Hartauskirjoitus: Toivoa on
Toivo, kristillisen toivo, on määritelty niin, että vaikka joka päivä näkee minkälainen maailma on, silti uskoo että huomenna on paremmin. Se kantaa meitä, kun mikään ympärillä oleva ei varsinaisesti kanna. Elämään kuuluu ajatus, että huomenna on paremmin.
Tämän varassa yhteiskunta on elänyt ja kehittynyt. Yksi Suomen suurimmista menestystarinoista on Karjalan evakkojen asuttaminen sodan jälkeen. Se perustui siihen, että ihmiset saivat itse uurastaa oman tulevaisuutensa eteen, ja kuokkia soita ja rakentaa asutustiloja. Niukoissa oloissa, kaikesta oli pulaa. Mutta juuri tämä näyttää, mihin ihminen pystyy, kun saa itse tehdä omaa tulevaisuutta. Se loi toivon näköalat.
Toivo ei yleensä synny suurista historiallisista käänteistä tai valmiiksi tehdyistä asioista. Toivoa kannattelee juuri se, että ihminen voi itse vaikuttaa omaan tulevaisuuteensa, elämäänsä ja kohtaloihinsa. Siksi toivoa pitää yllä jokapäiväinen elämä.
Tärkeää on uskoa, että huomenna on paremmin. Se ei ole helppoa yhä epävarmemmaksi muuttavassa maailmassa, jossa Suomen yhteiskunnan perusrakenteet on ajettu kuilun partaalle. Olosuhteet eivät ole omiaan luomaan toivoa. Mutta toivo on pohjimmiltaan päätös olla luovuttamatta, vaikka syitä luovuttaa olisi enemmän kuin jatkaa.
Kaikkivaltias Jumala sanoo profeettansa suulla: ”Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” (Jes. 29). Lupauksen takeena on ylösnoussut vapahtaja Jeesus Kristus. Hän osoittautui Jerusalemin temppelin ylipappeja, maaherraa ja Rooman keisarikuntaa suuremmaksi. Samoin kaikkia näkyväisiä ja näkymättömiä mahteja. Hänen voittonsa on meidänkin voittomme. Siksi toivon siemen on pääsiäisessä.
Koettelee vaan ei hylkää Herra. Siksi vaivannäöllemme on siunaus ja huomenna tulee olemaan paremmin.
Ville Vauhkonen
pastori
