Lap­sen elä­mä vai­kut­taa eri­tyi­sen ar­vok­kaal­ta var­sin­kin sil­loin, kun se me­ne­te­tään. Kun lap­set kär­si­vät tai jopa me­neh­ty­vät so­dan kes­kel­lä, se jär­kyt­tää ja kos­ket­taa mei­tä sy­väs­ti. Ta­pauk­sia uu­ti­soi­daan laa­jas­ti.

Jos taas joku van­hus nuk­kuu pois pit­kään sai­ras­tet­tu­aan, sitä ei uu­ti­sis­sa mai­ni­ta. Se tun­tuu pal­jon luon­nol­li­sem­mal­ta, ei­kä kos­ke­ta niin sy­väs­ti.

Mitä eroa näil­lä sit­ten on? Lap­sel­la on elä­mä edes­sään!

Yh­den ih­mi­sen tu­le­vai­suus me­ne­te­tään. Mo­nil­la van­hem­mil­la on suu­ria haa­vei­ta ja odo­tuk­sia las­ten­sa tu­le­vai­suu­des­ta. Vaik­ka ei vie­lä tie­de­tä, mitä lap­ses­ta tu­lee, hä­nen toi­vo­taan omal­la ta­val­laan me­nes­ty­vän elä­mäs­sään ja muut­ta­van maa­il­maa pa­rem­mak­si.

Kun kat­soo, mi­ten äi­ti ra­kas­taa vas­ta­syn­ty­nyt­tä las­taan, ym­mär­tää, mikä mer­ki­tys lap­sel­la on. Lap­sen elä­män ar­vo nä­kyy van­hem­pien rak­kau­te­na ja huo­len­pi­to­na. Lap­ses­ta ol­laan yl­pei­tä ja vau­va­ku­via ja­e­taan ah­ke­ras­ti ys­tä­vä­pii­ris­sä. Lap­si mää­rää per­heen elä­män ryt­min ja muut­taa tär­keys­jär­jes­tyk­sen.

Lap­sel­la on tu­le­vai­suus edes­sään, sik­si hä­nen elä­män­sä on ar­vo­kas.

En­tä­pä, kun ih­mi­sel­lä on edes­sään ikui­nen tu­le­vai­suus, niin­kuin Raa­mat­tu ker­too.

Ju­ma­la ha­lu­aa mei­dät ih­mi­set omik­si lap­sik­seen. Sil­loin mei­dän jo­kai­sen elä­mä on Ju­ma­lan sil­mis­sä to­del­la ar­vo­kas. Ju­ma­lal­la on haa­vei­ta ja odo­tuk­sia, mi­ten voi­si siu­na­ta mei­tä ja mei­dän kaut­tam­me mui­ta. Li­säk­si mei­tä odot­taa ikui­suu­des­sa jo­tain suur­ta, mitä em­me voi edes ym­mär­tää.

Jo­han­nes kir­joit­taa 1.Joh 3:2: ”Rak­kaat ys­tä­vät, jo nyt me olem­me Ju­ma­lan lap­sia, mut­ta vie­lä ei ole käy­nyt il­mi, mitä meis­tä tu­lee.”

Ju­ma­lan lap­se­na si­nul­la on mah­ta­va tu­le­vai­suus, joka sel­vi­ää lo­pul­li­ses­ti sit­ten pe­ril­lä Tai­vaas­sa. Tä­män vuok­si sinä ja minä olem­me to­del­la ar­vok­kai­ta ja rak­kai­ta Ju­ma­lal­le, vaik­ka täl­lä het­kel­lä elä­mä ei ko­vin kel­vol­li­sel­ta näy­tä­kään.

Olem­me niin ar­vok­kai­ta, et­tä Jee­sus it­se ha­lu­si ot­taa mei­dän syyl­li­syy­tem­me kan­net­ta­vak­seen ja jou­tua Tai­vaan Isän hyl­kää­mäk­si, et­tä meis­tä jo­kai­nen voi­si tul­la Ju­ma­lan lap­sek­si.

Täs­tä ker­too Raa­mat­tu: Joh. 3:16: ”Ju­ma­la on ra­kas­ta­nut maa­il­maa niin pal­jon, et­tä an­toi ai­no­an Poi­kan­sa, jot­tei yk­si­kään, joka hä­neen us­koo, jou­tui­si ka­do­tuk­seen, vaan sai­si ian­kaik­ki­sen elä­män.”

Ju­ma­lan lap­se­na ole­mi­nen on niin iso asia, et­tä sii­nä on suu­ri mie­tin­nän ja va­lin­nan paik­ka jo­kai­sel­le.

Heik­ki Pa­lo­mä­ki

va­paa­seu­ra­kun­ta