Löysin onneni hiek­ka­ka­kuista

Odot­ta­es­sa­ni esi­kois­ta­ni, ku­vit­te­lin mil­lai­nen äi­ti ha­lu­sin ol­la. Kuin­ka kä­vi­sim­me vau­vau­in­nis­sa ja -ker­hois­sa, ul­koi­li­sim­me pit­kiä vau­nu­lenk­ke­jä, em­me kat­se­li­si las­te­noh­jel­mia ai­na­kaan en­nen kah­ta ikä­vuot­ta. Ai­oin pu­kea lap­se­ni kau­niis­ti ja laih­dut­taa ras­kaus­ki­lot pian pois. Ai­oin ol­la täy­del­li­nen äi­ti. Näin sen tuol­lai­se­na mie­les­sä­ni.

Kir­jal­li­suu­den iloista

Lop­pu­vii­kol­la vie­te­tään Alek­sis Ki­ven ja suo­ma­lai­sen kir­jal­li­suu­den päi­vää. Ki­veä kut­su­taan usein suo­ma­lai­sen kir­jal­li­suu­den isäk­si. Seit­se­män vel­jes­tä on hie­no teos.

Pankki taskussa

He kul­ke­vat kat­se pu­he­li­mes­sa. He ot­ta­vat it­ses­tään Ins­tag­ra­miin ku­via kat­so­en pu­he­lin­taan. He is­tu­vat lää­kä­rin vas­taa­no­tol­la näp­rä­ten pu­he­lin­ta. He tu­le­vat ky­lään, ja kaa­ta­vat kah­vi­ker­man pöy­däl­le kat­so­es­saan pu­he­lin­taan. He et­si­vät pu­don­nut­ta so­ke­ri­pa­laa lat­ti­al­ta käyt­tä­en pu­he­lin­ta tas­ku­lamp­pu­na. On­ko tut­tua? Luul­ta­vas­ti. Jos­kus olen näh­nyt jon­kun soit­ta­van­kin pu­he­li­mel­la. He ovat alas­ti jos pu­he­lin on jää­nyt ko­tiin.

“Puuhamaa on paras paikka...”

Kun noin kol­me vuot­ta sit­ten os­tim­me ny­kyi­sen ko­tim­me, tie­sim­me kyl­lä suun­nil­leen mi­hin olim­me ryh­ty­mäs­sä. Pel­to­jen kes­kel­lä hil­jai­suu­des­sa le­pää­vä, van­ha hir­si­run­koi­nen ta­lo­van­hus sai heti en­si­met­reil­lä työ­ni­men “Mörs­kä”, sil­lä se ku­vas­ti hy­vin ta­lon ole­mus­ta – kai­kel­la rak­kau­del­la kui­ten­kin. Van­ha, hal­kei­le­va maa­li­pin­ta ja um­peen­kas­va­neet pi­ha­maat ve­ti­vät mei­tä kie­rol­la ta­val­la puo­leen­sa. Ta­lol­la oli sel­väs­ti ta­ri­na, joka ei vie­lä ha­lun­nut päät­tyä.

Koti

Kym­me­nen vuot­ta sit­ten Ruo­ve­den yh­teis­kou­lun ovien sul­keu­dut­tua ta­ka­na­ni van­noin, et­tä kun ker­ran pää­si­sin pois Ruo­ve­del­tä, en muut­tai­si tän­ne enää ta­kai­sin.

Pari säkil­listä muistoja

Sii­vo­sin va­ras­toa ja mie­tin jäl­leen ker­ran, mitä maa­il­mas­sa mi­nun pi­täi­si teh­dä pa­ril­le isol­le ja eri­lai­sia kar­va­e­lu­koi­ta täyn­nä ole­val­le jä­te­sä­kil­le, jot­ka ovat pyö­ri­neet mu­ka­na­ni muut­ta­es­sa­ni en­sin oma­ko­ti­ta­los­ta nel­jän huo­neen ri­va­ri­a­sun­toon ja siel­tä vie­lä kak­si­oon. Käyn ai­na pus­sien si­säl­lön läpi: lam­mas Ilp­po-Ilp­po-Ilp­po, leh­mä Pik­ku-Lil­li, por­sas Na­su­lii­ni, kot­kan ta­pai­nen An­ni, joka oli nai­mi­sis­sa puol­ta pie­nem­män Pent­ti-va­rik­sen kans­sa…

Sähköä ilmassa

Maa­il­mal­ta kuu­luu taas kum­mia. EU on tart­tu­nut ko­vin ot­tein il­man saas­tu­mi­seen ja ai­koo kiel­tää polt­to­moot­to­ri­au­to­jen myyn­nin vuon­na 2035. Suun­ni­tel­mas­sa on erit­täin pal­jon hy­viä ja vält­tä­mät­tö­miä asi­oi­ta, mut­ta mi­ten­kä­hän se käy­tän­nös­sä oi­kein mah­de­taan to­teut­taa?

Paljasta pintaa

Kol­me pu­nai­sin­ta asi­aa, mitä en­sim­mäi­sek­si tu­lee elä­mäs­sä­ni mie­leen, ovat lii­ken­ne­va­lot, pa­lo­au­to ja luo­kan­val­vo­jan naa­ma, kun hän piti meil­le su­ku­puo­li­va­lis­tuk­sen op­pi­tun­te­ja yh­teis­kou­lus­sa.

Simmarit, sammarit, tennarit ja pipo

A-stu­dio TV yk­kö­sel­lä. Juon­ta­ja­rou­val­la tyy­lik­käät vaat­teet ja huip­pu­kor­ke­at ko­rot. Kol­me vie­ras­ta, nais­puo­li­sel­la vie­raal­la kuk­ka­le­nin­ki, toi­sel­la mie­his­tä tum­ma puku, toi­sel­la ren­to blei­se­ri ja far­kut. Kai­kil­la val­koi­set ten­na­rit.

Ajan kuva

Vie­lä pit­kään se on sil­ti suu­ri ra­si­te ih­mis­kun­nal­le, mo­nen muun har­min li­säk­si. Il­mas­to läm­pe­nee, jää­ti­köt su­la­vat, sa­de­met­sät ka­to­a­vat, mil­joo­nia pa­ko­lai­sia odot­taa pää­syä pa­rem­piin oloi­hin ja me­ret ovat täyn­nä muo­via.