Luku 10

– Ihan helppoa, sanoi tyttö, kun opettajatar kysyi osaako kukaan lapsista kutoa ja virkata.
Hän oli kotona seurannut äidin työskentelyä viiden sukkapuikon kanssa ja pähkäillyt, ettei tuo kovin vaikeaa voinut olla, koska äiti ei edes katsonut käsiinsä lankaa puikoille siirtäessään. Sitä paitsi hän oli saanut pidellä lankamyttyä käsissään, kun äiti oli sitä kerälle kasannut. Tämä kaikki näytti niin helpolta, ettei se virkkaaminenkaan voinut asiaa vaikeuttaa. Varmaksi vakuudeksi hän vielä esitti opettajattarelle, että kutomisen lisäksi hän on vielä erikoisen hyvä virkkaaja.
   – Aivan niin, mikä saa sinut näin ajattelemaan, kysyi opettajatar, johon tyttö tapansa mukaan auliisti ryhtyi selittämään:
    – No kun naapurin täti tulee miltei joka ilta äidin kanssa kutomaan ja sanoo tavan takaa että älä muuta virka, ja on sitten hiljaa vaikka on niin suulas ihminen. Isä kyllä hermostuu virkkaamatta ja lähtee pois, mutta minä kyllä osaan olla hiljaa paljon pidempään kuin kumpikaan niistä kahdesta, niin ettei tämä asia ainakaan hänelle ollut mitenkään ylivoimaista, äidistä ja naapurista hän ei menisi sanomaan mitään. Opettajatar naurahti iloisesti ja sanoi:
   – Jospa me kuitenkin opettelisimme toisenlaistakin virkkaamista. Hän antoi jokaiselle oppilaalle oman lankakerän lasten valitseman värin mukaan, myös pojille.

– Nythän me voimmekin virkata opettajattaren miehelle jotakin kaunista koska meillä on niin monen väristä pehmeää lankaa. Varmasti hän pitää meidän tekemisistämme kun itsekin on niin kovin kirjava, jatkoi tyttö.
    – No, jospa sitten aloittaisimme vaikka kaulaliinasta, niin voimme lopuksi harsia kaikki palaset yhteen. Ei tehdä siitä kovin leveää, ettette kyllästy ennen joululoman alkua, ja täytyyhän meidän saada se valmiiksi ennen joulua. Voimmekin sitten yhdessä antaa sen hänelle tuliaislahjaksi, hänen kotimaassaan kun ei joulua samalla lailla vietetä, opettajatar huokaisi.
    – Muistattehan, että hän mahdollisesti tulee teitä sitten ensi lukukaudella opettamaan, kun minä olen päättänyt jäädä pikku lomalla, sanoi opettajatar ja punastui.

Tyttö ei ollut ollenkaan tyytyväinen tähän järjestelyyn, muttei sanonut mitään. Hän muisti, ettei opettajatar itsekään ollut pitänyt tuliaisista, joten tuskin hänen miehensäkään tulisi niistä pitämään. Lisäksi heille ei ollut vielä opetettu harsimista. Jos se on jotakin sekalaista ruokaa, kun kerran kaikki pannaan yhteen, niin hän ei ainakaan sitä maista. Saa opettajatar syöttää miehelleen kaiken harssin. Tämä kun muutenkin näyttää olevan kovin hoikkaa sorttia.
   Näine mietteineen tyttö alkoi väännellä virkkuukoukkua opettajattaren ohjeen mukaan. Koska hänellä oli isän tapaan taipumusta pitää lusikkaakin vasemmassa kädessä, ei työ näyttänyt edistyvän. Opettajatar, joka valitettavasti ei ollut saanut oppia vasenkätisen opettamiseen, ei kyennyt tyttöä neuvomaan.
   – Onko sinun vanhemmistasi kumpikaan vasenkätinen? hän kysyi tytöltä. Pitkällisen miettimisen jälkeen tyttö muisti, että isä oli joskus kehaissut tulleensa melkein vasenkätiseksi, mutta vanhemmat olivat puuttuneet myöhemmin asiaan, niin ettei siitä sitten mitään tullutkaan. – No kummassa kädessä sinä mieluummin pidät lusikkaa? kysyi opettajatar.
   – Kotona minä istun isän ja äidin välissä, ja äiti istuu pöydän päässä lähinnä hellaa, eikä siitä syömisestä tule yhtään mitään, koska isän ja tytön lusikat kilahtavat tämän tästä yhteen. Joskus heillä on niin hauskaa, ettei syöminen muutenkaan oikein onnistu. Äiti sentään ei lusikkaansa yhteen kilauttele ja siirtyykin useimmiten hellan ääreen syömään. Sanoo, että siellä on lämpimämpikin ja kyllä hän usein onkin aivan punainen. Hetken mietittyään opettajatar sanoo perehtyvänsä asiaan.
   – Mitä perehtymistä siinä nyt on, opettajatar on hyvä ja tulee meille syömään vaikkapa huomenna, kun meillä on sitä sulhaskeittoa. Sittenhän sekin asia periytyy, sanoi tyttö.

Enpä taida kovinkaan esimerkillinen opettaja olla, ajatteli opettajatar, kun en osaa lapselle edes virkkaamista neuvoa. Onhan se hyvä, että saan hetken hengähtää, mutta mitenkähän opetus mahtaa mieheltäni sujua. Hän päätti heti kirjoittaa ja pyytää tätä ilmoittautumaan ensimmäiselle mahdolliselle virkkauskurssille. ”Jos et kiireiltäsi ehdi ottaa pitempää kurssia, tai jos kurssit ovat jo täynnä, niin osta ainakin lehti, niin opit alkeet. Muista kysyä sitten vasenkätisten kappaletta”, hän kirjoitti.

Pirilei

Julkaistu 20.10.2015 16:56