Kaupunginvaltuutettu Minna Sarvijärvi (kesk.) puolusti toimivia palveluita jo Kurun päiväkodilla tänä syksynä järjestetyssä kuulemistilaisuudessakin. Hän äänesti myös kaupunginhallituksen kokouksessa vuorohoidon säilyttämisen puolesta nykyisellään.
Karoliina Laikio
Kurulaiset vuorohoidon puolella
Karoliina Laikio
Ylöjärven kaupunginjohtajan pohjaesitys ensi vuoden talousarviosta ei muuttunut kaupunginhallituksen käsittelyssä 26. lokakuuta. Käsittelyn aikana äänestettiin kahdesta talouden tasapainottamiseen liittyvästä toimesta, eli yleishyödyllisten yhdistysten kiinteistöveroavustuksesta sekä Kurun päiväkodin vuorohoidosta, jotka molemmat etenevät kaupunginvaltuuston ensi viikon käsittelyyn pohjaesityksen mukaisesti.



