Diakonissa Auli Nummenmaa aloittaa työnsä Ruovedellä syyskuun alusta.
Irina Tuomainen
Armoviesti
Kirkonkellot
Sain aikoinani seurakunnan tyttökerhon vetäjältä ohjeen, että Raamatun lukeminen kannattaisi aloittaa Johanneksen evankeliumista, sillä sieltä löytäisin kaikkein olennaisimman. Ohje vaikutti järkevältä, koska en tiennyt Raamatusta kirjana tuohon aikaan oikeastaan mitään. Koska koko Raamatun kieli oli minulle aivan uutta, muistan lukeneeni juuri Johanneksen evankeliumin ensimmäistä lukua moneen kertaan. Erityisen ihmeellisiä minusta olivat kohdat, joissa puhuttiin Jeesuksesta maailman valona.
Johannes Kastaja sai Jumalalta tehtävän kertoa ihmisille tästä valosta. Jeesus oli tuo tuleva valo, iankaikkinen kirkkaus, joka oli täynnä armoa ja totuutta. Ihmiset osasivat kuunnella ja seurata Jeesusta Johanneksen todistuksen tähden. Jeesuksen rakkauden täyttämässä sanomassa on täytynyt olla jotain aivan ainutlaatuista, joka veti ihmisiä puoleensa. Jumala näytti Jeesuksessa voimansa ja monet uskoivat.
Edelleen on tärkeätä, että sanoma Jumalan rakkaudesta, armosta ja pelastuksesta saa jatkua eteenpäin sukupolvelta toiselle. Toista vastaavaa sanomaa ei ole olemassa, elävän Jumalan armoviestiä ihmiskunnalle ja pienelle ihmiselle. Sanansa kautta Jumala lohduttaa ja antaa elämään toivoa ja ilon pisaroita. Ollaan kiitollisia kaikista niistä ihmisistä, jotka ovat vieneet tai vievät tätä viestiä eteenpäin oman kutsumuksensa mukaisesti omalla paikallaan.
Siunatkoon rakas taivaallinen Isämme matkamme lähestyvään jouluun!
”Valmistu, Herran kansa, nyt vastaanottamaan, kun saapuu taivaastansa kuningas päälle maan.
On hänet maailmaan valkeudeksi suonut, Vapahtajaksi tuonut Jumala armossaan.”
kirjoitaja on seurakunnan diakonissa