Lähdemme matkaan

Tänä vuon­na moni on jo eh­ti­nyt las­ki­ais­mä­keen ja hank­ki­maan las­ki­ais­pul­lia kah­vi­pöy­dän ko­ris­teek­si. Var­si­nai­ses­ti las­ki­ai­sai­ka on kui­ten­kin vas­ta edes­sä­päin. Tu­le­va sun­nun­tai on las­ki­ais­sun­nun­tai ja sitä seu­raa­va kes­ki­viik­ko paas­to­na­jan aloit­ta­va tuh­ka­kes­ki­viik­ko.

Matkalla

Ajan kul­ku on no­pe­aa. Val­lan­kin iän kart­tu­es­sa huo­maa, mi­ten jou­lut ja ju­han­nuk­set, omis­ta syn­ty­mä­päi­vis­tä pu­hu­mat­ta­kaan, kii­tä­vät vilk­kaas­ti kuin no­peu­te­tul­la tah­dil­la.

Onko Trump post­mo­der­nis­min jout­sen­laulu?

Kun olem­me pa­rin vuo­den ajan saa­neet seu­ra­ta maa­il­man en­sim­mäi­sen post­mo­der­nin pre­si­den­tin val­lan­käyt­töä, voi sii­tä muu­ta­mia huo­mi­oi­ta jo teh­dä. Do­nald Trump käyt­tää pre­si­dent­ti­nä laa­ja­mit­tai­ses­ti post­mo­der­nia suh­teel­lis­ten to­tuuk­sien lä­hes­ty­mis­ta­paa. Muis­tan tä­män to­tuu­den suh­teel­lis­ta­mi­sen it­se jo 1980–lu­vun Pate Q -näy­tel­mäs­tä.

Kah­den­lai­nen kylvö

”Sitä niit­tää mitä kyl­vää.” Näin kuu­luu van­ha sa­non­ta, jota käy­te­tään vie­lä mel­ko usein ny­ky­päi­vä­nä­kin. Tuo sa­non­ta on läh­töi­sin raa­ma­tus­ta ja on al­ku­pe­räi­sel­tä muo­dol­taan: ”Mitä ih­mi­nen kyl­vää, sitä hän myös niit­tää. Joka kyl­vää sie­me­nen it­sek­kyy­den pel­toon, kor­jaa sii­tä sa­to­na tu­hon, mut­ta se, joka kyl­vää Hen­gen pel­toon, kor­jaa sii­tä sa­to­na ikui­sen elä­män.”

Yhteis­vas­tuu­ke­räys 2019 tukee
lasten ja nuorten kou­lu­tusta

Köy­hien las­ten mää­rä Suo­mes­sa on kas­vus­sa. Noin joka kym­me­nes lap­si elää pie­ni­tu­loi­ses­sa per­hees­sä, mikä tar­koit­taa noin 120 000 las­ta.

Miten Jeesus kohtasi vieraan ihmisen

”Ajat­te­len usein, mis­tä kaik­ki al­koi. Niin kuin ihan alus­sa. Tämä maa­il­ma siis. Koko elä­män olen aja­tel­lut, kuin­ka jo­kai­nen ih­mi­nen on eri­lai­nen. Mi­ten kak­si ih­mis­tä voi ol­la niin eri­lai­sia, vaik­ka kui­ten­kin sa­ma­lai­sia. Ja minä en vain näe sitä eroa. Mil­ja 7 v.”

Rik­ki­näi­sen ihmisen toivo

Olet­ko jos­kus epä­on­nis­tu­nut pa­has­ti? Jopa niin et­tä olet pet­tä­nyt omat ja tois­ten odo­tuk­set? Ta­pah­tu­neen seu­rauk­se­na olet eh­kä jou­tu­nut hä­pe­än tun­teen val­taan? Moni ko­kee tätä ko­ke­mus­ta ker­to­mal­la, et­tä oli­si ha­lun­nut va­jo­ta maan al­le, jos se vain oli­si ol­lut jo­ten­kin mah­dol­lis­ta.

”Muis­tat­han kai…?”

Vuo­si on jäl­leen ker­ran vaih­tu­nut ja van­ha vuo­si elää enää muis­tois­sa. Ra­ket­tien ja sä­de­tik­ku­jen lois­tees­sa vaih­tu­nut vuo­si an­taa mah­dol­li­suu­den muis­tel­la men­nyt­tä vuot­ta kii­tol­li­suu­del­la ja kai­hol­la. Muis­to­ja kai­kil­le meil­le tuli var­mas­ti mo­nen­lai­sia. Joil­le­kin men­nyt vuo­si saat­toi ol­la yh­tä juh­laa ja toi­sil­le taas vuo­si si­säl­si vain pelk­kiä kar­vai­ta pet­ty­myk­siä yk­si toi­sen­sa jäl­keen.

”Ja niin joulu
joutui…”

Noil­la sa­noil­la al­kaa eräs tun­net­tu jou­lu­lau­lu, jota lä­hes jo­kai­nen tu­lee var­maan­kin jos­sain vai­hees­sa jou­lun ai­ka­na lau­la­neek­si. Syl­vi­an jou­lu­lau­lu on Sa­ka­ri To­pe­liuk­sen vuon­na 1853 jul­kais­tu runo, jon­ka jou­lu­lau­luk­si on sä­vel­tä­nyt Carl Col­lan. Lau­lus­sa on hy­vin hai­kea ta­ri­na, joka ker­too ete­län ih­meis­tä, ku­ten syp­res­seis­tä ja Et­nas­ta, mut­ta myös koti-ikä­väs­tä ja isän­maan­rak­kau­des­ta.

Pienen aasin askelten kuuluessa

Kirk­ko­vuo­si on taas al­ka­mas­sa en­si sun­nun­tai­na ja lau­lam­me Hoo­si­an­na-hym­niä kir­kos­sa en­sim­mäi­sen ad­ven­tin merk­ki­nä. Ai­kui­sel­le on ky­sees­sä va­kiin­tu­nut pe­rin­ne, joka ei se­li­tyk­siä kai­paa. Las­ten kans­sa olen jos­kus jou­tu­nut sy­ven­ty­mään ai­hee­seen, kun asi­ois­ta on syn­ty­nyt se­kaan­nus­ta.