Markku Joutsen toimituksen nurkalla esittelemässä komeaa saalistaan, jonka pääkin yksistään painoin 2,250 kg. Koko komeuden painoksi puntari näytti 13,5 kg.
50 vuotta sitten: Hirmupeto saatiin Ruoveden Isoltaselältä
Ruhalasta kotoisin oleva Markku Joutsen oli juuri muutama päivä aikaisemmin ehtinyt kertoilla, kuinka huono kalaonni hänellä on, kun sitten lokakuun 1. päivänä tärppäsi. Koukkuun tarttui Kautun kanavan yläpuolella 13,5 kiloinen hauki, jolla pituuttakin oli 1,25 kiloa. Koukku oli tarttunut kalan suupieleen, joten se ei pystynyt puremaan sitä poikki.
Markku Joutsen oli kalassa isänsä Teuvo Joutsenen kanssa ja yhteistuumin kala saatiin ylös, vaikka hankalaa oli ollutkin. Otus ei ollut pysynyt haavissa alkuunkaan.
Markku Joutsen toi kalan Kievariin ja poikkesi matkalla näyttämässä sitä toimituksessakin. Samalla hauki tuli ikuistettua, joten lukijatkin oivat todeta kalan komeuden. Tulkoon mainituksi, että hauen pää yksistään painoi 2,250 kg.


