Kiviaineksen koneellinen levitys ja jyrääminen käynnissä kylän keskustassa. Ruovesi-lehti 1975.
Ruovesi-lehti 1975
50 vuotta sitten: Sirotinkivipäällyste - uusin tiepinnoitteemme
Tieasiat ovat niin lehdessämme kuin ulkopuolellakin päivittäisiä puheenaiheita. Uusin ihmettelyn aihe kirkonkylässä viime päivinä liikkuneelle lienee ollut keskustan sirotekivipäällystys. Tämä keskustan koepätkä, pituudeltaan 3 km, on Hämeenläänin ensimmäinen laatuaan.
Idea tähän pinnoitetyyppiin löydetään Ruotsista, mutta suomalaiset ovat muokanneet ideaa oloihin sopivammaksi.
Kokeilun alaisen tietyypin liima-aines ei kovetu lainkaan, vaan säilyttää jatkuvasti joustavuutensa. Tällöin tie ei lohkeile ja kiviaines pysyy pinnassa kiinni pinnan kuluessakin.
Ruovedellä rakennetulla koepätkällä työ ei ole aivan täysin onnistunut. Sirotekiviaines ei ollut aivan puhdasta ja lisäksi työtä haittasi jonkin verran sade. Kivimurske ei tällöin ole tarttunut kunnolla alustaansa, varsinkin reunoilla oleva osa on täysin irti. Seuraava käsittelyvaihe tässä työssä on irtonaisen kiviaineksen harjaus pois. Harjaus on ehkä suoritettava näissä oloissa kahteen kertaan.
Ruovesi-lehti 20.8.1975


