Van­hem­mil­le omat lap­set ovat maa­il­man tär­kein asia. Mi­kään uh­raus hei­dän puo­les­taan ei ole lii­an suu­ri. Heil­le toi­vo­taan kaik­kea hy­vää, me­nes­tyk­sel­lis­tä ja mer­ki­tyk­sel­lis­tä elä­mää.

Ai­na ei­vät van­hem­pien toi­veet ja las­ten oma tah­to osoi­ta kui­ten­kaan sa­maan suun­taan. Lap­ses­ta ei tule kuu­lui­saa ei­kä alan­sa huip­puo­saa­jaa vaik­ka isä ja äi­ti kaik­ken­sa te­ki­si­vät.

Nel­jän po­jan äi­ti­nä mi­nua kiin­nos­tai­si tie­tää mil­lai­set vä­lit Ma­ria-äi­dil­lä oli esi­koi­seen­sa Jee­suk­seen. Oli­ko äi­ti huo­lis­saan poi­kan­sa mai­neen kas­va­es­sa ja hä­nen teh­des­sään ih­me­te­ko­jaan? Oli­ko hän yl­peä po­jas­taan? Vai oli­si­ko hän ken­ties mie­luum­min toi­vo­nut po­jas­taan kun­non työ­mies­tä Joo­se­fin ja­lan jäl­jis­sä? Ym­mär­si­kö Ma­ria, mi­ten mer­kit­tä­vää hen­ki­löä hän kas­vat­ti?

Läh­tö­koh­dat elä­mään ei­vät ol­leet kum­moi­set. Nuo­ret ja il­mei­sen köy­hät van­hem­mat ja syn­ty­mä tal­lis­sa ei­vät an­ta­neet suu­ria toi­vei­ta po­jan tu­le­vai­suu­des­ta. Sil­ti hä­nes­tä tuli jo­tain suu­rem­paa kuin ke­nes­tä­kään muus­ta mil­loin­kaan. Hän ei me­nes­ty­nyt elä­mäs­sään ra­has­sa mi­ta­ten. Sil­ti hä­net tun­ne­taan laa­jal­ti vie­lä ny­ky­ään­kin ja hä­nen mer­ki­tyk­sen­sä on kiis­ta­ton.

On­ko mei­dät ope­tet­tu sii­hen, et­tä vain hy­vin elä­mäs­sään eteen­päin pors­kut­ta­va ih­mi­nen on hyvä ja tär­keä?

Mil­lai­nen elä­mä tai ih­mi­nen ny­ky­ään on sel­lai­nen, jol­la on mer­ki­tys­tä? On­ko mei­dät ope­tet­tu sii­hen, et­tä vain hy­vin elä­mäs­sään eteen­päin pors­kut­ta­va ih­mi­nen on hyvä ja tär­keä? On­ko elä­män mer­ki­tyk­sen merk­ki­nä ol­ta­va hie­no talo ja muu­ten­kin ko­me­at ul­koi­set puit­teet?

Äi­ti­nä toi­von tie­ten­kin, et­tä omat lap­se­ni löy­täi­si­vät mie­lei­sen­sä opis­ke­lu­pai­kat ja ai­ka­naan työt, joi­den pal­kal­la tu­lee toi­meen. Sil­ti eh­kä vie­lä enem­män toi­von heis­tä kas­va­van toi­sen huo­mi­oon ot­ta­via ja asi­oi­ta myös mui­den nä­kö­kul­mas­ta poh­ti­via ih­mi­siä. Sel­lai­sia, joi­den seu­ras­sa jo­kai­nen tun­tee it­sen­sä tär­ke­äk­si. Tä­hän yri­tän it­se an­taa esi­merk­kiä. Ha­lu­an ar­vos­taa poi­ki­a­ni sik­si mil­lai­sia he ovat ih­mi­si­nä, en sik­si, mitä he mah­dol­li­ses­ti elä­mäs­sään saa­vut­ta­vat.

Ma­ria sai ol­la äi­ti lap­sel­le, jon­ka mer­ki­tyk­sen kal­tais­ta ei var­mas­ti tule kos­kaan ku­kaan saa­vut­ta­maan. Hy­väk­sy­tään tämä to­si­a­sia. Tu­e­taan lap­si­am­me ja toi­nen toi­si­am­me muis­ta­maan, et­tä ih­mi­sen mer­ki­tys­tä ei mi­ta­ta ra­hal­la ei­kä mai­neel­la. Mei­dän elä­mäm­me to­del­li­nen mer­ki­tys mää­räy­tyy ai­van tois­ten mit­ta­rei­den mu­kaan.

kir­joit­ta­ja on vt. kant­to­ri