Jaa­nat, Ja­tat, Ma­ri­an­net,

Ma­ri­tat, Ma­rit­tat, Mar­jat,

Mar­jaa­nat, Mar­ja­tat, Mar­jot,

Mar­ju­kat, Mar­ju­tit, Ma­ri­an­nat,

Ma­ri­an­net, Mar­le­net ja Mol­lyt!

Hy­vää huo­mis­ta ni­mi­päi­vää, jos ni­mit­täin leh­ti ta­voit­taa tei­dät il­mes­ty­mis­päi­vä­nään – muus­sa ta­pauk­ses­sa tä­män­päi­väis­tä tai jo ohi men­nyt­tä!

Ni­mi­päi­vän­ne on van­ha kir­kol­li­nen juh­la­päi­vä, jota to­sin ei lu­te­ri­lai­ses­sa kir­kos­sa ole sa­toi­hin vuo­siin vie­tet­ty, vaik­ka se on al­la­kas­sa säi­ly­nyt ku­ten toi­nen­kin Her­ram­me äi­dil­le omis­tet­tu juh­la.

Elo­kuun 15. päi­vä on suu­res­sa osas­sa kris­ti­kun­taa omis­tet­tu au­tu­aal­le neit­syt Ma­ri­al­le, ja päi­vän eri­tyi­se­nä ai­hee­na on ol­lut hä­nen ajal­li­sen elä­män­sä päät­ty­mi­nen: on pu­hut­tu ”kuo­lo­nu­neen nuk­ku­mi­ses­ta” ja ”tai­vaa­seen ot­ta­mi­ses­ta”. Vii­me kuun 2. päi­vä­nä oli toi­nen vas­taa­van­lai­nen muis­to­päi­vä, jon­ka ai­hee­na oli Luuk­kaan evan­ke­liu­mis­sa mai­nit­tu Ma­ri­an vie­rai­lu su­ku­lais­tä­tin­sä Eli­sa­be­tin luo­na saa­tu­aan en­ke­lil­tä il­moi­tuk­sen Jee­sus-lap­sen tu­le­vas­ta syn­ty­mäs­tä. Ma­ri­an kai­mo­ja­han on niin pal­jon, et­tei­vät he ole mah­tu­neet sa­maan päi­vään­kään, vaan kes­ki­ke­sän Kuk­ka-Maa­ri­a­na ovat on­nit­te­lu­jen koh­tei­na myös Mai­ja, Mai­ju, Maik­ki, Maj, Maja, Ma­ria, Ma­rie, Ma­ri­ka, Mary, Mee­ri ja Riia.

Tei­tä on syy­tä on­ni­tel­la, sil­lä te olet­te saa­neet ni­men­ne nai­sis­ta siu­na­tuim­man mu­kaan. Eli­sa­bet­han ter­veh­ti Ma­ri­aa sa­no­mal­la: ”Siu­nat­tu olet sinä, nai­sis­ta siu­na­tuin, ja siu­nat­tu si­nun koh­tu­si he­del­mä!”

Tä­män ter­veh­dyk­sen opet­ti myös Suo­men us­kon­puh­dis­ta­ja Mi­ka­el Ag­ri­co­la lau­su­maan. Ma­ri­an eri­tyi­sa­se­ma ei pe­rus­tu hä­nen omiin omi­nai­suuk­siin­sa, vaan sii­hen, et­tä hä­net va­lit­tiin syn­nyt­tä­mään tä­hän maa­il­maan Ju­ma­lan poi­ka, joka kuo­le­mal­laan ja ylös­nou­se­mi­sel­laan ava­si meil­le tien Ju­ma­lan luo. Sama poi­ka ot­ti myös kuo­le­maan nuk­ku­neen äi­tin­sä vas­taan tai­vaan ko­tiin. (Ei­hän sitä Raa­mat­tu meil­le suo­raan ker­ro, mut­ta pe­rin vai­ke­aa oli­si muu­ta vaih­to­eh­toa ku­vi­tel­la.)

En­ke­lin ja Eli­sa­be­tin ter­veh­dyk­seen yh­ty­mäl­lä me em­me ko­ro­ta Ma­ri­aa em­me­kä pal­vo hän­tä. Mut­ta me tun­nus­tam­me, et­tä lap­si, jon­ka hän syn­nyt­ti, oli ja on, ku­ten us­kon­tun­nus­tuk­ses­sa usein sa­nom­me, ”Ju­ma­la Ju­ma­las­ta, valo va­los­ta, tosi Ju­ma­la tosi Ju­ma­las­ta”.

Ko­vin pal­jon me em­me tie­dä asi­ois­ta, jot­ka ylit­tä­vät ym­mär­ryk­sem­me. Mut­ta ai­na­kin sii­nä, mis­sä voim­me pyy­tää toi­sil­tam­me esi­ru­kous­ta, voim­me myös us­kal­taa ujos­ti pyy­tää niin kuin kris­ti­kun­nan suu­rin kirk­ko­kun­ta päi­vit­täin: ”Pyhä Ma­ria, Ju­ma­lan äi­ti, ru­koi­le mei­dän syn­tis­ten puo­les­ta nyt ja kuo­le­mam­me het­kel­lä.”

Ole ter­veh­dit­ty tääl­lä, oi Ma­ria!

Ole siu­nat­tu maan pääl­lä, oi Ma­ria!

Sinä teh­tä­vän sait ker­ran, oi Ma­ria!

Sinä äi­ti olet Her­ran, oi Ma­ria!

Sinä va­lon las­ta kan­noit, oi Ma­ria!

Meil­le esi­mer­kin an­noit, oi Ma­ria!

Ke­ru­bit saa­pu­kaa, se­ra­fit lau­la­kaa Her­ral­lem­me kun­ni­aa!

Au­tu­as on äi­ti Ma­ria!

(Vir­si­kir­jan li­sä­vih­ko nro 937)

Samp­pa Asun­ta