Anna meille viisautta

Piis­pa Mat­ti Repo piti aa­mu­har­tau­den Aa­tok­ses­sa 11. maa­lis­kuu­ta. Läs­nä oli­vat hä­nen avus­ta­jan­sa, seu­ra­kun­nan työn­te­ki­jät ja luot­ta­mus­hen­ki­löt.

Kuka oli Jeesus?

Kuka oli Jee­sus? Höl­mön kuu­lui­nen ky­sy­mys meil­le, jot­ka koko ikäm­me olem­me kuul­leet Je­suk­ses­ta. Kyl­lä­hän me tie­däm­me, et­tä hän oli Ju­ma­lan poi­ka ja mei­dän va­pah­ta­jam­me. Mie­leem­me var­maan tu­lee kuva par­rak­kaas­ta mie­hes­tä, jol­la on vaa­lea vaa­te pääl­lään ja lem­peä hymy kas­voil­laan. Näin­hän hän­tä on ku­vat­tu meil­le mo­nes­sa­kin kir­jas­sa ja elo­ku­vas­sa.

Kuka on suurin?

Kirk­ko­vuo­den ku­lus­sa tois­tu­vat sa­mat ky­sy­myk­set. Mik­ke­lin­päi­vän koh­dal­la se kuu­luu: ”Kuka on suu­rin?”

Luku­kin­ke­rit

Kin­ke­ri­pe­ri­ne on lei­man­nut ja muo­van­nut suo­ma­lais­ta yh­teis­kun­taa. Lu­ku­kin­ke­reil­le ih­mi­siä roh­kais­tiin pai­ne­tun sa­nan pa­riin ja sitä myö­ten laa­ja-alai­sem­paan osal­li­suu­teen yh­teis­kun­nas­sa.

Taivaan Isä suojelee

Eläm­me epä­var­mo­ja ai­ko­ja. Mo­nien syi­den seu­rauk­se­na ta­lous on tiu­kal­la ja us­ko huo­mi­seen, ai­na­kaan pa­rem­paan sel­lai­seen, on ko­val­la ko­e­tuk­sel­la. Töi­den ja ra­ho­jen lop­pu­es­sa elä­mäl­tä pu­to­aa poh­ja ja jos sit­ten vie­lä sat­tuu sai­ras­tu­maan, on ti­lan­ne en­tis­tä­kin kur­jem­pi. Ei ole ih­me jos sil­loin tun­tee, et­tä ku­kaan ei vä­li­tä ei­kä apua saa mis­tään. Ke­tään ei kiin­nos­ta ei­kä ku­kaan pidä huol­ta.

Onko rukoi­le­mi­nen turhaa?

Ju­ma­la kyl­lä tie­tää, mitä minä ha­lu­an. Mik­si pi­täi­si ru­koi­le­mal­la se­lit­tää, min­kä Hän jo tie­tää. Li­säk­si vai­kut­taa, et­tä har­vem­min Ju­ma­la täyt­tää toi­vee­ni. On­ko Ju­ma­la siis pal­ve­li­ja, jon­ka pi­täi­si au­to­maat­ti­ses­ti täyt­tää toi­veem­me? Meil­lä on hel­pos­ti sama asen­ne kun yh­del­lä tyt­tä­ris­tä­ni pie­ne­nä: Kun hän ei saa­nut, mitä ha­lu­si, tuli tiuk­ka vaa­ti­mus: ”kyl­lä tei­dän pi­tää mua pal­vel­la, kun oot­te ker­ran mut hank­ki­nu!”. Toi­si­naan tei­ni-ikäi­sen­kin suh­de van­hem­piin­sa ki­tey­tyy

Lähim­mäi­syys

Rip­pi­kou­lun di­a­ko­ni­a­tun­tia var­ten tu­lee ai­na uu­del­leen mie­tit­tyä sitä, mikä on se olen­nai­nen sa­no­ma, min­kä seu­ra­kun­nan di­a­ko­ni­a­työn­te­ki­jä­nä ai­na­kin ha­lu­ai­sin vä­lit­tää rip­pi­kou­lu­lai­sil­le. Huo­maan, et­tä lä­hes kaik­ki aja­tuk­se­ni pyö­ri­vät tuol­loin lä­him­mäi­syy­den ym­pä­ril­lä. Ju­ma­la on an­ta­nut meil­le elä­män, luon­non ja lä­him­mäi­set. Ju­ma­lan rak­kaus mei­hin on tar­koi­tet­tu ja­et­ta­vak­si eteen­päin mui­den ih­mis­ten hy­väk­si.

Jeesus paran­ta­jamme

Kir­joit­ta­es­sa­ni tätä har­taut­ta sain soi­ton äi­dil­tä­ni - isä oli saa­nut sy­dän­koh­tauk­sen.

Koira, kirkko ja ihmiset

Koi­ra juok­si kes­ken ju­ma­lan­pal­ve­luk­sen kir­kon avoi­mes­ta oves­ta si­säl­le. Ovi oli au­ki, kos­ka oli hel­tei­nen ke­sä­päi­vä. Pas­to­ri saar­na­si. Sun­tio nou­si ylös pen­kis­tään ja yrit­ti hä­tis­tää koi­raa pi­hal­le. Pas­to­ri to­te­si: ”An­na sen koi­ran nyt vain ol­la. Hyvä, et­tä sii­tä ta­los­ta edes joku käy kir­kos­sa!”

Harha vai totuus

Tätä vii­kon ai­het­ta ku­va­taan evan­ke­liu­mis­sa seu­raa­vas­ti ”Kris­tit­ty jou­tuu elä­mäs­sään kamp­pai­le­maan erot­taak­seen to­tuu­den val­hees­ta ja oi­ke­an vää­räs­tä, ju­ma­lan tun­te­mi­nen ja hä­nen tah­ton­sa ky­se­le­mi­nen oh­jaa mei­tä ”. Maa­il­ma on en­nen nä­ke­mät­tö­män tie­to­tul­van ja eri tie­to­läh­tei­den va­ras­sa, jos­ta jo­kai­sen muo­dos­taa oman ku­van ny­ky­ti­lan­tees­ta.