On kiitosten aika

Olem­me pääs­seet eroon vi­ra­no­mais­ten ko­ro­na­ra­joi­tuk­sis­ta, Pir­kan­maa on pa­la­nut pe­rus­ta­sol­le. Saam­me naut­tia ke­säs­tä, kai­kes­ta sen kau­neu­des­ta. Ei­kä mei­dän tar­vit­se pe­lä­tä, vaik­ka va­ro­vai­nen on syy­tä edel­leen ol­la. Saam­me siis ol­la kii­tol­li­sia.

Jumala on lähellä

Ihas­te­len ruu­dun läpi al­ku­ke­sän kau­neut­ta. Pie­nel­lä kais­ta­leel­la ta­lon ja ran­nan vä­lis­sä on koi­vua, pih­la­jaa, haa­paa, män­tyä, kuus­ta ja ka­ta­jaa. Osa puis­ta on jo vuo­si­kym­me­niä van­ho­ja, osa vas­ta kas­vun­sa alus­sa ja lo­put sil­tä vä­lil­tä.

Jo joutui armas aika

Sin­ne se meni, lu­ku­vuo­si, tal­vi­kau­si. Säät ei­vät kai­kin ajoin ole ol­leet vie­lä ko­vin ke­säi­siä, jo­ten ke­sä­kau­den al­ku pää­see lä­hes yl­lät­tä­mään, vaik­ka kou­lu­jen päät­tä­jäi­si­ä­kin vie­te­tään vas­ta rei­lus­ti ke­sä­kuun puo­lel­la.

Suvi­vir­ren sunnuntai

Su­vi­vir­si on al­ka­nut vii­me päi­vi­nä kai­ku­maan mo­nen mie­lis­sä. Ke­vään kään­ty­mi­nen kau­niik­si ke­säk­si he­rät­tää kii­tol­li­suu­teen ja toi­voon. Tämä yk­si ra­kas­te­tuim­mis­ta vir­sis­tä soi kii­tol­li­suut­ta ja on­nel­li­suut­ta Ju­ma­lan lah­jois­ta, jot­ka saam­me luo­ma­kun­nan kaut­ta.

Rima korkealla

Mitä kor­ke­am­mal­la kor­keus­hy­pys­sä rima on, sitä enem­män on haas­tet­ta pääs­tä sen yli ja tun­tea it­sen­sä hy­väk­si; tai sitä hel­pom­pi on alit­taa se, ku­ten eräs vii­sas on sa­no­nut.

Hei,

Tä­nään ha­lu­sin muis­tut­taa kaik­kia, vaik­ka kas­vo­tus­ten ei pys­ty­tä nä­ke­mään. Ol­kaa kek­se­li­äi­tä, kuin­ka kom­mu­ni­koi­da uu­sin ta­voin tois­ten­ne kans­sa. Ko­ro­na­vi­rus ko­et­te­lee mei­tä kaik­kia, mut­ta muis­ta­kaa us­koa, et­tä kyl­lä tämä me­nee ohi ja jos­sain vai­hees­sa ym­mär­räm­me kaik­ki, mikä oli tä­män tar­koi­tus.

Sydämen puhe

Raa­mat­tu pu­huu pal­jon Ju­ma­las­ta ja ih­mis­sy­dä­mes­tä. Ih­mi­nen on Luo­jal­leen tut­tu ja ra­kas. Myös sy­dä­mem­me tila kos­ket­taa Ju­ma­laa. Hän tun­nis­taa avut­to­muu­tem­me ja ah­dis­tuk­sem­me jo en­nen kuin eh­dim­me kään­tyä hä­nen puo­leen­sa ja pyy­tää apua. Ju­ma­la tun­tuu ole­van eri­tyi­sen lä­hel­lä nii­tä, joi­den mie­li on mur­tu­nut tai sy­dän sär­ky­nyt.

Tur­val­li­silla vesillä

Tänä ke­vää­nä joku ohi­kul­ki­ja on ken­ties pan­nut mer­kil­le lai­va­ran­nan kirk­ko­ve­ne­kop­pe­lis­ta lei­jai­le­van tuo­reen ter­van tuok­sun. Ar­vo­kas kirk­ko­ve­ne on saa­nut pin­taan­sa pe­rin­tei­sen suo­jauk­sen, joka var­mis­taa ve­neen säi­ly­mi­sen ja käyt­tö­kel­poi­suu­den. Läm­min kii­tos kai­kil­le tal­koo­lai­sil­le ar­vok­kaas­ta työs­tän­ne tär­ke­än pe­rin­teen yl­lä­pi­tä­mi­sek­si!

Taivaan kan­sa­lai­sena maa­il­massa

Ur­hei­lu­jouk­ku­eil­la on omat tun­nuk­sen­sa ja hei­dän kan­nat­ta­jan­sa tun­nis­taa jo kau­kaa jouk­ku­een vä­rei­hin pu­keu­tu­mi­ses­ta. Jot­kut et­ni­set ryh­mät ja tiet­ty­jen mu­siik­ki­vir­taus­ten edus­ta­jat­kin erot­tu­vat yleen­sä sel­väs­ti ym­pä­ris­tös­tään. Olet­ko kos­kaan ih­mi­siä kat­sel­les­sa­si miet­ti­nyt mis­tä voi­si tun­nis­taa ihan ta­val­li­sen kris­ti­tyn? On­ko se edes mah­dol­lis­ta?

Haudalla

Pyhä Ju­ma­la on mi­nul­le tä­män tien ja teh­tä­vän osoit­ta­nut. Täl­le hau­dal­le olen nyt py­säh­ty­nyt ys­tä­vä­ni kans­sa. Olen tot­tu­nut sii­hen, et­tä yl­lä­tyk­siä sat­tuu. Ai­na sat­tuu ja ta­pah­tuu. On ol­lut mo­nen­lai­sia kään­tei­tä, ih­mi­siä, teh­tä­viä, het­kiä, jot­ka ovat jos­tain vain kuin tul­leet. Ne ovat ti­lan­tei­ta, jot­ka on mi­nul­le an­net­tu, mer­kit­tä­viä eh­kä toi­sil­le­kin.