Jotain vanhaa, jotain uutta

Kou­lut al­ka­vat, lo­mat lop­pu­vat. On ai­ka muis­tel­la men­nyt­tä ke­sää, suun­ni­tel­la tu­le­vaa tal­vi­kaut­ta. Ar­ki al­kaa rul­la­ta ja pa­lail­laan har­ras­tus­ten pa­riin. Syk­syl­lä juu­ri näi­hin ai­koi­hin mo­nil­la on ener­gi­aa suun­ni­tel­la myös ihan uu­sien har­ras­tus­ten aloit­ta­mis­ta. Jum­pat ve­tä­vät vä­keä ja mo­nen­lai­set opis­ton pii­rit täyt­ty­vät kä­den tai­to­jen har­joit­ta­jis­ta.

Kor­keim­man pyyntö

Elä­mä on mo­nel­le ny­ky­ään yh­tä sää­tä­mis­tä. Per­heen­jä­se­net ja ys­tä­vät yrit­tä­vät so­vit­taa ai­ka­tau­lu­jaan yh­teen. Toi­set ovat jat­ku­van stres­sin par­taal­la yrit­tä­es­sään ol­la koko ajan mui­den ih­mis­ten ta­voi­tet­ta­vis­sa. Jot­kut ovat al­ka­neet vaa­lia enem­män omaa ai­kaan­sa ja yk­si­tyi­syyt­tään.

Pidetään huolta; ei huo­leh­dita

Elo­kuun al­ka­es­sa ovat ke­säi­set yöt saa­neet uu­sia sä­vy­jä. Pi­meys las­keu­tuu jo het­kek­si maa­lai­le­maan var­jo­jaan pi­hoil­le ja puu­tar­hoi­hin. Ve­det ki­mal­te­le­vat kuun­va­los­sa uu­sin sä­vyin. Kesä jat­kuu vie­lä, mut­ta luo ym­pä­ril­lem­me toi­sen­lai­sen tun­nel­man kuin kes­ki­ke­sän val­keus. Lop­pu­ke­sä on myös sa­don­kor­juun ai­kaa, jol­loin nau­tim­me luon­non an­ti­mien yl­tä­kyl­läi­syy­des­tä mo­nin ta­voin. Tänä vuon­na eri­tyi­ses­ti hy­vän mar­ja­sa­don muo­dos­sa.

Taiteen kumarrus uskolle?

Kon­fir­maa­ti­o­kul­kue tuli tut­tuun ta­paan­sa seu­ra­kun­ta­ta­lol­ta alas koh­ti kirk­koa. Ku­va­tai­tei­li­ja tuli vas­taan ur­hei­lu­ta­lon mä­es­sä. Hän py­säh­tyi ja ku­mar­si. Kul­ku­een osal­lis­tu­jat, nuo­ret, nuor­ten van­hem­mat, kum­mit, iso­set ja me muut huo­ma­sim­me kun­ni­oit­ta­van eleen.

Rakkauden mitta

Raa­ma­tus­sa pu­hu­taan pal­jon ra­kas­ta­mi­sen tär­key­des­tä ja ku­vail­laan sitä, mitä rak­kaus on. Täy­del­li­nen rak­kaus ker­too Ju­ma­las­ta, hä­nen omi­nai­suuk­sis­taan ja te­ois­taan. Mei­tä ih­mi­siä kut­su­taan seu­raa­maan ja to­teut­ta­maan elä­mäs­säm­me sa­man­kal­tais­ta rak­kaut­ta, ai­na­kin sii­hen tu­li­si pyr­kiä.

Kohti yhteistä hyvää II

Vai­ke­an ja mo­nel­la ta­paa poik­keuk­sel­li­sen ko­ro­na­ke­vään jäl­keen saam­me naut­tia ke­säs­tä, va­pau­des­ta ja pu­hal­taa ulos. Maa­il­ma kun on kau­nis paik­ka. Ja kesä näyt­tää sen kau­neim­mat puo­let.

Armah­ta­kaa!

Kesä on hip­peim­mil­lään ja ta­ka­na on mon­ta hel­teis­tä päi­vää. Jo ke­vääl­lä on al­ka­nut suun­nit­te­lu, mitä ke­säl­lä ja lo­mal­la teh­dään, mis­sä käy­dään ja mi­hin ta­pah­tu­miin osal­lis­tu­taan. Lap­si­per­heis­sä yri­te­tään to­teut­taa vä­hin­tään­kin pe­rin­teik­si muo­dos­tu­neet hu­vi­puis­to­päi­vät.

Sitten joskus

Eräs nuo­ri mies oli ra­kas­tu­nut tyt­töön ja kosi tätä. Rak­kaus oli mo­lem­min­puo­lis­ta, mut­ta ty­töl­lä oli omat ku­vi­tel­man­sa avi­o­lii­tos­ta: Se oli sään­tö­jä ja vel­vol­li­suuk­sia. Ei voi­nut teh­dä va­paas­ti mitä ha­lu­si. Tyt­tö ei ha­lun­nut me­net­tää va­paut­taan, mut­ta ei ha­lun­nut täy­sin kiel­täy­ty­ä­kään. Hän eh­dot­ti, et­tä kun en­sin elän tä­män elä­män va­paa­na, niin tule sit­ten jos­kus ko­si­maan sai­ras­vuo­teel­la, kun elä­mäs­sä ei ole enää muu­ta odo­tet­ta­vis­sa. Sil­loin vas­taan myön­tä­väs­ti.

Saaron, Libanon ja Ruovesi

Su­vi­vir­si ja ju­han­nus kuu­lu­vat yh­teen. Tämä yk­si ra­kas­te­tuim­mis­ta vir­sis­tä soi kii­tol­li­suut­ta ja on­nel­li­suut­ta Ju­ma­lan lah­jois­ta, jot­ka saam­me luo­ma­kun­nan kaut­ta. Vir­ren vä­hem­män lau­le­tus­sa 5. sä­keis­tös­sä nämä lah­jat yh­dis­te­tään sii­hen luo­ma­kun­taan, joka on läs­nä Raa­ma­tun his­to­ri­al­li­sis­sa mai­se­mis­sa.

Perintöä odo­tel­lessa…

Rei­lun pa­rin­kym­me­nen vuo­den ta­kai­nen tam­pe­re­lais­huu­mo­ri nau­rat­taa vie­lä­kin. Ai­ka­mies­po­jat kärk­ky­vät hei­kon van­huk­sen sai­ras­vuo­teen ää­rel­lä odo­tet­ta­vis­sa ole­vaa pe­rin­töä. Mies vir­ko­aa kui­ten­kin, vaik­ka pa­hal­ta näyt­tää. Poi­kien hil­kul­la ol­lut hel­pom­pi elä­mä jää ta­voit­ta­mat­ta. Voi vain ar­va­ta aja­tuk­set: ”Ei­kö se nyt vie­lä­kään…on se sit­keä, on”.