OmaVerossa usean päivän käyttökatkos huomisesta alkaen
OmaVerossa on käyttökatko perjantaista 14.11. kello 17:sta tiistaihin 18.11. kello 8:aan. Käyttökatkon aikana OmaVeroon ei voi kirjautua eikä siellä voi hoitaa veroasioita. Kyse on verohallinnon vuosittaisesta järjestelmäpäivityksestä.
Käyttökatko vaikuttaa myös asiakaspalveluun maanantaina 17.11., jolloin verotoimistoissa palvellaan asiakkaita vain rajoitetusti. Myös suurin osa palvelunumeroista on kiinni, ja avoinna olevissa numeroissa annetaan vain yleisneuvontaa. Tämä johtuu siitä, että virkailijoilla ei katkon aikana ole pääsyä järjestelmään.
Verohallinto suosittelee asiakkaita hoitamaan mahdolliset veroasiat hyvissä ajoin ennen OmaVeron käyttökatkoa. Esimerkiksi verokortin tekeminen ei onnistu käyttökatkon aikana.
– Jos on veroja maksettavana, kannattaa hakea maksutiedot ennen katkon alkua OmaVerosta ja maksaa verot omassa verkkopankissa, sanoo Verohallinnon tuoteomistaja Olli Sierla verohallinnon tiedotteessa.
Vvuosittainen järjestelmäpäivitys on tänä vuonna hieman tavanomaista laajempi.
– Näin saamme OmaVeroon päivitettyä esimerkiksi lakimuutosten vaatimat uudistukset ja varmistamme, että järjestelmä toimii sujuvasti myös jatkossa. Palvelun ulkoasuun ei ole juuri tulossa muutoksia, mutta teemme samalla joitakin käytettävyysparannuksia, Sierla sanoo.
Merkittävin muutos koskee yritys- ja yhteisöasiakkaita, kuten osakeyhtiöitä. Jatkossa yritykset voivat maksaa veronsa yhdellä yleisellä verojen viitenumerolla. Tällä hetkellä eri veroille on käytössä eri viitenumerot.
– Uudistus yksinkertaistaa ja selkiyttää verojen maksamista sekä helpottaa yritysten ja tilitoimistojen arkea, Sierla sanoo.
Käyttökatkon vaikutuksia muihin Verohallinnon palveluihin
-Veronumerorekisteri: ei käytössä käyttökatkon aikana.
-Verovelkatodistukset: saatavilla jälleen OmaVerosta ja asiakaspalvelusta tiistaista 18.11. alkaen.
-Vero.fi: toimii normaalisti, mutta laskurit, kuten veroprosenttilaskuri, eivät ole käytössä.
-Ohjelmistorajapinnat (APIt): sulkeutuvat pe 14.11. klo 22 ja avautuvat viimeistään su 16.11. klo 17.
-Ilmoitin.fi: ilmoituksia voi antaa, mutta ne käsitellään käyttökatkon jälkeen.
-Tulorekisteri: toimii normaalisti, mutta tiedot näkyvät OmaVerossa vasta 19.11.
-Palkka.fi: toimii, mutta katkon aikana ei voi hakea työntekijöiden verokortteja tai muuta tietoa Verohallinnon järjestelmästä.


