakaan kertomaan, hän yritti kääntää isän ajatukset odotettavissa oleviin auringonkukkalapsiin.He punnitsivat yhdessä eri nimien vaihtoehtoja.Isä oikein kirjoitti paperille eri nimiä ja tyttö sai tarkastella mitkä muistuttivat parhaiten auringonkukkia. 

Lue lisää...

Luku 13

Tyttö oli jo aikaa sitten menettänyt kiinnostuksensa äidin ja opettajattaren yhteisiin neulomistalkoisiin ja kaipasi vaihtelua koulun jälkeen pitkiin yksinäisiin iltoihin. Onneksi myös äiti oli huomannut tytön rauhattomuuden ja tuumannut opettajattarelle, että vauvannuttujen tekeminen saa riittää.
- Sitä paitsi me emme ole vielä edes harkinneet sitä potkuhousujen tekoa. Kohta on jo kevät ja eihän sitä tiedä kuinka monet niitä oikein tarvitaan. Täytyisi tuon tytönkin kanssa ehtiä vielä jotain puuhastella, kun sitten aikaa myöhemmin on kyllä vähän.

Lue lisää...

luku 14

Nyt olivat kylän muutkin isät alkaneet saattaa lapsiaan kouluun.
- Tämäkö se on se sinun pieni sanansaattajasi, kysyivät he isältä. Nyt meistäkin on ne mitat, he paljastivat ylpeinä isälle. 
- Niin, vastasi isä hieman ihmeissään, mutta tyttö hymyili aurinkoisesti, niiasi kauniisti niin kuin kotona oli opetettu ja sanoi kuuluvasti:
- AI van NIIN.
Hän ajatteli kyllä myöhemmin kysyä isältään, miksi sanoja pitää saattaa, eikö lapset nyt riitä ja kun sitä ramppaamista tuntuu muutenkin nyt koululla olevan liikaa. Lisäksi isät hyvin mielellään toivat lapset aina luokkahuoneeseen asti ja  samalla lausuivat jonkun ystävällisen sanan opettajattarelle.

Lue lisää...

Luku 15

Äiti ja opettajatar olivat keväällä edistyessä tulleen kovin läheisiksi ja ystävyys tuntui vain tiivistyvän lasten synnyttyä jopa niin, että äidit päättivät ryhtyä toistensa lasten kummeiksi. Pitkällisten harkintojen jälkeen he päättivät jättää miehensä pois tässä kummiasiassa.
  - Eipähän sitten tule turhia puheita, kun ei kummankaan mies ole mukana, sanoi äiti, johon ystävätär suostui vain nyökkäämään.

Lue lisää...

luku 16

   - Voi, voi, kylläpä tuo tyttö onkin kovin pikkuvanha, sanoi äiti opettajattarelle.
He istuivat tytön kodin rappusilla ja heiluttelivat samassa tahdissa lastenvaunuja.
Isä ja tyttö puuhastelivat yhdessä puuliiterin edessä ja äiti oli jo jonkin tovin kuunnellu tnäiden keskustelua.
   - Se johtuu siitä, että hän on niin  kovin paljon vain aikuisten seurassa eikä leiki muiden lasten kanssa. Lapsuus unohtuu. Sitä paitsi, eihän näistä pienistä vielä ole leikkitovereiksi, ja eipä tyttö ole osoittanut minkäänlaista kiinnostustakaan vauvoja kohtaan.
   - Niin kait se on, sanoin äiti, minun täytyy ottaa tämä asia puheeksi mieheni kanssa niin voimme sitten yhdessä päättää mitä teemme. 
   - Tehdään niin, sanoi opettajatar, joka luuli äidin myös häntä tarkoittavan.

Lue lisää...

luku 17

 Isä, joka oli koko syksyn ajan salaa rakennellut Tytölle joululahjaa liiterissä, odotti lumen tuloa yhtä malttamattomasti kuin joulua. Hänellä oli tarkoitus testata rattikelkan toimivuus heti sen valmistuttua salaa tytön ollessa koulussa, mutta pysyvää lunta ei ollut satanut, vaikka oltiin jo miltei jouluviikolla.
   - Onneksi kuitenkin ymmärrän tehdä kelkasta niin suuren, että siihen mahtuu hyvin istumaan kolmekin henkilöä. KunTyttö oppii rattia vääntämään ja jarruttamaan, saa sitten Iasketella yhdessä van Dammin pojan kanssa, mutta aluksi minä haluan olla ehdottomasti mukana, hän vaimolleen järkeili.

Äiti, joka ei ollut ollenkaan varma lumen tulosta, saati rattikelkan valmistumisesta, oli tilannut isältä salaa kylän sekatavarakauppiaalta lennokin rakennustarvikkeet.
 - No, kun tyttö näkyään jatkuvasti puhuu vain lentokoneista ja lentämisestä ja oli lisäksi ilmoittanut opettajattarelle ryhtyvänsä isona lentäjäksi, niin opetelkoon nyt aluksi vaikka lennokin rakentamaan, hän selitti kauppiaalle.
 - No, minäpä !aitan sitten Hyttysen tilaukseen, vastasi kauppias ja nauroi makeasti päälle.

Lue lisää...

LUKU 18

Eräänä aamuna isä luki äidille pöydän ääressä ääneen Nobelin rauhanpalkintoehdokkuudesta.
– Ajatella, kuka hyvänsä voi ehdottaa lautakunnalle omaa ehdokastaan josta sitten voidaan valita palkinnon saaja, hän sanoi.
– Olisi se hienoa, jos meidänkin mamma saisi Noobelin. Olet sinä kyllä omalta osaltasi rauhaa ollut rakentamassakin, sekä ajatuksissasi että teoin.
Varmaksi vakuudeksi isä vielä antoi märän pusun äidin poskelle niin kuin oli huomannut Pojunkin tekevän. Nuolaista hän ei sentään uskaltanut. Sitäköhän isä tarkoittaa, kun äiti usein iltaisin nukkumaan mennessä kuiskaa isälle, että nyt on rauha maassa, mietti tyttö. Asiasta kovin innostuttuaan ja hetken mietittyään, hän päätti, että kylällä voitaisiin järjestää Noobelin rauhanehdokas ja toteuttaja. Koska sekä äiti että isä tuntuivat olevan sillä hetkellä kovin kiireisiä, hän päättyi kääntyä opettajattaren puoleen.

Lue lisää...