Ih­mi­sen elä­mään kuu­luu pal­jon odot­ta­mis­ta. Se oi­ke­as­taan ryt­mit­tää elä­mää ja elä­män­kaar­ta. Jos­kus odo­te­taan täy­si-ikäi­syyt­tä, jos­sain vai­hees­sa jo­ta­kin muu­ta. Ja odot­ta­mi­ses­sa­kin on oma tai­ton­sa. Van­ha vii­saus sa­noo, et­tä lin­ja-au­toa ei kan­na­ta lii­kaa odot­taa, kos­ka nii­tä tul­le seu­raa­vi­a­kin. Ruo­ve­del­lä to­sin ai­ka har­vak­seen. Moni odot­taa myös pos­tel­joo­nia, ja pos­tin tulo on yk­si päi­vän ko­ho­koh­dis­ta. Se­kin on sii­nä mie­les­sä tur­haa, et­tä pos­tel­joo­ni tu­lee seu­raa­va­na päi­vä­nä uu­des­taan. Mut­ta tämä ker­too, mi­ten tär­keä asia täl­lä het­kel­lä mo­nel­la ta­val­la pin­nal­la ole­va pos­ti ih­mi­sil­le on.

Olem­me ka­len­te­reis­sam­me myös siir­ty­mäs­sä vii­mei­sil­le si­vuil­la ja jou­lun odot­ta­mi­seen eli ad­vent­ti­ai­kaan. Se­kin on mo­nil­le tär­keä asia ja tär­keä ai­ka. Odo­tus vaa­tii kär­si­väl­li­syyt­tä ei­kä se ai­na help­poa ole. Odot­ta­van ai­ka saat­taa ol­la myös pit­kä, mut­ta hy­vää kan­nat­taa ai­na odot­taa.

Kris­ti­nus­ko ra­ken­tuu ai­ka pit­käl­le odot­ta­mi­sen ym­pä­ril­le. Ai­na­kin Raa­mat­tu te­kee niin. Van­ha Tes­ta­ment­ti ker­too lä­hin­nä lu­vat­tuun maa­han pää­se­mi­sen tai mes­si­aan odot­ta­mi­ses­ta tai mo­lem­mis­ta. Sit­ten ai­ka koit­ti, ja Ju­ma­la lä­het­ti ai­no­an Poi­kan­sa. Mut­ta ei se­kään kes­tä­nyt kuin muu­ta­man vuo­den. Sit­ten al­koi taas odo­tus, Kris­tuk­sen pa­luun odo­tus.

Tämä odo­tus ei kui­ten­kaan tar­koi­ta peu­ka­loi­den pyö­rit­tä­mis­tä tai pas­si­voi­tu­mis­ta, vaan se haas­taa mei­tä hy­vään ja kas­va­maan Ju­ma­lan hy­vyy­den ar­voi­sik­si. Näin it­se odot­ta­mi­nen­kin saat­taa joh­taa hy­vään. Ai­van sa­mal­la ta­val­la kuin jou­lun odo­tu­sai­ka, ad­vent­ti, te­kee it­se juh­la­py­his­tä en­tis­tä hie­nom­pia. Ja sik­si hy­vää kan­nat­taa ai­na odot­taa.