Mu­siik­kia ja aja­tus­ten ku­del­maa

Asun­ta-Atel­jee 30.6. ja 1.7.

Esa Peth­man ja Ei­la Peth­man loi­vat mu­sii­kin ja teks­tien syn­tee­si­nä ai­nut­ker­tai­sen ko­ko­nai­suu­den joka pu­hui suo­raan kat­so­jal­le, sy­dä­mes­tä sy­dä­meen.

Ei­la Peth­man ra­ken­si vuo­si­kym­me­nien var­rel­la eni­ten it­se­ään kos­ket­ta­neis­ta ru­nois­ta ja aja­tel­mis­ta hie­non, Asun­ta-atel­jeen hen­keen so­pi­van dra­ma­tur­gi­an.

Lau­su­mi­sen ma­nee­rit Ei­la vält­ti tyys­tin. Hän esit­ti proo­sa­ru­non­sa niin in­ti­mis­ti, et­tä se tun­tui hä­nen it­sen­sä sii­nä het­kes­sä kek­si­mäl­tä pu­heel­ta, kes­kus­te­lul­ta joka iki­sen kuu­li­jan kans­sa.

Eleet­tö­mäs­ti, mi­tään ko­ros­ta­mat­ta hän an­toi meil­le mah­dol­li­suu­den ko­kea oma­koh­tai­ses­ti ko­ko­nai­sen elä­män­kaa­ren si­säl­tä­mät vii­sau­det.

Tä­män ru­no­el­man si­säl­töön ei­vät voi­neet ol­la vai­kut­ta­mat­ta esit­tä­jien vii­me ai­koi­na koh­taa­mat va­ka­vat sai­rau­det, mut­ta he pu­hui­vat niis­tä jäl­ki­kes­kus­te­lus­sa ihail­ta­van avoi­mes­ti ja luon­nol­li­ses­ti.

Sil­ti pääl­lim­mäi­sek­si jäi­vät voi­ma ja valo. Hy­myä ei tar­vit­tu pääl­le­lii­maa­maan kir­joi­tet­tua, vaan valo tuli ulos teks­teis­tä ja mu­sii­kis­ta .

Pääl­lim­mäi­sek­si jäi­vät voi­ma ja valo.

Poik­keuk­sel­li­sen mo­ni­puo­li­nen muu­sik­ko, sä­vel­tä­jä ja so­vit­ta­ja Esa Peth­man is­tui vaa­ti­mat­to­ma­na myö­tä­e­lä­en vie­res­sä, ja pu­hal­si esi­tyk­seen hen­keä sekä hui­lul­laan et­tä vii­me hä­tään löy­ty­neel­lä lai­na­sak­so­fo­nil­la.

Hä­nen jaz­zu­raa edel­tä­neet klas­si­set opin­ton­sa kuu­lui­vat kau­niis­ti läpi niin Os­kar Me­ri­kan­non, Sul­ho Ran­nan kuin hä­nen omis­ta lyy­ri­sis­tä sä­vel­lyk­sis­tään­kin. Läm­pi­mäs­ti heh­ku­vat le­ga­tot nou­si­vat kor­ke­al­le kuin lin­nut teks­teis­sä.

”Käsis­säs kan­nat lin­nun unel­maa - se sa­ve­na on kämme­nel­läs vas­ta, vaan ker­ran möhkälees­tä kar­ke­as­ta se pääsky­se­nä nou­see, ja sie­lun saa.”

Ote on El­vi Si­ner­von pit­käs­tä ru­nos­ta, joka oli ko­ko­nai­suu­des­saan mu­ka­na. Mi­nul­le se oli esi­tyk­sen eh­do­ton ko­ho­ho­koh­ta.

Esiin­ty­jä­pa­rin hau­ras elä­män­ti­lan­ne tuli esiin upe­a­na voi­ma­vir­ta­na, jota tai­teen te­ke­mi­sen edel­leen jat­ka­mi­nen an­taa niin heil­le kuin meil­le­kin. Kii­tos sii­tä.

Toi­von har­taas­ti, et­tä esi­tys uu­si­taan vie­lä tänä ke­sä­nä.