Luku 4

Neljäntenä koulupäivänä tehtiin luokkaretki. Opettajatar sanoi, että vanhemmatkin voivat tulla mukaan, ainakin toinen. Näin ollen hänelle jäisi vähemmän vastuuta ja vahdittavia. Tyttö toivoi, että isä lähtisi, mutta kaikkien hämmästykseksi myös äiti laittautui mukaan. Tyttö ei ollut koskaan nähnyt äitiään niin kauniissa vaatteissa. Isä kyllä yritti ehdottaa, että äiti ottaisi edes paksupohjaiset kävelykengät, jos vaikka maasto on kovinkin vaikeaa, mutta äiti kieltäytyi jyrkästi. 
 – Niin, tee tahtos, sanoi isä, ja tästä tyttö tiesi että jos isä ei nyt ollut ihan vihainen, niin ainakin harmissaan.

Opettajatar oli pukeutunut asiallisesti ja tuli reippaasti tervehtimään äitiä, jota ei aikaisemmin ollut tavannut.
 – Maasto voi olla ajoittain vaikeaselkoista, sanoi hän vanhemmille tarkoittaen lähinnä seisovaa äitiä.
 – Tarkoitan vaikeakulkuista, korjasi hän punastuen. Vanhemmat nauroivat ja lapset olivat puuhakkaita vanhempiensa hyvän mielen johdosta.

Tyttö kiiruhti hymyillen ensimmäisten joukossa jättäen vanhempansa kauas taakseen, mutta joutui tämän tästä pysähtymään kuullessaan nimeään huudettavan. Hän oli jo aivan hikinen ja sekaisin koska ei tiennyt, kuka kulloinkin häntä kutsui. Tämän tästä kuului polun varrelta ja pusikoista: ”Ai, ai”.
 Mutta kun hän riensi kutsujan tykö, saattoi olla ettei tällä mitään asiaa ollutkaan. Jotkut aikuiset sanoivat hänet nähdessään:
  – Niin, polku on kyllä hankala. Tyttö ei ymmärtänyt miksi he olivat hänelle vihaisia, mutta katsoi parhaaksi enempää kyselemättä lyöttäytyä vanhempiensa seuraan.
 – Ai, sinähän se siinä, sanoi isä kun tyttö otti häntä luottavaisesti kädestä. Toisen kädellä hän tarttui opettajattaren käteen, koska oli kuullut tämän puhuvan juuri auringonkukista. Hän ajatteli, että opettajatar oli ollut kuvailemassa hänen piirtämiään auringonkukkia. Hämmästyksekseen aikuiset kuitenkin vaihtoivat puheenaihetta nopeasti.
  – Ai, ai, sanoi äiti ja isä jatkoi painottaen voimallisesti:
– Aivan niin, ja opettajatarkin nyökkäili. Nyt minä en enää jaksa, ajatteli tyttö ja lähti juoksemaan muiden lasten perään.

Retki sujui kuitenkin loppuun asti kuta kuinkin maltillisesti, vaikka tyttö olikin illalla niin väsynyt, ettei itse jaksanut vaatteitaan riisua ja nukahti heti sänkyyn päästyään.
  – Ai, ai, kun lapsella on kiire maailmassa, kuuli hän vielä äidin sanovan.  Tähän isä ilmeisesti vain nyökkäili. Vielä puoliunessaan tyttö oli onnellinen, ettei isä ainakaan enää vihainen ollut.

Pirilei

Julkaistu 02.09.2015 17:20