Luku 6

Viikonloppu oli tytön mielestä suorastaan madellut niin innokkaasti hän odotti maanantaiaamua. Hän ottaisi vielä puheeksi pojan kanssa mahdollisen nimen vaihtamisen. Ensimmäisellä tunnilla oli uskontoa, mutta poika ei tullutkaan tunnille. Tyttö oli kovasti harmissaan, koska joutui siirtämään tätä tärkeää asiaa myöhäisemmäksi, mutta unohti pian murheensa kun opettajatar ilmoitti, että tällä uskontotunnilla laulettaisiin.
   – Osaako teistä kukaan yhtään virttä tai laulua jota olisitte mahdollisesti kuullut kotona tai kirkossa laulettavan, hän kysyi. Innokkaana tyttö ryhtyi selittämään, että äiti laulaa kotona aina siivotessaan laulua, joka alkaa: Joutukaa sielut on aikamme kallis...



Tyttö osaa sen ulkoa, mutta hänen kyllä tarvitsisi samalla vaikka pestä noita ikkunoita ja lisäksi isä pitäisi hakea istumaan opettajattaren tuolille. Ihmeissään opettajatar kysyi syytä moiseen järjestelyyn, johon tyttö auliisti selitti, että äiti aina seuraavan säkeistön kohdalla, joka alkaa: tiell’ elon velttona olla ei auta… korottaa huomattavasti ääntänsä ja katselee jotenkin merkitsevästi isän suuntaan. Tyttö oli lisäksi tullut siihen loppupäätelmään, ettei se siivoaminen niin hauskaa ollutkaan, eikä isästä oikein ollut laulujen kuuntelijaksi.

Opettajatar kuitenkin sanoi ajatelleensa hieman yksinkertaisempaa laulua, jossa ei siivota vaan pidetään huolta lapsista.
   – Tässä laulussa on myös enkeleitä ja pitkiä koulumatkoja. Jospa minä laulan aluksi niin voitte sitten kuulostella nuottia ja kun sen opimme, taitaa laulun sanatkin jäädä helpommin mieleen. Ja hän alkoi laulaa: Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, hänt’ ihana enkeli kotihin vie
Tyttö katseli lumoutuneena opettajattareen, joka tuntui muistuttavan aina enemmän ja enemmän enkeliä, mitä pitemmälle laulu jatkui: Oi pianhan lapsonen langeta vois, jos käsi ei enkelin kädessä ois, lauloi opettajatar niin pehmeästi, että tytön oli pakko purskahtaa itkuun, niin ihanalta se kuulosti.
   – No mutta tyttö hyvä, tämähän on vain laulu, sanoi opettajatar itsekin pelästyen tytön itkua.
   – Rauhoitu rakas lapsi, minä soitan isällesi niin hän voi tulla sinua vastaan, jos sinua pelottaa lähteä yksin kotimatkalle.

Tyttö ei itse ollut varma itkikö hän kaunista enkelilaulua vai sitä, ettei poika tullut koko päivänä kouluun. Isä kuitenkin oli jo koulun portilla tyttöä odottamassa ja katseli hieman ihmeissään tytön itkuisia silmiä. Hän yritti tapansa mukaan tarttua tytön käteen, mutta tyttö riuhtaisi kätensä hätäisesti pois.
  – Jospa minä kuitenkin kantaisin tuota reppua, kun se näyttää kovin painavalta, sanoi isä, mutta tyttö ei tähän suostunut vaan riiputti reppua toisella kädellään. Toisen käden hän tahtoi ehdottomasti pitää vapaana. Vähän ihmeissään isä kysäisi syytä tähän, joten tyttö ryhtyi selittämään:
   – Meillä oli tänään uskontotunnilla enkelilaulun opettelua ja minun täytyy pitää toinen käsi vapaana kun laulussa sanotaan, että pianhan lapsonen langeta vois, jos käsi ei enkelin kädessä ois. Joten minä pidän toisen käteni enkeliä varten. Voit sitten kotona ottaa minua kädestä kiinni, jos tahdot. Voisitko lisäksi kertoa, mitä se lankeeminen on, kun minä en oikein ymmärtänyt?
    – Oletko sinä langennut, kysyi tyttö, johon isä selitti, ettei nyt ainakaan ihan äkkiä muistanut muuta lankeemista, paitsi äitisi.

Kotona äiti jo odottikin levottomana tyttöä, ja kysyi pikimmiten kuinka koulumatka oli sujunut?
   – Ihan hyvin, sanoi tyttö, pidin toisella kädellä enkelistä kiinni ja isä kertoi siitä lankeemiskokemuksestaan. Voit kysellä sitten itse tarkemmin, jos tahdot, mutta nyt minä menen nukkumaan kun ei niitä lankeemuksia nyt ole minun kohdalle sattunut.
Pirilei

Julkaistu 16.09.2015 11:24