Tie­sit­kö, et­tä epä­on­nis­tu­neel­la on mah­dol­li­suus op­pia vir­heis­tään. On­nis­tu­neel­la ei ole mi­tään opit­ta­vaa, mut­ta epä­on­nis­tu­mi­nen vie eteen­päin koh­ti uu­sia mah­dol­li­suuk­sia. Kos­ka ku­kaan meis­tä ei ole täy­del­li­nen, niin teem­me jo­kai­nen vir­hei­tä. Kui­ten­kin epä­on­nis­tu­es­sa ko­e­taan yleen­sä hä­pe­ää. Ei sitä mie­lel­lään tun­nus­ta ereh­ty­neen­sä, kun ha­lu­aa säi­lyt­tää jon­kin­lai­sen it­se­kun­ni­oi­tuk­sen ai­na­kin muit­ten sil­mis­sä.

Kun li­säk­si us­kot­te­lee it­sel­leen­kin, et­tei teh­nyt mi­tään vir­het­tä, niin ei­pä sii­nä juu­ri opi mi­tään ei­kä pää­se asi­ois­sa eteen­päin. Ti­lan­ne voi ol­la jopa sel­lai­nen, et­tä muut kyl­lä ta­ju­a­vat, et­tä on pa­has­ti ereh­ty­nyt, mut­ta it­se us­kot­te­lee it­sel­leen, et­tä teki kai­ken oi­kein.

Se vaa­tii jo vah­vaa us­kot­te­lua pi­tää yl­lä ku­vi­tel­tua elä­män ku­lis­sia, jon­ka läpi muut kui­ten­kin nä­ke­vät. Kun tar­kem­min mie­tit elä­mää­si, niin eh­kä­pä jos­sa­kin pie­nes­sä tai suu­res­sa asi­as­sa löy­dät it­se­si pi­tä­mäs­sä yl­lä jo­tain nä­en­näis­tä roo­lia tai ku­lis­sia.

On­nis­tu­mis­ta ja vir­hee­tön­tä elä­mää pi­de­tään elä­män ta­voit­tee­na. Vir­hei­tä ei ole so­pi­va tun­nus­taa. Nöy­ryyt­tä pi­de­tään heik­kou­te­na.

To­del­li­suu­des­sa ku­kaan ei täy­del­li­syy­den mit­taa täy­tä ja sik­si Raa­ma­tus­sa Jee­sus esit­tää asi­at ihan toi­sin: Omien ereh­dys­ten nöy­rä tun­nus­ta­mi­nen on se nor­maa­li tila, jota var­ten Jee­sus tuli pe­las­ta­jak­si: ”Ei­vät ter­veet tar­vit­se pa­ran­ta­jaa, vaan sai­raat.” (Mark. 2:17) Ju­ma­lan eteen ei tar­vit­se tul­la hä­ve­ten, sil­lä ”Ju­ma­la on yl­pei­tä vas­taan, mut­ta nöy­ril­le hän an­taa ar­mon”. (Jaak. 4:6)

Kun pie­ni lap­si epä­on­nis­tuu tai sa­tut­taa it­sen­sä, niin mah­dol­li­sen kiu­kut­te­lun li­säk­si hän ha­kee van­hem­mil­taan loh­du­tus­ta ja hy­väk­syn­tää. Sen jäl­keen lap­si voi jäl­leen roh­ke­as­ti jat­kaa tou­hu­a­mis­ta, kuin mi­tään ei oli­si ta­pah­tu­nut.

Niin me­kin voim­me vir­hei­nem­me tur­va­ta roh­ke­as­ti ja il­man hä­pe­ää Ju­ma­lan ar­moon, ku­ten Raa­mat­tu ke­hot­taa. (Hepr. 4:16) Kai­ken li­säk­si ar­mon pe­rus­teel­la mei­tä odot­taa ikui­nen elä­mä. (Room. 5:21)

Ei sen pe­rus­teel­la, mitä ku­vit­te­lem­me ole­vam­me tai muut nä­ke­vät meis­sä. Sik­si kan­nat­taa re­hel­li­ses­ti tur­vau­tua ar­moon tun­nus­ta­en ereh­dyk­sen­sä ja ol­la va­paa kai­kis­ta roo­li­suo­ri­tuk­sis­ta ja ku­lis­seis­ta. Ar­mon pe­rus­teel­la saa­tu si­säi­nen rau­ha on se voi­ma­va­ra, joka an­taa roh­keut­ta ja toi­voa jo­kai­seen elä­män ti­lan­tee­seen.

kir­joit­ta­ja edus­taa Va­paa­seu­ra­kun­taa