Brexit-mietteitä
Kirkonkellot
Tämän kuun lopussa ensimmäinen valtio eroaa Euroopan Union jäsenyydestä. Aiemmin ainoastaan Grönlanti on jättänyt EEC:n vuonna 1980. Se hoidettiin aikanaan niin, että se ei muodostanut uhkaa Tanskan kuningaskunnan yhtenäisyydelle tai EEC:n tulevaisuudelle. Toivottavasti tälläkin kertaa käy samoin.
Euroopan kansat osaavat tulla yhteen. Ne osaavat myös riidellä. Sen historia on opettanut. Yhteistyössä on kuitenkin voimaa, ja jaettu ilo on yleensä puolet enemmän.
Mutta tarvitaanko yhteistyötä varten erillinen hallinto? Jos sellainen halutaan, se yleensä on byrokraattinen, tuhlaileva, oman kuplansa muodostava ja korruptoitunutkin. Tällainen oli esimerkiksi keskiajan Vatikaani, jota vastaan Martin Luther hyökkäsi. Eivätkä ne piirteet ole EU:llekaan vieraita. Mutta tämä lienee se hinta, joka yhteishallinnosta täytyy maksaa.
Kristinusko on yhdistänyt Euroopan kansoja. Ennen muuta kulttuurisesti, mutta myös hallintorakenteiden kautta. Kristillinen kirkko on myös jakanut Eurooppaa, erityisesti sillä Lutherin viitoittamalla tiellä Rein–Tonava-linjaa pitkin. Pohjoispuoleltaan olutta ja voita käyttävään Eurooppaan ja etelässä oliiviöljyä ja viiniä suosivaan. Tämä on edelleenkin Euroopan tärkein jakolinja, joka näkyy nykyisessä EU:ssakin.
Britannia saarena on jonkin verran näiden jakolinjojen ulkopuolella, vaikka pelastikin mantereen kaksi kertaa viime vuosisadalla. Sillä on myös toinen yhteisö: Brittiläinen kansanyhteisö. Se lienee brexitin perimmäinen syy, kauppa entisten siirtomaiden kanssa helpottuu Euroopan unionin ulkopuolella.
Silti yhteisöä ei kannata jättää keveästi. Siinä joutuu aina luopumaan vähän omastaan, ja jotain se aina maksaa. Eikä mikään yhteisö tai hallinto ole täydellinen. Mutta olisiko parempi, että sellaista ei sitten ole? Tätä voi jokainen miettiä myös omalla kohdallaan.
Hyvä yhteistyö on aina mahdollista, jos on tahtoa. Suomen ja Norjan raja on tästä hyvä esimerkki. Sekin on EU:n ulkoraja. Toivottavasti Brittein saarille ei tule mitään sen kummempaa.