Hetki tule­vai­suu­dessa: Vapu­naatto 2030

Ryh­mä vart­tu­nei­ta vi­su­ve­si­läi­siä sei­sos­ke­lee en­ti­sen Osuus­kau­pan edes­sä. Ant­ti ja Rai­li Nie­me­län ai­ka on kau­ka­na ta­ka­na. Tuos­sa vie­res­sä tank­ka­si Sau­li Pe­rä­lä ame­ri­kan­rau­taan­sa ja to­te­si, et­tä ei tei­dän opet­ta­jien asi­aa ole help­poa ajaa. Me­no­vet­tä lo­ri­si myös Erk­ki Mau­ra­sen pu­nai­seen, pie­neen Fi­a­tiin.

Säästöä ikä kaikki

On ole­mas­sa kol­me hy­vin tär­ke­ää asi­aa, jot­ka pie­nen lap­sen pi­tää mah­dol­li­sim­man no­pe­as­ti op­pia pääs­täk­seen nor­maa­lin ke­hi­tys­kaa­ren mu­kai­ses­ti kas­va­vien la­ji­to­ve­rien­sa jouk­koon. Pi­tää op­pia kä­ve­le­mään ja pu­hu­maan, ei­kä se ole tär­ke­ää kum­man op­pii en­sin, sil­lä van­hem­mat löy­tä­vät sii­tä kui­ten­kin hy­vää kes­kus­te­lun ai­het­ta tut­tu­jen ja su­ku­lais­ten kans­sa vie­lä seu­raa­vat kym­me­nen vuot­ta.

Suoraa puhetta lii­ken­ne­mer­keistä

Myrs­kyn jäl­keen on pou­ta­sää. Myrs­kyn jäl­keen kaa­tu­nei­ta pui­ta rai­va­taan ura­kal­la säh­kö­lin­jo­jen pääl­tä. Luon­non­voi­mien ai­heut­ta­maan epä­jär­jes­tyk­seen luo­daan jär­jes­tys­tä, mikä on hyvä asia. Jäl­jel­lä ole­vat puut jää­vät suo­ra­sel­käi­ses­ti odot­ta­maan seu­raa­vaa myrs­kyä.

Miksi emme muut­ta­neet Ruo­ve­delle

Olem­me myy­neet isoh­kon van­han oma­ko­ti­ta­lom­me Akaan Toi­ja­las­ta. Vii­mei­nen päi­vä hei­nä­kuu­ta sul­jim­me ta­lom­me ovet vii­mei­sen ker­ran. Ti­laa oli meil­le yl­lin kyl­lin, lii­kaa­kin, var­sin­kin las­ten läh­det­tyä. Nyt odo­tam­me uu­den Toi­ja­lan ker­ros­ta­lo­a­sun­tom­me pe­rus­kor­jauk­sen val­mis­tu­mis­ta Ruo­ve­den Pou­rus­sa, kes­kel­lä täy­te­läis­tä ke­sää.

Matkalla runon maa­il­massa

Hy­myi­lyt­tää. Tur­haut­taa. Rie­mas­tut­taa. Är­syt­tää. Häm­men­tää. Loh­dut­taa. Ja taas hy­myi­lyt­tää. Vaih­te­le­via tun­tei­ta min­kä ta­han­sa mat­kan var­rel­ta, jon­ka ai­ka­na ha­lu­aa ko­kea, op­pia ja löy­tää uut­ta. Täl­lä ker­taa ky­sees­sä on ru­no­mat­ka, jol­le läh­din vii­me syk­sy­nä Ruo­ve­den opis­ton kir­jal­li­suus­pii­rin mu­ka­na. Ru­no­jen maa­il­ma oli jää­nyt tei­ni­vuo­sien jäl­keen elä­mäs­sä­ni taka-alal­le, jo­ten lu­vas­sa oli pal­jon uut­ta. En tien­nyt var­mas­ti, mi­hin mat­ka­ni suun­tau­tui­si ja mitä sil­tä odot­tai­sin.

Vesi vanhin voi­te­hista

Tänä ke­sä­nä koin jo­tain omas­sa elä­mäs­sä­ni ää­rim­mäi­sen mer­kit­tä­vää: join vet­tä suo­raan jär­ves­tä. Suo­ma­lai­nen jär­vi­ve­si ei kes­ki­mää­rin ole juo­ma­kel­pois­ta, mut­ta tämä oli. Vesi mais­tui le­väl­tä, ka­lal­ta ja pa­rem­mal­ta tu­le­vai­suu­del­ta. Ku­vit­te­lin mie­les­sä­ni maa­il­man sel­lai­se­na kuin se jos­kus oli. Niin puh­taa­na, et­tä mis­tä ta­han­sa saat­toi syö­dä ja juo­da.

Hetkeksi pakoon julmaa maailmaa

Täl­lä vii­kol­la pot­kais­taan käyn­tiin jal­ka­pal­lon MM-ki­sat, jos­sa nai­set ot­ta­vat mit­taa tuon ku­nin­gas­la­jin pa­rem­muu­des­ta. Aust­ra­li­as­sa ja Uu­des­sa-See­lan­nis­sa käy­tä­väs­sä tur­nauk­ses­sa pe­la­taan kaik­ki­aan 64 ot­te­lua, lop­puot­te­lu on 20. elo­kuu­ta. Tämä on lois­ta­va asia, sil­lä sil­loin voi to­den te­ol­la kes­kit­tyä seu­raa­maan jal­ka­pal­loa maa­il­man hui­pul­ta.

Helppoa kuin hei­nän­teko

Help­poa kuin hei­nän­te­ko. Sen lau­seen ovat to­den­nä­köi­ses­ti kaik­ki meis­tä jos­kus kuul­leet. En oi­kein tie­dä, mis­tä sa­non­ta tu­lee ja mik­si sitä help­po­na pi­det­tiin, sil­lä ras­kas­ta se mie­les­tä­ni ai­na oli. Mut­ta kiel­tä­mät­tä sen ver­ran mu­ka­vaa kyl­lä, kun isol­la po­ru­kal­la yh­des­sä teh­tiin ja kaik­ki ikä­pol­vet sai­vat ol­la mu­ka­na, niin ras­kas­kin työ­taak­ka saat­toi lo­pul­ta tun­tua jäl­keen­päin hel­pol­ta.

Armenian arjen hälinästä Ruoveden rauhaan

Olem­me per­heem­me kans­sa hy­vin on­nek­kai­ta, kun saam­me ai­na ke­säi­sin ja tal­vi­sin mat­kus­taa Ar­me­ni­as­ta Ruo­ve­del­le mei­dän toi­seen ko­tiim­me. Tyt­tä­re­ni Es­ter aloit­taa päi­vien las­ke­mi­sen Suo­men-mat­kaan jo usei­ta kuu­kau­sia etu­kä­teen. Tie­ni Ar­me­ni­aan vei jo yli kym­me­nen vuot­ta sit­ten töi­hin Uni­ce­fil­le, jos­sa ta­pa­sin myös ar­me­ni­a­lai­sen mie­he­ni Va­ha­nin.

Elä­män­laa­tua ja sil­mä­pul­laa

Kult­tuu­ri on pu­hut­ta­nut. Ei­no Lei­no vei­kis­te­li ai­koi­naan, mi­ten ”kul­tyy­rin” huu­to on Suo­mes­sa ”syy­ri”. Kult­tuu­riin so­pii niin ke­peys kuin va­ka­vuus­kin, sil­lä se­hän on to­del­la alal­taan laa­ja. Ei­kä ole sel­lais­ta ih­mis­tä, joka ei kult­tuu­ria koh­tai­si.