Olen lukenut maanantaina tullutta viikonvanhaa hesaria, jonka päiväys on 26.1.2020. Saan sunnuntaihesarin Wieniin joskus seuraavana tiistaina, toisinaan vasta viikon päästä; postin kulku on minulle mysteeri.
Lehdessä on keskeisenä teemana holokausti ja juutalaisuus, koska seuraavana päivänä tuli kuluneeksi 75 vuotta Auswitchin keskitysleirin vapautumisesta. Yksi artikkeli käsittelee filosofi Hanna Arenthia, joka oli juutalainen, mutta pääsi monien onnellisten sattumien kautta pakenemaan New Yorkiin keväällä 1941.
Vuonna 1960 Arenth seurasi Jerusalemissa SS-johtaja Adolf Eichmannia vastaan käytyä oikeudenkäyntiä ja raportoi siitä The New Yorker -lehdelle. Raportti ilmestyi myöhemmin laajennettuna myös kirjana. Siteeraan HS:n Eleonoora Riihistä:
"Oikeudenkäynti oli Arenthille lievä pettymys. Hän odotti pääsevänsä katsomaan silmästä silmään demonista hirviötä, mutta lasikopissa kökötti vangittuna kuivakka ja vähän tollon oloinen byrokraatti.
Tästä syntyi hänen aikoinaan hyvin poleemisena pidetty ajatuksensa pahuuden arkipäiväisyydestä."
Eichmann ei ulkonäöltään vastannut mielikuvaa epäinhimillisestä raakalaisesta, paremminkin tunnollisesta virkamiehestä, joka noudattaa ylemmältä taholta saamiaan määräyksiä ja ohjeita, lakeja ja asetuksia.
Tuntuuko tutulta? Tuleeko mieleesi jokin yhtymäkohta nykypäivään?
Miksi meidän suomalaisten pitäisi muistella Auswitchia, holokaustia, näin pitkän ajan kuluttua? “Ei meillä ollut juutalaisia, ei meillä ole sen asian kanssa mitään tekemistä“, saattaa joku ajatella, sanoa ääneenkin.
Totta, ainakin osittain: Suomessa oli varsin vähän juutalaisia, mutta kyllä heitä oli, ja muutama heistä luovutettiin Saksaan. Sen lisäksi Suomi ei vuonna 1938 ottanut vastaan höyrylaiva Ariadnella Itävallasta paenneita juutalaisia, 53 henkilöä, heitä ei päästetty maihin ja syyksi ilmoitettiin puuttuva viisumi.
En muista, että koulussa 1950-luvulla olisi historian tunnilla puhuttu holokaustista, Auswitchista tai mistään muustakaan lähihistorian tragediasta, tuskin vuodesta 1918 siitäkään. Nuorena en tiennyt juutalaisuudesta mitään. Sen sijaan mieleeni on jäänyt lapsuudestani erikoinen tapaus, jonka haluan tässä kertoa:
Siihen aikaan piti jokaisella aikuisella naisella olla vaatekaapissaan kunnon musta jakkupuku siltä varalta, että tulisi hautajaiskutsu tai jokin muu tilaisuus, johon oli pukeuduttava juhlavasti. Äiti totesi jossain vaiheessa, ettei hänen jakkupukunsa ollut enää käyttökelpoinen, oli ostettava uusi. Tätini asui Helsingissä, ja kun minunkin piti lapsena käydä kerran vuodessa silmälääkärissä, päätettiin yhdistää ostosmatka ja lääkärireissu. Äiti ja minä matkustimme sunnuntaina iltajunalla Vilppulasta Helsinkiin ja täti otti itselleen maanantaiksi vapaapäivän. Aikaisin maanantai-aamuna lähdimme kaupungille jakkupukuostoksille.
Heti ensimmäisessä liikkeessä onnesti, minun mielestäni. Äiti sovitti jakkupukua, joka istui kuin valettu ja oli kaiken lisäksi kaunis. Hinta? Aika kallis, mutta myyjä, vanha mies, oli valmis antamaan alennusta. Ihmettelin, miksei äiti kiinnostunut puvusta, vaikka myyjä alensi toistamiseen hintaa. “Katsokaa nyt itsekin, rouva kiltti, puku on kuin juuri teille räätälöity!“ Mutta äiti kuiskasi jotain sisarensa korvaan ja me poistuimme kadulle, vaikka myyjä vielä ovella huuteli meitä tulemaan takaisin.
Ulkona täti selitti meille, että kyse oli juutalaisesta liikkeestä. Ilmeisesti olimme viikon ensimmäiset asiakkaat ja omistajalle olisi tuonut onnea, jos ensimmäinen asiakas olisi tehnyt kaupat. Äiti taas sanoi, että hän oli tullut varta vasten kaupunkiin katselemaan vähän kauemmin vaatteita, hypistelemään musliineja ja sorsetteja, mitä niitä kankaita nyt siihen aikaan oli. En muista, millaisen asun hän lopulta osti, mutta uskomus viikon ensimmäisen asiakkaan tuomasta onnesta jäi mieleeni.
Toistan vielä kysymykseni: miksi meidän on muisteltava holokaustia? Siksi, ettei se kaikki alkanut niin, että polttouuneihin sytytettiin tuli, se alkoi paljon aikaisemmin, huomaamatta. Se alkoi siitä, että juutalaisia ja muita vähemmistöjä alettiin katsoa karsaasti, se alkoi kaunasta, josta tuli arkista. Se alkoi siitä, että alettiin puhua “meistä“ ja “niistä“ olettaen, etteivät kaikki ihmiset olleet samanarvoisia.
Niin tehdään nytkin, somessa, facebookissa, twitterissä, lehtien keskustelupalstoilla. Ne “toiset“ ovat maahanmuuttajia, romaaneja, ihonväriltään poikkeavia, pultsareita, trans-henkilöitä, vankilakundeja tai muuten epäilyttäviä ihmisiä, eivät “meikäläisiä“. “Me“ olemme heidän yläpuolellaan, vain “me“ olemme oikeita suomalaisia. Samaan tapaan se kaikki alkoi 1930-luvulla, siksi on hyvä muistaa holokausti: ei koskaan enää!
Wien 2.2.2020
Sain alkukesästä tuttavani Suomen-tuliaisina Juha Hernesniemen muistelmakirjan ja aloin heti kiinnostuneena lukea sitä. Olen hidas lukija enkä ollut vielä päässyt kirjan loppuun, kun tieto Hernesniemen kuolemasta levisi netissä.
Sain alkukesästä tuttavani Suomen-tuliaisina Juha Hernesniemen muistelmakirjan ja aloin heti kiinnostuneena lukea sitä. Olen hidas lukija enkä ollut vielä päässyt kirjan loppuun, kun tieto Hernesniemen kuolemasta levisi netissä.
Kävin eilen Unkarin naapurikylän Jánossomorjan kukkakaupassa ostamassa pelakuita Wienin parvekkeelle, on aika istuttaa ne. Mieleeni jäi kuva kassanjonossa edessäni seisovasta miehestä, enkä saa kuvaa pyyhittyä ajatuksistani.
Kävin eilen Unkarin naapurikylän Jánossomorjan kukkakaupassa ostamassa pelakuita Wienin parvekkeelle, on aika istuttaa ne. Mieleeni jäi kuva kassanjonossa edessäni seisovasta miehestä, enkä saa kuvaa pyyhittyä ajatuksistani.
Wienin evankelis-luterilainen kirkko kampanjoi tänä talvena tarjoamalla “lämpimän sunnuntai-iltapäivän“ niille, jotka joutuvat miettimään, syövätkö vatsansa täyteen vai käyttävätkö mieluummin vähät rahansa asunnon lämmittämiseen. Lämmittelemään ja seurustelemaan voivat tulla kaikki, jotka ovat yksinäisiä ja kaipaavat juttuseuraa; kutsu on avoin, kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita.
Wienin evankelis-luterilainen kirkko kampanjoi tänä talvena tarjoamalla “lämpimän sunnuntai-iltapäivän“ niille, jotka joutuvat miettimään, syövätkö vatsansa täyteen vai käyttävätkö mieluummin vähät rahansa asunnon lämmittämiseen. Lämmittelemään ja seurustelemaan voivat tulla kaikki, jotka ovat yksinäisiä ja kaipaavat juttuseuraa; kutsu on avoin, kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita.
Suomalaisissa joulumyyjäisissä on perinteisesti aina myös arpajaiset ja pitkä lista arpajaisvoittoja, joita firmat lahjoittavat Suomalaiselle kouluyhdistykselle, myyjäisten pääjärjestäjälle. Päävoitto on Finnairin meno-paluulippu Helsinkiin. Arvonta suoritetaan myyjäisten loppupuolella.
Suomalaisissa joulumyyjäisissä on perinteisesti aina myös arpajaiset ja pitkä lista arpajaisvoittoja, joita firmat lahjoittavat Suomalaiselle kouluyhdistykselle, myyjäisten pääjärjestäjälle. Päävoitto on Finnairin meno-paluulippu Helsinkiin. Arvonta suoritetaan myyjäisten loppupuolella.
Wienin paikallisseurakunnassani pidettiin tänään solidaarisuusjumalanpalvelus ja muistettiin Iranin kansan taistelua ihmisoikeuksien puolesta; naisten oikeudet ovat ihmisoikeuksia, ei niitä voi erottaa omaksi kategoriakseen, muistutti pastorimme seurakuntaa. Saarnan yhteydessä kolme seurakunnan iranilaista jäsentä kertoi oman näkemyksensä nykytilanteesta kotimaassaan ja alttarin viereen viritetyltä skreeniltä näimme lukemattomien mielenosoituksissa ammuttujen, etupäässä nuorten, kuvia.
Wienin paikallisseurakunnassani pidettiin tänään solidaarisuusjumalanpalvelus ja muistettiin Iranin kansan taistelua ihmisoikeuksien puolesta; naisten oikeudet ovat ihmisoikeuksia, ei niitä voi erottaa omaksi kategoriakseen, muistutti pastorimme seurakuntaa. Saarnan yhteydessä kolme seurakunnan iranilaista jäsentä kertoi oman näkemyksensä nykytilanteesta kotimaassaan ja alttarin viereen viritetyltä skreeniltä näimme lukemattomien mielenosoituksissa ammuttujen, etupäässä nuorten, kuvia.
Puolitoista vuotta sitten kuollut Kirsti-tätini oli 11-päisen sisaruskatraan nuorin, ja tänä kesänä, kun testamentti oli lopulta hyväksytty, tyhjensimme hänen asuntoaan. Ei tätini mikään tavaroitten keräilijä ollut, maalaistalossa hankalien matkojen takana lapsuutensa elänyt ihminen. Mutta pitkän elämän aikana ihmiselle kertyy tavaraa, ja vaikka täti kenties oli aikonut eläkevuosinaan niitä järjestellä ja karsia, niin siihen eivät hänen voimansa enää riittäneet. Omia lapsia hänellä ei ollut, ja niin jouduimme me sisarusten lapset remmiin. Helppo tehtävä se ei ollut, sen tietää jokainen vanhempiensa tai jonkun muun jäämistöä selvitellyt ihminen.
Puolitoista vuotta sitten kuollut Kirsti-tätini oli 11-päisen sisaruskatraan nuorin, ja tänä kesänä, kun testamentti oli lopulta hyväksytty, tyhjensimme hänen asuntoaan. Ei tätini mikään tavaroitten keräilijä ollut, maalaistalossa hankalien matkojen takana lapsuutensa elänyt ihminen. Mutta pitkän elämän aikana ihmiselle kertyy tavaraa, ja vaikka täti kenties oli aikonut eläkevuosinaan niitä järjestellä ja karsia, niin siihen eivät hänen voimansa enää riittäneet. Omia lapsia hänellä ei ollut, ja niin jouduimme me sisarusten lapset remmiin. Helppo tehtävä se ei ollut, sen tietää jokainen vanhempiensa tai jonkun muun jäämistöä selvitellyt ihminen.
Luetuimmat
Tuoreimmat
Vaahtoava koski Pihlajalahdella.
Esko Lahtinen
Pidetään valot päällä, Ruovesi!
Sirkku Somero
Uutiset
Elämänmeno
Kulttuuri
Pääkirjoitus
Kolumnit
Blogit
Kirkonkellot
Yleisöltä
Lukijan kuva
Jätä ilmoitus Ruovesi-lehteen
Ruovesi-lehden mediakortti
Jätä ilmoitus Teisko-Aitolahti-lehteen
Teisko-Aitolahti-lehden mediakorttii
Pohjoisviitta-lehden mediakorttii
Rekisteriseloste
Tilaa Ruovesi-lehti
Osoitteenmuutos Ruovesi-lehti
Tilaa Teisko-Aitolahti
Osoitteenmuutos Teisko-Aitolahti
Ruoveden Sanomalehti Oy • Honkalantie 2 • 34600 Ruovesi •
Puh. 03 476 1400 • Rekisteriseloste