Syk­sy tu­lee usein mel­kein huo­maa­mat­ta. Aa­mut ovat jo vii­le­äm­piä, il­lat pi­me­ne­vät ai­kai­sem­min ja puis­sa al­kaa nä­kyä en­sim­mäi­siä kel­tai­sia leh­tiä. Kesä on vä­hi­tel­len jää­mäs­sä taak­se. Luon­to val­mis­tau­tuu le­pää­mään, ja sa­mal­la me pa­laam­me ke­sän jäl­keen tut­tui­hin ryt­mei­hin: töi­hin, kou­luun, har­ras­tuk­siin ja seu­ra­kun­nan toi­min­taan.

Syk­syn al­ka­mi­nen on hyvä het­ki py­säh­tyä ja huo­ma­ta, mis­tä kai­kes­ta saam­me ol­la kii­tol­li­sia. Kii­tol­li­suus ei eh­kä ole en­sim­mäi­nen asia, joka mie­leen tu­lee kii­rei­sen ar­jen kes­kel­lä. Hel­pom­min huo­mio kiin­nit­tyy sii­hen, mikä on kes­ken, mikä har­mit­taa tai mitä vie­lä pi­täi­si teh­dä. Sil­loin hy­vät ja ta­val­li­set asi­at jää­vät hel­pos­ti taka-alal­le.

Sil­ti juu­ri niis­sä ta­val­li­sis­sa asi­ois­sa on pal­jon sel­lais­ta, mis­tä voi kiit­tää. Omas­ta ko­dis­ta. Lä­hei­sis­tä ih­mi­sis­tä. Ys­tä­väs­tä, joka soit­taa. Kah­vi­ku­pil­li­ses­ta rau­hal­li­se­na het­ke­nä. Luon­nos­ta, joka syk­syl­lä­kin jak­saa yl­lät­tää vä­reil­lään.

Raa­mat­tu ke­hot­taa mei­tä kiit­tä­mään Ju­ma­laa. Se ei tar­koi­ta, et­tä elä­mäs­sä pi­täi­si ai­na ol­la kaik­ki hy­vin tai et­tä vai­keis­ta asi­ois­ta pi­täi­si yrit­tää vä­ki­sin löy­tää jo­ta­kin hy­vää. Kiit­tä­mi­nen voi ol­la myös sen tun­nus­ta­mis­ta, et­tä elä­mä ei ole ko­ko­naan omis­sa kä­sis­säm­me. Kaik­ki hyvä ei ole mei­dän it­sem­me ai­kaan­saa­maa. Me saam­me ot­taa vas­taan pal­jon sel­lais­ta, mitä em­me voi it­se teh­dä em­me­kä an­sai­ta.

Eh­kä kii­tol­li­suus on­kin en­nen kaik­kea kat­seen suun­taa­mis­ta. Kun py­säh­dym­me het­kek­si, saa­tam­me huo­ma­ta ym­pä­ril­läm­me enem­män hy­vää kuin äs­ken ajat­te­lim­me. Ja kun kii­täm­me Ju­ma­laa, muis­tam­me sa­mal­la, et­tem­me kul­je tätä elä­mää yk­sin. Me em­me tie­dä, mitä tu­le­vat kuu­kau­det tuo­vat tul­les­saan. Mut­ta voim­me luot­taa sii­hen, et­tä Ju­ma­la kul­kee kans­sam­me myös sii­nä, mitä em­me vie­lä näe.

Sik­si syk­syn al­ka­es­sa voi­si ol­la hyvä py­säh­tyä het­kek­si ja sa­noa yk­sin­ker­tai­ses­ti: kii­tos, Ju­ma­la. Kii­tos täs­tä päi­väs­tä, näis­tä ih­mi­sis­tä, täs­tä elä­mäs­tä ja kai­kes­ta hy­väs­tä, jon­ka saan ot­taa vas­taan. Ja sil­loin, kun elä­mäs­sä ei ole help­po kiit­tää, voim­me pyy­tää: pidä mi­nus­ta kiin­ni ja kul­je kans­sa­ni.

Soi­la Si­mo­la

Ku­run kap­pa­lai­nen