Tätä vii­kon ai­het­ta ku­va­taan evan­ke­liu­mis­sa seu­raa­vas­ti ”Kris­tit­ty jou­tuu elä­mäs­sään kamp­pai­le­maan erot­taak­seen to­tuu­den val­hees­ta ja oi­ke­an vää­räs­tä, ju­ma­lan tun­te­mi­nen ja hä­nen tah­ton­sa ky­se­le­mi­nen oh­jaa mei­tä ”. Maa­il­ma on en­nen nä­ke­mät­tö­män tie­to­tul­van ja eri tie­to­läh­tei­den va­ras­sa, jos­ta jo­kai­sen muo­dos­taa oman ku­van ny­ky­ti­lan­tees­ta.

Maa­il­mas­sa mo­nel­la joh­ta­jal­la saat­taa ol­la sama pää­mää­rä ja tah­to­ti­la, mut­ta he­kin pu­hu­vat ja tul­kit­se­vat ti­lan­net­ta eri ta­voin. On ko­vin vai­kea erot­taa to­tuus har­has­ta. Kris­ti­nus­ko ot­taa tä­hän kan­taa Jee­suk­sen sa­noin seu­raa­vas­ti: Va­ro­kaa vää­riä pro­feet­to­ja, he tu­le­vat luok­sen­ne lam­pait­ten vaat­teis­sa mut­ta si­säl­tä he ovat raa­te­le­via su­sia. (Matt. 7:15-28).

Täs­tä tu­lee mie­leen van­han in­ti­aa­nin ker­to­mus, jol­la oli ta­pa­na ker­toa lap­sil­le ta­ri­noi­ta jot­ta he op­pi­si­vat tär­kei­tä asi­oi­ta elä­mäs­tä. Ker­ran taas kun lap­set is­tui­vat hä­nen ym­pä­ril­lään, hän sa­noi heil­le: ”Si­säl­lä­ni käy­dään tais­te­lua, ihan hir­vit­tä­vää tais­te­lua.”

Lap­set kat­soi­vat van­hus­ta sil­mät pe­los­ta pyö­rei­nä. ”Ket­kä sitä hir­vit­tä­vää tais­te­lua si­säl­lä­si käy­vät”, ky­syi­vät lap­set. ”Sitä käy­vät kak­si sut­ta”, sa­noi van­hus ma­dal­ta­en ään­tään. ”Toi­nen su­sis­ta on il­keä – se on pel­ko, viha, ka­teus, it­sek­kyys, suru, mie­li­pa­ha, ah­neus, yli­mie­li­syys, it­se­sää­li, kat­ke­ruus, val­he, yl­peys, kil­pai­lu, yli­voi­mai­suus ja ra­sis­mi”.

”En­tä se toi­nen susi”, ky­syi toi­nen lap­sis­ta.

”Toi­nen on hyvä susi – se on ilo, rau­ha, rak­kaus, toi­vo, ja­ka­mi­nen, nöy­ryys, tyy­neys, ys­tä­väl­li­syys, hy­vän­tah­toi­suus, myö­tä­e­lä­mi­nen, an­te­li­ai­suus, to­tuus, re­hel­li­syys, us­ko ja myö­tä­tun­to.”

Van­hus sa­noi hi­taas­ti va­kaal­la ää­nel­lä: ”Tätä sa­maa tais­te­lua käy­dään myös tei­dän ja kaik­kien ih­mis­ten si­säl­lä.”

Lap­set miet­ti­vät kau­an ja lo­pul­ta yk­si lap­si ky­syi van­huk­sel­ta: ”Kum­pi susi voit­taa?” Van­hus vas­ta­si: ”Se, kum­paa ruo­kit!”

Jon­kun to­tuus voi ol­la toi­sen har­ha, ja ai­van yh­tä hy­vin jon­kun har­ha voi ol­la toi­sen to­tuus. Kai­kil­la meil­lä ih­mi­sil­lä on oma us­kom­me ja ta­pam­me jä­sen­nel­lä ja ym­mär­tää kuu­le­maam­me ja muo­dos­taa sitä kaut­ta tapa erot­taa oi­kea vää­räs­tä. Ol­koon us­kom­me vah­va ja oh­jat­koon se mei­tä har­han ja to­den vii­da­kos­sa oi­kei­siin va­lin­toi­hin.