Hartauskirjoitus: Kevään pieniä ihmeitä
Talvi on taittunut nopeasti kevääseen ja valon ja uuden energian määrä on käsinkosketeltava. Omassa perheessäni elämme tätä aikaa taaperoikäisen lapsen kanssa ja kymmenet ellei sadat ihmettelevät kysymykset päivän aikana saavat välillä vanhemmankin mykistymään lapsen tarkkaavaisuuden edessä. Kevät on ajankohta, joka tarjoaa lapsille ainutlaatuisen mahdollisuuden katsella maailmaa entistäkin uteliaimmin silmin.
Lapsen silmissä kevät on täynnä ihmeitä. Ensimmäisen leskenlehden bongaus ojanpientareella ja lintujen laulukonsertit tuntuvat lapselle ihmeellisiltä ja antavat hymyn kasvoille. Lapsen mieli ei vielä ole lukkiutunut arjen kiireiden keskelle, vaan se on avoin ja vastaanottavainen kaikelle ympärillä tapahtuville pienille ihmeille.
Kevään ensimmäiset päivät ovat taianomaisia. Lapsi saattaa juosta pitkin pihaa ja hypätä pieniin vesilätäköihin nauttien jokaisesta pisarasta, joka roiskuu ilmaan. Kevät ei ole vain vuodenaika, vaan yhteinen kokemus, joka saa perheen pysähtymään nauttimaan luonnosta.
Tällaisena aikana onkin tärkeää muistuttaa itseämme siitä, kuinka kaunis ja suuri on se maailma, joka meitä ympäröi. Aikuiset usein unohtavat hidastaa ja nauttia hetkestä, kun elämän kiireet vievät mennessään. Lapsen katseessa kevät on seikkailu, jossa jokainen puun oksa ja jokainen pieni ötökkä on ainutlaatuinen ihme. Lapset opettavat meille, kuinka voimme löytää iloa ja kauneutta pienistä asioista.
Seurakunnassa kevään sanoma on muistuttaa meitä uudistumisesta, toivosta ja elämän jatkuvasta kiertokulusta. Jeesuksen ylösnousemus on muistutus siitä, että pimeyden jälkeen aina koittaa valo ja uusi alku. Lasten antama esimerkki avaa syvemmän ymmärryksen siitä, kuinka pyhä ja kaunis on elämä, kun sitä tarkastelee avoimin ja ihmettelevin sydämin. ”Sallikaa lasten tulla minun luokseni älkääkä estäkö heitä, sillä heidän kaltaisten on jumalan valtakunta” (Mark.10: 13-15.)
Kevät on aikaa, jolloin luonto ympärillämme herää, mutta se on myös hetki, jolloin me itse voimme herätä arjen rutiineistamme ja nähdä maailman lasten tavoin: ihmeellisenä, värikkäänä ja täynnä mahdollisuuksia.
Joten pysähdytään hetkeksi kevään edessä ja annetaan lapsen silmien ja sydämen muistuttaa meitä siitä, kuinka tärkeää on nähdä kauneus ja ihme kaikessa, mitä ympärillämme tapahtuu.
Iloista ja siunattua kevättä jokaiselle!
Harri Leppämäki
Varhaiskasvatuksen ohjaaja


