Salaovia ja oiko­mis­hoi­toja

Van­ha talo, sii­nä riit­tää työ­maa­ta – tä­män tie­tää var­mas­ti jo­kai­nen sel­lais­ta jos­kus asut­ta­nut. Meil­lä puo­li­so­ni kans­sa tu­lee ke­säl­lä täy­teen nel­jä puu­ha­kas­ta vuot­ta omas­sa tor­pas­sam­me.

Itku pitkästä ilosta

Kun tuu­li uli­si nur­kis­sa lu­men tuis­ku­tes­sa pel­to­jen ja tei­den yli, ja met­sän huo­kail­les­sa ras­kaas­ti taak­kan­sa al­la, suo­ma­lai­set per­heet ko­koon­tui­vat ja­lo­pui­sen laa­ti­kon ää­reen. Isä vään­si hie­man va­sem­man­puo­leis­ta nap­pu­laa, laa­tik­ko al­koi ko­his­ta. Sit­ten oi­ke­an­puo­leis­ta kun­nes löy­tyi oi­kea ase­ma. Het­ki hil­jais­ta – sit­ten vai­kut­ta­va ää­ni: ”Hy­vää il­taa, ni­me­ni on Cox.”

Onko Viro meille yhä läheinen?

”Tõstame klaa­si meie koos­vii­bi­mi­se mä­les­tu­seks!” (= ”Ko­ho­tam­me mal­jan yh­des­sä­o­lom­me muis­tok­si!”) Serk­ku­ni Mar­jat­ta muis­te­li äs­ket­täin enon­sa, opet­ta­ja Jo­han­nes Kar­vo­sen mal­ja­pu­het­ta vuo­del­ta 1942. Vi­ro­lai­sys­tä­vät oli­vat tul­leet Tur­kuun saat­ta­maan so­ta­lap­se­na ol­lut­ta Kar­vo­sen su­ku­lais­poi­kaa ta­kai­sin ko­tiin. Meil­tä pää­si so­ta­lap­sia myös Vi­roon! Vuo­si­na 1941–1944 Sak­sa mie­hit­ti Bal­ti­aa, ja sal­li täl­lai­sen vi­ro­lais-suo­ma­lai­sen ys­tä­vyys­toi­min­nan.

Ennen oli hyvin!

Myön­nän. Olen it­se­kin sitä saa­pu­mi­se­rää, joka tä­män täs­tä miet­tii maa­il­man me­noa ja ver­tai­lee sitä sii­hen, kuin­ka pal­jon pa­rem­min asi­at en­nen oli­vat. Ja to­den tot­ta, ke­sät­hän oli­vat en­nen läm­pöi­sem­piä, uu­ti­set­kin tun­tui­vat us­kot­ta­vam­mil­ta, kun nii­tä luki Ar­vi Lind. Eu­rot­kin tup­paa­vat kään­ty­mään edel­leen mar­koik­si…

Las­ki­ai­nen

Iki­van­ha kar­ne­vaa­li­juh­la ja myö­hem­min kir­kol­li­sia pe­rin­tei­tä­kin si­säl­tä­vä las­ki­ai­nen on ih­mis­ten elä­mäs­sä ai­na ol­lut oi­kea ilo­pil­le­ri. Pa­ka­na-ajois­ta as­ti pi­de­tyn rie­mu­juh­lan tar­koi­tuk­se­na on ol­lut hy­väs­tel­lä pi­meä tal­vi ja val­mis­tau­tua iloi­sin mie­lin ke­vään vas­taa­not­ta­mi­seen.

Mursuilun ensi askeleet

Eka ker­ta hir­vit­ti. Mat­kal­la so­vit­tuun ta­paa­mis­paik­kaan mie­tin use­aan ker­taan, mis­sä oli­si lä­hin paik­ka teh­dä u-kään­nös.

Palveleva puhelin

Tie­to­tek­niik­ka ja sen suo­mat mah­dol­li­suu­det ovat mul­lis­ta­neet ih­mis­ten elä­män. Alun pe­rin pel­käs­tään pu­he­li­mik­si tar­koi­te­tut kän­ny­kät­kin ovat käy­tän­nös­sä jo tie­to­ko­nei­ta ja tun­tuu, et­tei pu­he­li­na­lal­la mi­kään ole koh­ta enää mah­do­ton­ta.

Ketun­lei­pää ja kesä­muis­toja

Pak­ka­nen pauk­kuu ja ko­din ik­ku­nas­ta avau­tu­va mai­se­ma lä­hen­te­lee päi­vä päi­väl­tä enem­män tal­ven ih­me­maa­ta. Aa­mu­kah­vi läm­pöä heh­ku­vas­ta ema­li­mu­kis­ta mais­tuu täl­lai­si­na tal­vi­aa­mui­na eri­tyi­sen iha­nal­le, ja ul­ko­na ken­kien al­la na­ri­se­va lumi ja pos­kia pis­te­le­vä tuu­li muis­tut­ta­vat, et­tä nyt to­del­la­kin ele­tään sy­dän­tal­ven ai­kaa. Kuin var­kain aja­tuk­set kui­ten­kin kar­kaa­vat sil­loin täl­löin ke­sään ja sen tuo­miin muis­toi­hin läm­mös­tä ja luon­non ai­na niin iha­nas­ta veh­rey­des­tä.

Hyviä Här­kä­viik­koja

Jäl­leen ovat tie­tä­jät kään­tä­neet ka­me­lin­sa ta­kai­sin itäi­sil­le mail­le, ja me saam­me iloi­ta här­kä­vii­kois­ta. Seu­raa­va eri­tyi­nen py­hä­päi­vä on vas­ta pit­kä­per­jan­tai, huh­ti­kuun toi­nen päi­vä. Sii­tä huo­li­mat­ta jo­kai­nen meis­tä vart­tu­neem­mis­ta voi ol­la var­ma, et­tä ai­ka ku­luu vik­ke­läs­ti; ai­na on per­jan­tai. Sil­tä ai­na­kin tun­tuu.

Ennus­tuk­sia vuodelle 2021

Näin vuo­den alus­sa tut­kis­ke­lin kris­tal­li­pal­loa, nä­kyi­si­kö siel­tä suun­taa tu­le­val­le vuo­del­le ja sai­sin­ko muu­ta­man en­nus­tuk­sen ai­kai­sek­si.