Tsundoku on japania ja tarkoittaa suomeksi suurin piirtein lukemisen hankkimista ja sen kasaamista. Tsundoku-ihminen on siis tyyppi, joka ei yksinkertaisesti voi vastustaa uusien kirjojen houkutusta.
Käykö sinulle joskus niin, että kun nettiyhteys takkuaa etkä saa avattua tiedostoa, jota tarvitset, niin alat lueskella muita juttuja netistä tai facebookista? Minulle kävi niin, ja törmäsin harharetkilläni tsundoku-käsitteeseen. ¨
Oli helpotus lukea, että on muitakin ihmisiä, joilla on suuri kirjahylly – tai useampia – ja jotka eivät aio luopua kirjoista, vaan päin vastoin yhä ostavat niitä silloin tällöin. Se artikkeli valaisi päiväni, en enää tuntenutkaan olevani vanhanaikainen fossiili, tajusin kuuluvani tiettyyn ryhmään: tässä maailmassa on vielä muitakin kaltaisiani.
Tiedän, ettei nuorperheissä ole olohuoneessa kirjahyllyä ja ihmettelen joskus, minne he kirjansa panevat. Vai eikö heillä ole niitä ollenkaan? Kysyä en kehtaa, asiahan ei minulle kuulu. Minua moititaan joskus siitä, että kerään mökille vanhemmiltani tai tädeiltä perimiäni kirjoja, “nehän keräävät pölyä“. Mutta silloin tällöin otan jonkin niistä käteeni ja selailen sitä ja yllätyn joskus , miten mielenkiintoinen jokin vanha romaani saattaa olla, kunhan vain keskittyy lukemaan sitä.
Kirjakaupat ovat minusta viihtyisiä paikkoja, mutta välttelen niihin menemistä, kun tiedän, etten pysty kävelemään niistä ulos ilman kirjakassia. Wienin keskustassa on elokuvateatteri, jonka alakerrassa on iso kirjakauppa, ja muutama viikko sitten sovin tuttavani kanssa, että menisimme katsomaan tiettyä filmiä juuri siihen teatteriin. Olin ajoissa paikalla, koska olin ollut asioilla kaupungilla, ja missäpä muualla aikaani olisin tappanut kuin alakerran kirjakaupassa. Silmäilin kirjapöytiä ja katseeni osui suomalaiseen nimeen Minna Rytisalo. Kirjan nimi oli Lempi ja sen alaotsikko kuului "Lempi heisst Liebe“.
Otin kirjan käteeni ja aloin lukea sitä, kirjakaupan kirjapöytien väliin on viisaasti sijoitettu lukusohvia. Ja ennen kuin filmi alkoi, ostin kirjan. Lempi-romaanin teemana on jatkosotamme ja erityisesti se vaihe, kun oli pakko karkottaa saksalaiset Lapista. Huomasin lukiessani, että tiedän niistä ajoista varsin vähän. Muutenkin voin lämpimästi suositella kirjaa.
Minulla on merkillinen vaisto törmätä hyviin kirjoihin, mutta niin kai kirjojen ystävillä on. Minun vaistoni vain vie minut joskus pitemmälle. Kerran kun palloilin Helsingin Akateemisessa kirjakaupassa, kuulin puhelimeni soivan. Laskin käsilaukun kirjapöydälle ja aloin kaivella kännykkää sen uumenista. En muista, kuka soittaja oli, mutta sen muistan, että kun puhelun päätyttyä vilkaisin, minkä kirjan päällä laukkuni oli ollut, yllätyin: kirja oli Markku Asunnan Pajupillistä pikisirkkaan, 40 perinteistä puulelua sanoin ja kuvin. Totta kai ostin sen.
Toisen kerran osuin menemään Akateemiseen, juuri kun siellä valmistauduttiin haastattelemaan työpaikkani entistä ylipääjohtajaa Hans Blixiä, jonka kirja Irakin aseistariisunta oli juuri ilmestynyt suomeksi. Jäin seuraamaan haastattelua ja huomasin seisovani rouva Blixin vieressä. Haastattelun päätyttyä tervehdin häntä ja kerroin olleeni hänen miehensä alainen.
“Hans, täällä on eräs kollegasi“, rouva Blix huikkasi miehelleen yleisömuurin yli, ja minua vähän nolotti, en suinkaan ollut Blixien perhetuttava, vaikka ylipääjohtaja joviaalina miehenä yrittikin puhua kanssani ruotsia, jos sattui aamulla samaan aikaan hissiin. Hänen toimistonsa oli Wienin YK-keskuksen A-tornin 28. kerroksessa, minä jäin pois jo 20. kerroksen kohdalla, niin ettemme me aivan läheisiä kollegoja olleet.
Muistaakseni en koskaan saanut luetuksi Blixin kirjaa alusta loppuun, mutta sillä ei ole mitään tekemistä sen laadun kanssa. Minulla vain on liikaa kirjoja, en ennätä lukea niitä kaikkia. Mutta kun tämän tiedän, tajuan myös tietomääräni rajallisuuden: jos olisin lukenut Irak-kirjan kokonaan, tietäisin enemmän siitäkin kansainvälisen kriisin ajasta, jolloin USA röykkyytti Irakia.
Kaikesta huolimatta toivoin viime kesänä juhliessani syntymäpäivääni Väärinmajan Tapiolassa, että vieraat toisivat kukkien ja lahjojen sijasta jonkin lukemansa hyvän pokkarin. Ja he toivat!
Viime kesänä en tainnut ollenkaan poiketa kirjastossa tai kirjakaupassa (anteeksi, Pirkko!), kun lukemista riitti takuulla koko kesäksi ja riittää pariksi seuraavaksikin. Monta kiinnostavaa kirjaa oli pinossa, jotkut todella vanhoja, toiset hulppean hauskoja kuten sisarenpoikani lahjoittama Homeperseensuo ja muita matkailukohteita (Jonny Kniga). Se sisältää eri kirjoittajien tarinoita Suomen merkillisistä, joskus rivoistakin paikannimistä, Helvetinkolu mukaanlukien. Tarina on jotenkin sellainen, että perheriidan temmellyksessä vaimo huutaa miehelleen, “Mene helvettiin siitä!“ ja mies päättää kerrankin totella vaimoaan aivan kirjaimellisesti: hän polkaisee prätkän käyntiin ja suuntaa johti Ruovettä ja Helvetinkolua ja tapaa sillä matkalla Iivun ja sisarenpoikani.
Joskus minua hirvittää ajatus, mitä perilliseni tekevät kirjoillani sitten, kun heidän on selvitettävä niitten kohtalo, mutta en anna sen suuremmin häiritä kirjarakkauttani. Aika aikaa kutakin, sanoi entinen pässikin.
Sain alkukesästä tuttavani Suomen-tuliaisina Juha Hernesniemen muistelmakirjan ja aloin heti kiinnostuneena lukea sitä. Olen hidas lukija enkä ollut vielä päässyt kirjan loppuun, kun tieto Hernesniemen kuolemasta levisi netissä.
Sain alkukesästä tuttavani Suomen-tuliaisina Juha Hernesniemen muistelmakirjan ja aloin heti kiinnostuneena lukea sitä. Olen hidas lukija enkä ollut vielä päässyt kirjan loppuun, kun tieto Hernesniemen kuolemasta levisi netissä.
Kävin eilen Unkarin naapurikylän Jánossomorjan kukkakaupassa ostamassa pelakuita Wienin parvekkeelle, on aika istuttaa ne. Mieleeni jäi kuva kassanjonossa edessäni seisovasta miehestä, enkä saa kuvaa pyyhittyä ajatuksistani.
Kävin eilen Unkarin naapurikylän Jánossomorjan kukkakaupassa ostamassa pelakuita Wienin parvekkeelle, on aika istuttaa ne. Mieleeni jäi kuva kassanjonossa edessäni seisovasta miehestä, enkä saa kuvaa pyyhittyä ajatuksistani.
Wienin evankelis-luterilainen kirkko kampanjoi tänä talvena tarjoamalla “lämpimän sunnuntai-iltapäivän“ niille, jotka joutuvat miettimään, syövätkö vatsansa täyteen vai käyttävätkö mieluummin vähät rahansa asunnon lämmittämiseen. Lämmittelemään ja seurustelemaan voivat tulla kaikki, jotka ovat yksinäisiä ja kaipaavat juttuseuraa; kutsu on avoin, kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita.
Wienin evankelis-luterilainen kirkko kampanjoi tänä talvena tarjoamalla “lämpimän sunnuntai-iltapäivän“ niille, jotka joutuvat miettimään, syövätkö vatsansa täyteen vai käyttävätkö mieluummin vähät rahansa asunnon lämmittämiseen. Lämmittelemään ja seurustelemaan voivat tulla kaikki, jotka ovat yksinäisiä ja kaipaavat juttuseuraa; kutsu on avoin, kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita.
Suomalaisissa joulumyyjäisissä on perinteisesti aina myös arpajaiset ja pitkä lista arpajaisvoittoja, joita firmat lahjoittavat Suomalaiselle kouluyhdistykselle, myyjäisten pääjärjestäjälle. Päävoitto on Finnairin meno-paluulippu Helsinkiin. Arvonta suoritetaan myyjäisten loppupuolella.
Suomalaisissa joulumyyjäisissä on perinteisesti aina myös arpajaiset ja pitkä lista arpajaisvoittoja, joita firmat lahjoittavat Suomalaiselle kouluyhdistykselle, myyjäisten pääjärjestäjälle. Päävoitto on Finnairin meno-paluulippu Helsinkiin. Arvonta suoritetaan myyjäisten loppupuolella.
Wienin paikallisseurakunnassani pidettiin tänään solidaarisuusjumalanpalvelus ja muistettiin Iranin kansan taistelua ihmisoikeuksien puolesta; naisten oikeudet ovat ihmisoikeuksia, ei niitä voi erottaa omaksi kategoriakseen, muistutti pastorimme seurakuntaa. Saarnan yhteydessä kolme seurakunnan iranilaista jäsentä kertoi oman näkemyksensä nykytilanteesta kotimaassaan ja alttarin viereen viritetyltä skreeniltä näimme lukemattomien mielenosoituksissa ammuttujen, etupäässä nuorten, kuvia.
Wienin paikallisseurakunnassani pidettiin tänään solidaarisuusjumalanpalvelus ja muistettiin Iranin kansan taistelua ihmisoikeuksien puolesta; naisten oikeudet ovat ihmisoikeuksia, ei niitä voi erottaa omaksi kategoriakseen, muistutti pastorimme seurakuntaa. Saarnan yhteydessä kolme seurakunnan iranilaista jäsentä kertoi oman näkemyksensä nykytilanteesta kotimaassaan ja alttarin viereen viritetyltä skreeniltä näimme lukemattomien mielenosoituksissa ammuttujen, etupäässä nuorten, kuvia.
Puolitoista vuotta sitten kuollut Kirsti-tätini oli 11-päisen sisaruskatraan nuorin, ja tänä kesänä, kun testamentti oli lopulta hyväksytty, tyhjensimme hänen asuntoaan. Ei tätini mikään tavaroitten keräilijä ollut, maalaistalossa hankalien matkojen takana lapsuutensa elänyt ihminen. Mutta pitkän elämän aikana ihmiselle kertyy tavaraa, ja vaikka täti kenties oli aikonut eläkevuosinaan niitä järjestellä ja karsia, niin siihen eivät hänen voimansa enää riittäneet. Omia lapsia hänellä ei ollut, ja niin jouduimme me sisarusten lapset remmiin. Helppo tehtävä se ei ollut, sen tietää jokainen vanhempiensa tai jonkun muun jäämistöä selvitellyt ihminen.
Puolitoista vuotta sitten kuollut Kirsti-tätini oli 11-päisen sisaruskatraan nuorin, ja tänä kesänä, kun testamentti oli lopulta hyväksytty, tyhjensimme hänen asuntoaan. Ei tätini mikään tavaroitten keräilijä ollut, maalaistalossa hankalien matkojen takana lapsuutensa elänyt ihminen. Mutta pitkän elämän aikana ihmiselle kertyy tavaraa, ja vaikka täti kenties oli aikonut eläkevuosinaan niitä järjestellä ja karsia, niin siihen eivät hänen voimansa enää riittäneet. Omia lapsia hänellä ei ollut, ja niin jouduimme me sisarusten lapset remmiin. Helppo tehtävä se ei ollut, sen tietää jokainen vanhempiensa tai jonkun muun jäämistöä selvitellyt ihminen.
Luetuimmat
Tuoreimmat
Vaahtoava koski Pihlajalahdella.
Esko Lahtinen
Pidetään valot päällä, Ruovesi!
Sirkku Somero
Uutiset
Elämänmeno
Kulttuuri
Pääkirjoitus
Kolumnit
Blogit
Kirkonkellot
Yleisöltä
Lukijan kuva
Jätä ilmoitus Ruovesi-lehteen
Ruovesi-lehden mediakortti
Jätä ilmoitus Teisko-Aitolahti-lehteen
Teisko-Aitolahti-lehden mediakorttii
Pohjoisviitta-lehden mediakorttii
Rekisteriseloste
Tilaa Ruovesi-lehti
Osoitteenmuutos Ruovesi-lehti
Tilaa Teisko-Aitolahti
Osoitteenmuutos Teisko-Aitolahti
Ruoveden Sanomalehti Oy • Honkalantie 2 • 34600 Ruovesi •
Puh. 03 476 1400 • Rekisteriseloste