K-Market Runoilijankulma palvelee vielä reilut kaksi viikkoa.
Anu Kuivasmäki
Runoilijakulman K-Market suljetaan – alasajoa valmisteltu jo pitkään
K-Market Runoilijakulma on viimeistä päivää auki lauantaina 29. marraskuuta.
– Siinä vaiheessa loput tuotteet, mitä ei saada alennuksella myytyä, siirretään toisiin kauppoihin, kertoo kauppias Jere Koppanen.
Alasajoa on valmisteltu pitkään.
– Kesko teki päätöksen alasajosta jo keväällä ja siitä on sitten erilaisilla vaiheilla edetty. Nyt on henkilökunta ammattitaitoisesti tehnyt alasajoa ja edessä ovat viimeiset viikot.
Alasajo on näkynyt K-Marketissa vähenevinä valikoimina ja hyllyjen tyhjenemisenä.
– Valikoima on selkeästi supistunut. Tavaraa on kadonnut enemmän kuin ei-ammattilainen silmillään edes huomaa. Jonkun aikaa vielä tuodaan tuoretta, mutta viimeisellä viikolla tuskin enää, Koppanen kertoo.
Myös paketit siirtyvät pikku hiljaa Urheilutien kauppaan, missä on tällä viikolla alkanut kassalinjan remontti. Kassojen paikat ja järjestys muuttuvat ja paketeille tulee omat paikat.
Syy Runoilijantien kaupan sulkemiseen on investointitarve.
– Keskon mukaan tämän tilan remonttitarve olisi ollut liian iso, Koppanen valottaa.
Tilat kauppiaalle vuokraa ja tarjoaa Kesko.
K-kauppias Jere Koppanen on lähes ensitöikseen joutunut ajamaan alas yhden kolmesta K-kaupastaan. Osa hyllyistä on jo tyhjillään.
K-Market Runoilijankulman työntekijät on irtisanottu, osa jo edellisen kauppiaan toimesta.
– Tulen tarjoamaan heille töitä aina, kun tarvitsen työntekijää johonkin muuhun kauppaan. Mielelläni otan ammattitaitoisia ihmisiä töihin.
Koppanen työllistä jäljelle jäävissä Urheilutien K-Marketissa ja Visuveden K-Marketissa yhteensä noin 10 vakituista työntekijää ja saman verran osa-aikaisia tai keikkatyöläisiä.
Ruoveden kirkonkylä on kahden lähes näköetäisyydellä olevan K-kauppansa ansiosta ollut viime vuodet tietynlainen kummajainen.
Syy löytyy historiasta. Ruokakesko osti Suomen Lähikauppa Oy:n vuonna 2016. Kaupan ehdoksi Kilpailu- ja kuluttajavirasto määräsi, että Ruokakeskon oli myytävä osa kaupoista kilpailijoille. Ostajaa ei kuitenkaan löytynyt ja Keskolle jäi Ruovedelle 3 kauppapaikkaa, joista yksi Visuvedellä.
Vuonna 1987 perustetussa Kiinteistö Oy Runoilijankulmassa ensimmäinen kauppa oli T-Market Ruokakello. Spar-Marketin avajaisia vietettiin keväällä 1994. Sen jälkeen Runoilijankulmassa ovat kauppaa käyneet ainakin M-Market, Siwa sekä nykyinen K-Market.
Jere Koppanen aloitti kolmen K-Marketin kauppiaana vaiheittain kesällä. Edessä oli heti yhden kaupan lopetus. Uudelle yrittäjälle se on ollut iso työmaa.
– Todella työllistävä ja haastava ja monella tavalla resursseja syövä, hän myöntää.
Kun lopetus on saatu kunnialla hoidettua, voi kuitenkin keskittyä kahden jäljelle jäävän kaupan kehittämiseen. Niiden suhteen tulevaisuus näyttää hyvältä.
– Minulla on jäljellä kaksi vetreää K-Markettia, joissa on erittäin ammattitaitoinen henkilökunta ja mukavia asiakkaita.
Edessä on myös suuri sesonki, joulu.
– Toivon, että olemme tehneet oikeat tilausmäärät tavaroita ja asiakkaat löytävät meidät yhä edelleen, Koppanen sanoo.


