Tä­män kuun lo­pus­sa en­sim­mäi­nen val­tio ero­aa Eu­roo­pan Uni­on jä­se­nyy­des­tä. Ai­em­min ai­no­as­taan Grön­lan­ti on jät­tä­nyt EEC:n vuon­na 1980. Se hoi­det­tiin ai­ka­naan niin, et­tä se ei muo­dos­ta­nut uh­kaa Tans­kan ku­nin­gas­kun­nan yh­te­näi­syy­del­le tai EEC:n tu­le­vai­suu­del­le. Toi­vot­ta­vas­ti täl­lä­kin ker­taa käy sa­moin.

Eu­roo­pan kan­sat osaa­vat tul­la yh­teen. Ne osaa­vat myös rii­del­lä. Sen his­to­ria on opet­ta­nut. Yh­teis­työs­sä on kui­ten­kin voi­maa, ja ja­et­tu ilo on yleen­sä puo­let enem­män.

Mut­ta tar­vi­taan­ko yh­teis­työ­tä var­ten eril­li­nen hal­lin­to? Jos sel­lai­nen ha­lu­taan, se yleen­sä on by­rok­raat­ti­nen, tuh­lai­le­va, oman kup­lan­sa muo­dos­ta­va ja kor­rup­toi­tu­nut­kin. Täl­lai­nen oli esi­mer­kik­si kes­ki­a­jan Va­ti­kaa­ni, jota vas­taan Mar­tin Lut­her hyök­kä­si. Ei­vät­kä ne piir­teet ole EU:lle­kaan vie­rai­ta. Mut­ta tämä lie­nee se hin­ta, joka yh­teis­hal­lin­nos­ta täy­tyy mak­saa.

Kris­ti­nus­ko on yh­dis­tä­nyt Eu­roo­pan kan­so­ja. En­nen muu­ta kult­tuu­ri­ses­ti, mut­ta myös hal­lin­to­ra­ken­tei­den kaut­ta. Kris­til­li­nen kirk­ko on myös ja­ka­nut Eu­roop­paa, eri­tyi­ses­ti sil­lä Lut­he­rin vii­toit­ta­mal­la tiel­lä Rein–To­na­va-lin­jaa pit­kin. Poh­jois­puo­lel­taan olut­ta ja voi­ta käyt­tä­vään Eu­roop­paan ja ete­läs­sä olii­vi­öl­jyä ja vii­niä suo­si­vaan. Tämä on edel­leen­kin Eu­roo­pan tär­kein ja­ko­lin­ja, joka nä­kyy ny­kyi­ses­sä EU:ssa­kin.

Bri­tan­nia saa­re­na on jon­kin ver­ran näi­den ja­ko­lin­jo­jen ul­ko­puo­lel­la, vaik­ka pe­las­ti­kin man­te­reen kak­si ker­taa vii­me vuo­si­sa­dal­la. Sil­lä on myös toi­nen yh­tei­sö: Brit­ti­läi­nen kan­sa­nyh­tei­sö. Se lie­nee bre­xi­tin pe­rim­mäi­nen syy, kaup­pa en­tis­ten siir­to­mai­den kans­sa hel­pot­tuu Eu­roo­pan uni­o­nin ul­ko­puo­lel­la.

Sil­ti yh­tei­söä ei kan­na­ta jät­tää ke­ve­äs­ti. Sii­nä jou­tuu ai­na luo­pu­maan vä­hän omas­taan, ja jo­tain se ai­na mak­saa. Ei­kä mi­kään yh­tei­sö tai hal­lin­to ole täy­del­li­nen. Mut­ta oli­si­ko pa­rem­pi, et­tä sel­lais­ta ei sit­ten ole? Tätä voi jo­kai­nen miet­tiä myös omal­la koh­dal­laan.

Hyvä yh­teis­työ on ai­na mah­dol­lis­ta, jos on tah­toa. Suo­men ja Nor­jan raja on täs­tä hyvä esi­merk­ki. Se­kin on EU:n ul­ko­ra­ja. Toi­vot­ta­vas­ti Brit­tein saa­ril­le ei tule mi­tään sen kum­mem­paa.