Hyvä Paimen kulkee kans­sam­mme

En­si py­hä­nä vie­te­tään Hy­vän pai­me­nen sun­nun­tai­ta. Aja­tuk­se­na on, et­tä Jee­sus on hyvä pai­men, joka pi­tää huol­ta lam­pais­taan. Hyvä pai­men an­taa tar­vit­ta­es­sa jopa hen­ken­sä lam­mas­ten­sa edes­tä näi­tä puo­lus­ta­es­saan. Jee­sus an­toi­kin hen­ken­sä mei­dän puo­les­tam­me so­vit­taak­seen mei­dän syn­tim­me. Tuo rak­kau­den­te­ko kir­kas­tui ylös­nou­se­muk­sen aa­mus­sa. Hyvä Pai­men joh­dat­taa mei­dät kuo­le­man läpi pe­ril­le tai­vaan kirk­kau­teen.

Ylös­nous­sutta etsimässä

Jo­han­nek­sen evan­ke­liu­mis­ta muis­tam­me, kuin­ka Mag­da­lan Ma­ria sei­soi hau­dan suul­la ja it­ki. Hän et­sii Her­raan­sa. Et­si, mut­tei heti löy­tä­nyt. "Mis­sä Hän on? Mi­hin Hä­net on vie­ty? En­sin Ma­ri­an elä­män­si­säl­tö kam­mot­ta­val­la ta­val­la te­loi­tet­tu Gol­ga­tal­la, nyt oli vie­lä hau­ta­kin tyh­jä. Voi­ko lyö­tyä vie­lä enem­pää lyö­dä?

Kenellä on mer­ki­tystä?

Van­hem­mil­le omat lap­set ovat maa­il­man tär­kein asia. Mi­kään uh­raus hei­dän puo­les­taan ei ole lii­an suu­ri. Heil­le toi­vo­taan kaik­kea hy­vää, me­nes­tyk­sel­lis­tä ja mer­ki­tyk­sel­lis­tä elä­mää.

Efraim Syy­ri­a­lai­sen paas­to­ru­kous

An­na mi­nul­le, si­nun pal­ve­li­jal­le­si, sie­lun puh­tau­den, nöy­ryy­den, kär­si­väl­li­syy­den ja rak­kau­den hen­ki.

Lapsi on arvokas

Lap­sen elä­mä vai­kut­taa eri­tyi­sen ar­vok­kaal­ta var­sin­kin sil­loin, kun se me­ne­te­tään. Kun lap­set kär­si­vät tai jopa me­neh­ty­vät so­dan kes­kel­lä, se jär­kyt­tää ja kos­ket­taa mei­tä sy­väs­ti. Ta­pauk­sia uu­ti­soi­daan laa­jas­ti.

Meillä on toivo, meillä on Kristus

Kat­se­lin pi­me­ä­nä pak­ka­syö­nä täh­ti­tai­vaal­le ja mie­tin mil­lai­nen tai­vas Uk­rai­nas­sa mah­taa nä­kyä. Nä­kyy­kö siel­lä tai­vaal­la lain­kaan enää täh­tiä vai vain sa­vua ja tul­ta. Kuun­te­lin kirk­kaa­na ke­vät­tal­ven päi­vä­nä tu­le­van lin­tu­kon­ser­tin en­si­sä­ve­liä ja to­te­sin su­rul­li­ses­ti, et­tä lin­nun­lau­lu tai­taa Uk­rai­nas­sa ol­la täl­lä erää hil­jen­ty­nyt. Uu­ti­set so­das­ta al­ka­vat elää omaa elä­mään­sä si­säl­läm­me.

Kunnia Ukrai­nalle

Mie­len täyt­tää mur­he, kun pans­sa­ri­a­se vyö­ryy Uk­rai­nan maa­pe­räl­lä, il­mas­sa väi­jy­vät tu­hon te­räs­lin­nut ja ih­mi­set nuk­ku­vat yön­sä met­ro­tun­ne­leis­sa. Ja kaik­kea ym­pä­röi bar­baa­ri­set pää­mää­rät.

Paas­tot­kaamme

Paas­to­a­mi­nen ei lie­ne ny­ky­ai­ka­na ko­vin yleis­tä ta­val­lis­ten ih­mis­ten kes­kuu­des­sa. Van­haan ai­kaan las­ki­ai­nen oli mer­kit­tä­vä päi­vä, jol­loin vii­mei­sen ker­ran en­nen pää­si­äis­tä her­ku­tel­tiin ja mitä enem­män ras­vaa ruu­as­sa oli, sen pa­rem­pi.

Kylväjä

Kyl­vä­jä-ver­tauk­ses­sa Jee­sus ku­vaa Ju­ma­lan sa­nan kas­vua eri­lai­sis­sa kas­vu­ym­pä­ris­töis­sä. Vas­taa­not­ta­vai­sen mie­len ta­voit­ta­nut sana toi­mii kuin hy­vään maa­han kyl­vet­ty sie­men: se juur­tuu, itää ja kas­vaa voi­mak­kaa­na. Kal­li­ol­la, oh­dak­kei­den se­as­sa tai tien pien­ta­reel­la sie­men ei me­nes­ty. Sa­moin on sa­nan lai­ta: vas­ta­ha­koi­ses­sa, ko­vas­sa tai huo­lien kyl­läs­tä­mäs­sä mie­les­sä se ei pää­se ku­kois­ta­maan. Kaik­ki­val­ti­as Ju­ma­la ei pa­ko­ta sie­men­tä itä­mään ei­kä sa­naa juur­tu­maan ih­mi­sen mie­leen.

Ruoveden aarteet

Usein lä­hel­le on vai­kea näh­dä. Olem­me tot­tu­nei­ta oman eli­nym­pä­ris­töm­me eri­tyis­piir­tei­siin, su­kum­me ta­poi­hin ja lä­heis­ten luon­teen­piir­tei­siin niin hy­vin, et­tä em­me ai­na huo­maa kuin­ka upei­ta ja ai­nut­laa­tui­sia aar­tei­ta saam­me pi­tää lä­hel­läm­me. Kun otam­me etäi­syyt­tä, käym­me vaik­ka pit­käl­lä mat­kal­la tai muu­tam­me muu­al­le, huo­maam­me asi­at toi­ses­sa va­los­sa. Moni on esi­mer­kik­si pa­lan­nut ul­ko­maan­mat­kal­ta Suo­meen täyn­nä ihas­tus­ta ja kii­tos­ta kau­niis­ta ko­ti­maas­ta ja sen luon­nos­ta.