Kyl­lä, se olin minä, joka ajoi vää­rään suun­taan S-mar­ke­tin park­ki­pai­kal­la. Kä­sit­tä­mät­tö­män no­loa. Oi­kein oli ylei­söä. Sai­vat ih­mi­set ih­me­tel­lä, et­tä on­pa törp­pö täti tuos­sa Ma­ri­me­kon kauh­ta­nas­saan, kun ei osaa lii­ken­ne­merk­ke­jä lu­kea.

Tämä pis­ti poh­ti­maan muu­tok­sia. Nii­tä on­kin pii­san­nut täs­sä al­ku­ke­säs­sä.

Ky­lä­kou­lun ke­vät­juh­la ja las­ten ke­sä­lo­man al­ku sen­tään juur­rut­ti hie­man.

To­dis­tuk­set ja­et­tiin kou­lun pi­has­sa il­ma­kät­te­lyl­lä höys­tet­ty­nä. Unoh­din jäl­leen, et­tä pi­tää va­ra­ta ne­nä­lii­nat kou­lun päät­tä­jäis­päi­viä var­ten. Nyt kun olim­me ul­ko­na, saat­toi syyt­tää au­rin­koa ja on­nek­si oli tur­va­vä­lit. Me lii­kut­tu­jat saim­me lii­kut­tua rau­has­sa.

Ke­vät­juh­las­ta kur­va­sim­me ky­lä­kaup­paan jää­te­lö­os­tok­sil­le. Siel­lä hie­man van­hem­pien hen­ki­löi­den seu­rue oli myös juh­la­tuu­lel­la ja kai­ke­ti jo edel­li­se­nä il­ta­na kir­man­nut ke­sä­lai­tu­mil­le.

On­ko­han kou­lun pää­tös­vii­kon­lop­pu meil­le pe­rus­kou­lui­än ylit­tä­neil­le­kin se etap­pi, joka to­del­la käyn­nis­tää ke­sän. Vai osuu­ko se vain so­pi­vas­ti kuun vaih­tee­seen ja säät suo­si­vat, jot­ta me men­nin­käi­set rie­haan­num­me kol­men kuu­kau­den va­lo­hoi­don jäl­keen to­taa­li­ses­ti.

Ai­ka näyt­tää mitä Suo­men kesä te­kee ko­ro­na­vi­ruk­sel­le. Jää­kö se­kin lat­ki­maan pil­li­me­hu­ja lai­tu­rin nok­kaan.

On­nek­si mus­ta­ras­tas ei tie­dä ko­ro­na­vi­ruk­ses­ta tuon tai­vaal­lis­ta vaan lu­rit­te­lee kuu­sen lat­vas­sa kil­pai­li­jaan­sa tun­ki­ol­le. Mus­ta­ras­tai­den lau­lu on ol­lut eri­tyi­sen in­no­kas­ta tänä ke­sä­nä tai sit­ten sii­tä on saa­nut eri­tyi­ses­ti naut­tia ko­ti­toi­mis­ton ik­ku­nas­ta kan­tau­tu­va­na.

Eh­kä vain tu­lin mu­ka­na tä­hän uu­teen maa­il­maan. Ken­ties se riit­tää.

Ko­ti­toi­mis­to. Se on muut­ta­nut muo­to­aan ke­vään ja al­ku­ke­sän ai­ka­na ai­na­kin kol­mes­ti. Edel­leen säh­kö­pöy­tä ma­kaa puo­lik­si koot­tu­na odot­ta­mas­sa sitä het­keä, kun sil­le eh­di­tään suo­da ai­kaa.

Mo­nen­lai­sia sel­viy­ty­mis­kei­no­ja on sa­del­lut tä­hän ai­kaan. Ka­ruim­mat nä­kö­a­lat ke­hot­ta­vat hyl­kää­mään en­ti­sen ja hy­väs­te­le­mään hel­läs­ti men­neen. Nyt on ai­ka kat­soa uut­ta maa­il­maa sil­miin ja löy­tää kei­not sel­viy­tyä sii­nä. Täs­sä maa­il­man­kat­so­muk­ses­sa on var­mas­ti jär­jen sie­men.

It­se­kin kii­vaas­ti yri­tin miet­tiä, mitä uut­ta mi­nun pi­tää teh­dä. Lä­hes hä­dis­sä­ni vai­va­sin pää­tä­ni muu­tok­sen tar­peel­la nä­ke­mät­tä, et­tä eh­kä vain tu­lin mu­ka­na tä­hän uu­teen maa­il­maan. Ken­ties se riit­tää.

Uu­si maa­il­ma tun­tuu kyl­lä opet­ta­van mei­tä. Mi­nä­kään en enää aja vää­rään suun­taan park­ki­pai­kal­le, ai­na­kaan ko­vin to­den­nä­köi­ses­ti.