Tapio Saarijoki ja Kalle Tienari etsivät sopivankokoisia ruuveja viiksien kiinnittämiseen. Taustalla rakentamista sivummalta seurannut Kaija Kivimäki.
Karoliina Laikio
Asioi verkossa
Palaute Juttuvinkki Lukijan kuva Yleisöltä Osoitteenmuutos Tapahtuma Seurapalstailmoitus Tilaa uutiskirjeKaupunginvaltuutettu Minna Sarvijärvi (kesk.) puolusti toimivia palveluita jo Kurun päiväkodilla tänä syksynä järjestetyssä kuulemistilaisuudessakin. Hän äänesti myös kaupunginhallituksen kokouksessa vuorohoidon säilyttämisen puolesta nykyisellään.
Karoliina Laikio
Kaupunginvaltuutettu Minna Sarvijärvi (kesk.) puolusti toimivia palveluita jo Kurun päiväkodilla tänä syksynä järjestetyssä kuulemistilaisuudessakin. Hän äänesti myös kaupunginhallituksen kokouksessa vuorohoidon säilyttämisen puolesta nykyisellään.
Karoliina Laikio
Ylöjärven seurakunnan järjestämään vaalipaneeliin osallistui yksi edustaja jokaisesta valitsijayhdistyksestä. Kirkonvihreäitä edusti Aino Lähteenmäki, Kirkon Demareita Noora Kannisto, Sitoutumaton Seurakuntaväkeä Marika Pätäri, Kotiseurakunnan väkeä Kaija Kiuru, Kirkon Keskustaa Jukka Hammarén ja Seurakunnan Vasemmistoa Johanna Airikka.

Vuoden yrittäjä Paula Männistö (oik.) toi illallispöytään chorizo-lammasmakkaraa. Takana Ylöjärven kaupunginjohtaja Pauli Piiparinen sekä vasemmalla kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Juho Ojares puolisonsa kanssa.
Terhi Kääriäinen

Rantavainion Lampaan toiminta on monipuolista. Yrittäjä Paula Männistö myy myös lankoja ja taljoja.
Karoliina Laikio/Paula Männistö

Ruoveden työttömyysaste on 11,2 prosenttia.
Karoliina Laikio
Ruoveden työttömyysaste on 11,2 prosenttia.
Karoliina Laikio
Ympäristöministeri Sari Multala (kok) tutustui Seitsemisessä vierailunsa aikana muun muassa Koveronnevaan, joka on 30 vuotta sitten ennallistettu suo. Luonnonsuojelun erityisasiantuntija Pekka Vesterinen Metsähallituksen luontopalveluista toimi oppaana.

Kirjastosihteeri Päivi Huhta piti tapahtumassa Kuru-aiheisen tietokilpailun, ja kysyi muun muassa sitä, milloin Kuruun perustettiin kirjasto, milloin Stoolin tupa on rakennettu ja montako reikää Kurun kirkon eteisessä olevassa jalkapuussa on. Helena Kallio, Sirkka-Liisa Nummi ja Leena Kantojärvi pohtivat oikeita vastauksia osana omaa ryhmäänsä.

Marjukka Loposen tekemät kivimaalaukset ovat esillä vitriinissä. Hän tekee niitä myös tilauksesta.

Salia Binaud esittelee Terälahden pyörähdyspaikan infotaulua Teiskossa.
Jutta Ahro

Luetuimmat
Tuoreimmat
Kuohuja Ruoveden Ylä-Väärin Myllyojassa 25.10.2026.
Esko Lahtinen
Kunnanvaltuuston kokous striimataan valtuustosalista.
Jyrki Liikka