Vuoden 2020 noidat Maija Tastula ja Timo Ikkala luopuvat vallastaan lauantaina.
Sirkku Somero
Vuoden 2020 noidat Maija Tastula ja Timo Ikkala luopuvat vallastaan lauantaina.
Sirkku Somero
Kolumni
Vietin lapsuuteni kesiä Ylä-Kontuniemessä Pihlajalahdella. Siihen aikaan koulun kesäloma kesti kesä-, heinä- ja elokuun, joten perheemme vietti kesäparatiisissa kolme kuukautta.
Ensimmäisinä öinä me neljä lasta nukuimme suuren olkipatjan päällä pirtin lattialla leivinuunin edessä. Myöhemmin siirryimme perähuoneeseen.
Pihapiiriin kuului kaksi isän rakentamaa aittaa sekä navetta, johon kesän alussa tuotiin Kulmalasta ruskea nupopäälehmä ja kymmenen kanaa. Lehmän lypsämiseen osallistuivat kaikki muut paitsi isä. Äiti kuori maidon pinnalta kermaa, josta sitten kirnusimme maailman herkullisinta voita. Maitoa riitti myös myytäväksi lähialueen mökkiläisille.
Erityisesti veljeni Jukka oli kiinnostunut kanoista. Hän nimesi ne kaikki ja väitti jopa tunnistavansa oliko muna esimerkiksi Pikkukanan, Toiseks terävänokkasen tai vaikkapa Villeveikon munima. Kanat olivat mukana pään päällä istuen myös postilaatikkoreissuilla.
Äidin kukkapenkeissä kasvoi muun muassa belliksiä, ritarinkannuksia, leimukukkia, keijunkukkia, sinisiä sarviorvokkeja ja lukemattomia muita toinen toistaan ihanampia perennoja. Ja jotta äidiltä eivät työt olisi loppuneet lomallakaan, pihassa oli vielä kaksi mansikkamaata, useita marjapensaita sekä iso kasvimaa.
Osuuskaupan kauppa-autosta tai Perimäen kaupasta hankittiin se, mitä ei omasta takaa löytynyt.
Meidän lasten mielestä pihan paras paikka oli varmasti oikea uima-allas. Kaivuri kaivoi talon päädystä alkaneen kallion kylkeen kuoppaa, isä muurasi lekatiilistä altaan reunat, jotka rapattiin. Näin meillä oli kalliopohjainen uima-allas jonka vesi ylettyi kainaloihin asti. Vesi tuli pumpun avulla järvestä ja poistovedellä kasteltiin kasvimaita. Uima-altaan käyttö loppui myöhemmin muistaakseni siihen, että uitimme siellä myös kaiken maailman elukoita, kaloja ja sammakoita.
Isä hankki myös meille lapsille omat vesurit, joiden avulla raivasimme järvelle viettävän rinteen pusikoita.
Myöhemmin saattoi nähdä Tarjanteen tai Pohjolan lipuvan Jäminginvuolteen ja Kirnusalmen välissä. Ja kun laivan huuto kuului, tuli kiire juosta rantaan uimaan laivan laineisiin.
Lapsuuden kesistä jäi paljon rakkaita muistoja. Olen usein miettinyt, pystynkö jättämään sellaisia muistoja myös omille lastenlapsilleni.
Niiden muistojen ei tarvitse olla mitään suurta suoritusta. Usein pienet teot, läsnäolo ja yhdessä tekeminen ovat niitä tärkeimpiä asioita.
Tämän kirjoituksen ilmestyessä uusi noita on ottanut Ruoveden hallintaansa. Toivotan hänelle kaikkea hyvää ja paljon energiaa ruovesiläisiä ilahduttavien taikojen tekemiseen.
Kirjoittaja on Vuoden Noita 2020
P.S. Olettehan huomanneet, että Ruovesi ei suinkaan ole jäämässä muistojen joukkoon. Täällä on edelleen tekemisen meininki.
Keskiviikon aamuissa on aina sama rutiini: Herätys klo 7, aamupuuro kiehumaan ja sinä aikana piipahdus postilaatikolle. Keskiviikkoisin sieltä löytyy viikon odotetuin lukupaketti, Ruovesi-lehti. Ilman sitä ei aamu lähde käyntiin.
Keskiviikon aamuissa on aina sama rutiini: Herätys klo 7, aamupuuro kiehumaan ja sinä aikana piipahdus postilaatikolle. Keskiviikkoisin sieltä löytyy viikon odotetuin lukupaketti, Ruovesi-lehti. Ilman sitä ei aamu lähde käyntiin.
Luetuimmat
Tuoreimmat
Vaahtoava koski Pihlajalahdella.
Esko Lahtinen
Pidetään valot päällä, Ruovesi!
Sirkku Somero
Uutiset
Elämänmeno
Kulttuuri
Pääkirjoitus
Kolumnit
Blogit
Kirkonkellot
Yleisöltä
Lukijan kuva
Jätä ilmoitus Ruovesi-lehteen
Ruovesi-lehden mediakortti
Jätä ilmoitus Teisko-Aitolahti-lehteen
Teisko-Aitolahti-lehden mediakorttii
Pohjoisviitta-lehden mediakorttii
Rekisteriseloste
Tilaa Ruovesi-lehti
Osoitteenmuutos Ruovesi-lehti
Tilaa Teisko-Aitolahti
Osoitteenmuutos Teisko-Aitolahti
Ruoveden Sanomalehti Oy • Honkalantie 2 • 34600 Ruovesi •
Puh. 03 476 1400 • Rekisteriseloste