luku 11

Eräänä aamuna äiti ja isä pyysivät tyttöä pöydän ääreen ja äiti tarjosi suklaajuomaa ja jäätelöä.
  – Isällä ja minulla on tässä vähän juteltavaa sinulle, sanoi äiti punastui lämpimästi.
   – Aivan niin, mitä tuota kiertelemään, sanonpa suoraan, että saat joko pikkusiskon tai  -veljen, sanoi isä.
    Vanhempien hämmästykseksi tyttö ei ollut ihmeissään, kysyi vain asiallisesti, mistä ne siskot ja veljet sitten oikein tulevat, ja onkohan mahdollista, että tulisi oikein viisi kappaletta. Hän muisti isänsä joskus suutuspäissään sanoneen opettajattarelle vielä viitoset näyttävänsä, ja mikäli hän oikein ymmärsi, oli tämäkin alkanut salaa kaikkea hyvää ahmia niin kuin äiti. Isä, joka aina pyrki tunnollisesti vastaamaan tytön kysymyksiin, hieraisi päätänsä ja vastasi:
    – Niin, ne lapset, siemenistähän ne. Katsos, ne on vähän niin kuin kukat, ensin kylvetään ja sitten odotellaan niiden kasvavan ja sen jälkeen puhkeavan kukkaan.

Tästä ilahtuneena tyttö ilmoitti, että hänkin haluaa kasvattaa niitä kukkia ensi kesäksi. Pitää vain olla ostaessaan tarkkana, ettei vahingossa ota sipuleita. Vaikka ei kait senkään niin väliä olisi, kyllä sipuleistakin ihan hyviä kukkia tulee, tulppaaneita nyt ainakin jos ei nyt ehdi ihan lapseksi asti maassa olla ennen kuin itsensä ulos änkee.
    – Vaikka kyllä minä mieluummin ostaisin niitä siemeniä, niistä kun tulee auringonkukkia ja mahtuu sitten ne lapset siihen tauluun auringonkukkien lisäksi.

– No hyvinhän se meni, tuumi isä ja halusi välttämättä kiireistään huolimatta saattaa tytön sinä aamuna kouluun.
   Pihalla opettajatar puuhaili innokkaasti kasvimaan kimpussa. He olivat alkusyksystä lasten kanssa perustaneet kouluun kasvimaan ja hän odotti jo innokkaana ensi kevättä, kun taimet alkaisivat maasta nousta.
    – Onko opettajatarkin syönyt sipuleita vai siemeniä, kysyi tyttö reippaasti. Opettajatar, joka oli ollut omissa ajatuksissaan, hätkähti tytön kysymystä ja tapansa mukaan punastui.
    – Mitäs se tyttö nyt tuollaista, hämmästeli opettajatar ja katsoi isää pitkään.
   – No, kun meillä on syöty niitä siemeniä ja kohta saadaan auringonkukkalapsia. Ei ole aivan varmaa minkälaisia sieltä tulee ja kuinka monta, mutta minä kyllä autan parhaani mukaan niiden kastelussa. Jos opettajatar söi sipuleita, tulee niitä tulppaanilapsia. Ne eivät välttämättä ole yhtä kauniita kuin auringonkukkalapset, mutta varmaankin monivärisimpiä niin kuin opettajattaren mieskin.
   – Niin, hän tuleekin sitten opettamaan teitä ensi lukukaudeksi, kun minä jään pikku lomalle, sanoi opettajatar yrittäen ohjata tytön ajatukset pois arasta asiasta.
  Tähän vastaukseen oli tyttö hyvin tyytyväinen. Hän vilkutti oudon hiljaiselta vaikuttavalle isälleen hyvästiksi. Käsi luottavaisesti opettajattaren kädessä tyttö asteli luokkahuonetta kohti. Pirilei

Julkaistu 28.10.2015 17:57