Hän tie­tää kai­ken, ihan kai­ken. Hän tun­tee men­nei­syy­te­ni ja ny­ky­het­ken. Se on häm­men­tä­vää, eh­kä hie­man pe­lot­ta­vaa­kin. Mut­ta se on myös ää­rim­mäi­sen va­paut­ta­vaa. Mi­nun ei tar­vit­se esit­tää, pei­tel­lä tai va­leh­del­la hä­nen edes­sään.

Tä­män sai ko­kea sa­ma­ri­a­lai­nen nai­nen kes­ki­päi­vän hel­tees­sä, kun hän oli kai­vol­la ha­ke­mas­sa vet­tä. Nai­nen koh­ta­si ohi­kul­ki­jan, juu­ta­lai­sen mie­hen, joka pyy­si vet­tä. Kes­kus­te­lun ede­tes­sä mies ker­toi yl­lät­tä­en kai­ken, mikä oli ki­pe­ää ja hä­pe­äl­lis­tä nai­sen elä­mäs­sä.

Jee­sus ei tuo­min­nut ei­kä syyt­tä­nyt, vaik­ka hän ker­toi to­tuu­den nai­sen vää­ris­tä va­lin­nois­ta. Jee­suk­sen pal­jas­ta­vat sa­nat toi­vat nai­sel­le va­pau­den ja ar­mah­duk­sen. Koh­taa­mi­nen Jee­suk­sen kans­sa muut­ti nai­sen elä­män. Enää hä­nen ei tar­vin­nut hä­peil­len las­kea kat­set­taan alas tai vält­tää ih­mis­ten kat­sei­ta.

Nai­nen pa­la­si ve­den­ha­ku­mat­kal­ta ja ker­toi kau­pun­gin asuk­kail­le koh­taa­mi­ses­taan Jee­suk­sen kans­sa. Kau­pun­gis­sa al­koi ku­hi­na ja väki ha­lu­si kuul­la Jee­sus­ta. Yk­si ar­mah­det­tu ja syt­ty­nyt sy­dän sai ol­la sy­tyt­tä­mäs­sä mo­nia mui­ta­kin. Sa­ma­ri­an kau­pun­gis­sa syn­tyi lii­keh­din­tää, ja yhä use­am­mat to­te­si­vat: ”Hän to­del­la on maa­il­man pe­las­ta­ja.”

Muu­tos on mah­dol­li­nen. Jee­sus oli, ja on yhä, täyn­nä ar­moa ja to­tuut­ta, kun hän koh­taa ih­mi­sen, si­nut ja mi­nut. Hän tu­lee lä­hel­le ja pu­huu Raa­ma­tun sa­nas­sa ja ru­kouk­ses­sa. Hän voi koh­da­ta seu­ra­kun­nan kes­kel­lä, eh­tool­lis­pöy­däs­sä tai toi­sen ih­mi­sen to­dis­tuk­sen kaut­ta. Jee­suk­ses­ta lois­taa to­tuu­den valo, joka pal­jas­taa si­sim­päm­me ja sy­dä­mem­me to­del­li­sen ti­lan.

Ei ole toi­vot­to­mia ta­pauk­sia. Ar­mo as­tuu alim­piin paik­koi­hin ja yl­tää ih­mis­sy­dä­men pi­meim­piin­kin so­pu­koi­hin. Se kuis­kaa: ”Tyt­tä­re­ni/poi­ka­ni si­nun syn­ti­si on an­net­tu an­teek­si.” Ar­mah­det­tu­na saat löy­tää rau­han ja va­pau­den Jee­suk­ses­sa. Myös tänä päi­vä­nä yk­si ar­mah­det­tu ja syt­ty­nyt sy­dän voi ol­la sy­tyt­tä­mäs­sä mo­nia mui­ta­kin.

An­na-Mari Kas­ki­sen Liek­ki­lau­lun sa­noin: ”Us­kon lie­kin an­na pa­laa! An­na kas­vaa rak­kau­den, kun­nes tuli val­taa alaa, ja valo saa­puu luo jo­kai­sen.”

Satu Salo

kou­lut­ta­ja, Kan­san Raa­mat­tu­seu­ra