Hartauskirjoitus: Rukoillen lakaistut portaat
Kirkonkellot
Portaat oli joka aamu lakaistu lumesta jo ennen, kuin tuttu iäkäs rouva ehti herätä. Ja hän heräsi aikaisin! Vähitellen selvisi, että naapuri kävi ne lakaisemassa. Vuosia myöhemmin naapuri kertoi minulle, että lumien luominen ikäihmisen rappusilta ja tienpätkältä postilaatikolle on hänen tapansa tehdä diakoniaa. Rukoillen lakaistut portaat.
Tämän pyhän evankeliumissa (Luukas 10) Jeesus värväsi ison joukon opetuslapsia ja lähetti heidät edellään niihin kaupunkiin ja kyliin, joihin oli menossa kertomaan Jumalan valtakunnasta. Tehtäväksi opetuslapset saivat parantaa sairaita ja kertoa samalla, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Jeesus antoi varsin täsmälliset ohjeet: ”Älkää ottako mukaanne rahakukkaroa, älkää laukkua älkääkä jalkineita. Älkää matkan varrella pysähtykö tervehtimään ketään”. Aika merkillinen neuvo, olla tervehtimättä ketään. Voi miettiä, toimisivatko ohjeet tänä päivänä. Jeesuksella oli tähän varmasti syynsä, mikä ei avaudu meille 2000-luvulla.
Jumala on antanut meille järjen arvioida, millä tapaa on viisainta kertoa Jumalan hyvyydestä ja tahdosta, Jumalan valtakunnasta meidän ajassamme. Enemmän kuin suorasanainen puhe, niin sanottu julistus, monessa tapauksessa paremmin toimii, kun rohkaisemme ja lohdutamme, ja miten välitämme tekemisillä Jumalan rakkautta. Sopivan paikan tullen voimme kertoa, kuinka olemme rukoilleet jonkun ihmisen puolesta, hänen asiansa tai vaikean tilanteensa, vuoksi. Mikään ei lämmitä yhtä paljoa, tuo lohtua ja toivoa kuin kuulla, että joku on rukoillut puolestani.
Jumala antaa meille myös sanoja, tärkeimpänä sanojen lähteenä Raamatun, mistä ammentaa. Jumala antaa viisauden meille tämän päivän opetuslapsille, miten toimia, milloin puhua ja millä sanoilla. Hän antaa ymmärryksen, milloin puhumisen sijaan viisainta on koskettaa lohduttavasti, halatakin. Jumalan valtakunta tulee esille hetkissä, kun pidämme huolta toisista, ehkä naapurista tai vanhasta tutusta silloinkin, kun siitä ei saa itselleen hyötyä.
Vaikka maailma ei ole vielä sellainen, kuin Jumala on sen tarkoittanut, Jumalan tahto voi toteutua meidän ihmisten välisissä kohtaamisissa. Jumalan valtakunnassa oikeudenmukaisuus ja rakkaus tulevat näkyviksi ihmisten keskinäisessä elämässä.
Jeesuksen neuvo opetuslapsilleen lähteä matkaan ilman laukkua saattoi kasvattaa opetuslapsille luottamusta, että Jumala pitää huolen kaikissa tilanteissa. Me saamme samalla tapaa luottaa. että kaikki ei ole vain tätä näkyvissä olevaa todellisuutta. Yhtäaikaisesti, yhtä todellista ja samalla ikuista on Jumalan valtakunta.
Lumesta puhdistetut portaat ja harjattu tienpätkä postilaatikolle toivat yksin elävälle paitsi helpotusta aamuihin ja turvan tunnetta, ja samalla aamuissa välähti pala taivasta, Jumalan valtakuntaa.
Kirsi Pohjola
kirkkoherra



