Kirkonkellot
Kesken kaiken pääsiäiseen valmistautumisen, joka suurelle osalle kristikuntaa merkitsee ankeaa kieltäytymistä hyvästä ruuasta ja juomasta, viattomasta ilonpidosta ja jopa leikinlaskusta, kun huomio kohdistuu Jeesuksen kärsimyksiin ja kuolemaan, meidän
katseemme käännetään hetkeksi aivan toisenlaisiin kuviin. Marian ilmestyspäivä avaa meille valoisamman ja iloisemman näköalan.
Joskus kuulee puhuttavan ja näkee kirjoitettavan Marian "ilmestymispäivästä". Siitähän ei kuitenkaan ole kyse – ei nyt muistella mitään joskus ehkä tapahtuneita neitsyt Marian odottamattomia tai odotettuja ilmestymisiä, jollaisista on kuultu kerrottavan. Päivän nimi on Marian ilmestyspäivä, ja sillä viitataan Raamatussa, Luukkaan evankeliumin 1. luvussa kerrottuun enkeli Gabrielin ilmestymiseen.
Enkeli tuo viestin Jumalalta: "Sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinä annat hänelle nimeksi Jeesus."
Maria ei torju viestiä, ei vetoa nuoruuteensa ja koskemattomuutensa, jotta välttyisi raskausajan vaivoilta, ei naureskele ajatuksen mahdottomuudelle kuin Saara muinoin. Hän vain kysyy ihmetellen, uteliaana: "Miten se on mahdollista?"
Mitä hän ymmärtää saamastaan vastauksesta, sitä emme tiedä. Mutta kuulemme hänen vastauksensa: "Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit."
Ja niin tapahtuu. Marian sisällä alkaa kasvaa lapsi, joka on "Jumala Jumalasta, valo valosta, tosi Jumala tosi Jumalasta, syntynyt, ei luotu, joka on samaa olemusta kuin Isä ja jonka kautta kaikki on saanut syntynsä". Jo nyt Jumala tulee ihmiseksi, "näkymättömissä, kuin maan alla", kuten psalmissa 139 sanotaan. Jo nyt alkaa "meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden" tapahtumasarja, joka lopulta johtaa Vapahtajan sovituskuolemaan ja ylösnousemukseen. Adventti alkaa alkaa.
...on vielä nukuttava – ja sitten on jouluaatto. Jos tämä lehti tavoittaa lukijansa virallisena ilmestymispäivänään, oikeana alkuperäisenä juhannusaattona, Aaton nimipäivänä, niin jouluaattoon on juuri 184 vuorokautta.

Ensi sunnuntaina nuo sanat ovat, kuten aina, nähtävissä Ruoveden kirkossa, jonne taas pääsee, ellei uusia rajoituksia viime tingassa tule. Sama kehotus kuullaan silloin myös luettuna, evankeliumitekstissä: ”Tämä on minun Poikani, minun valittuni, kuulkaa häntä!” Opetuslapsista kolme sai sen sanan kuulla ja katsella Mestariaan kirkastettuna. Miksi vain kolme?

Kuka muistaa vielä Matti-papin? Näykin Matin, joka oli ”apupappina”, Ruoveden seurakunnan virallisena apulaisena 70-luvulla (nykyään puhutaan seurakuntapastorista)? Hänet, jonka persoonallisista otteista eivät aivan kaikki pitäneet, mutta josta luullakseni oltiin yleisesti ainakin sitä mieltä, että kun hän saarnasi, ei kuuluvuusongelmia ollut.

Luetuimmat
Tuoreimmat
Metsäjänis oli vapun alla vielä lähes valkoinen. Jänöjussi kuvattiin 28. huhtikuuta Ruoveden Pilkotulla.
Esko Lahtinen
Kunnanvaltuusto kokoontuu valtuustosalissa. Kuva helmikuun valtuuston kokouksesta.
Sirkku Somero
Uutiset
Elämänmeno
Kulttuuri
Pääkirjoitus
Kolumnit
Blogit
Kirkonkellot
Yleisöltä
Lukijan kuva
Jätä ilmoitus Ruovesi-lehteen
Ruovesi-lehden mediakortti
Jätä ilmoitus Teisko-Aitolahti-lehteen
Teisko-Aitolahti-lehden mediakorttii
Pohjoisviitta-lehden mediakorttii
Rekisteriseloste
Tilaa Ruovesi-lehti
Osoitteenmuutos Ruovesi-lehti
Tilaa Teisko-Aitolahti
Osoitteenmuutos Teisko-Aitolahti
Ruoveden Sanomalehti Oy • Honkalantie 2 • 34600 Ruovesi •
Puh. 03 476 1400 • Rekisteriseloste