Las­ki­ai­nen on las­ke­tel­tu ja pul­lat ja her­ne­ro­kat syö­ty. Olem­me siir­ty­neet paas­ton ai­kaan.

Kris­til­li­ses­sä ajat­te­lus­sa Suu­ri paas­to eli las­ki­ai­ses­ta al­ka­va, seit­se­män viik­koa kes­tä­vä paas­to­nai­ka on eri­tyi­ses­ti val­mis­tau­tu­mis­ta pää­si­äi­seen. Tämä paas­ton ai­ka on Jee­suk­sen elä­män vai­keim­man kär­si­mys­tien muis­te­lua ja val­mis­tau­tu­mis­ta hä­nen ris­tin­kuo­le­maan­sa - sekä rie­mul­li­seen ylös­nou­se­muk­seen­sa. Luo­pu­mi­sen ja ka­tu­muk­sen jäl­keen koit­taa puh­taan ilon ai­ka.

Mitä paas­to­a­mi­nen sit­ten tar­koit­taa? Se on luo­pu­mis­ta ja kiel­täy­ty­mis­tä, aja­tus­ten kään­tä­mis­tä ar­ki­sis­ta asi­ois­ta oman sy­dä­men tut­kis­ke­luun, pa­ran­nuk­sen­te­koon ja ka­tu­muk­seen sekä Ju­ma­lan et­si­mi­seen. Se voi ol­la pi­dät­täy­ty­mis­tä tie­tyis­tä ruu­is­ta (esi­mer­kik­si li­has­ta) tai jois­ta­kin etuo­i­keuk­sis­ta tai nau­tin­nois­ta ja pyr­ki­mys­tä yk­sin­ker­tai­seen elä­män­tyy­liin.

Luo­pu­mi­nen mää­rä­a­jak­si jos­ta­kin ruo­as­ta tai ruo­ka-ai­nees­ta on help­po ym­mär­tää paas­tok­si ja on­kin paas­ton van­him­pia muo­to­ja. Vii­me vuo­si­na suur­ta suo­si­o­ta on saa­vut­ta­nut uu­si paas­to­a­mi­sen muo­to eko­paas­to. Sii­nä paas­to­a­ja luo­puu elä­män­sä mu­ka­vuuk­sis­ta ei vain it­se­ään vaan koko luo­ma­kun­taa aja­tel­len. Eko­paas­tos­sa huo­mio kiin­ni­te­tään elä­män usein hy­vin pie­niin ja vä­hä­pä­töi­sel­tä tun­tu­viin asi­oi­hin, jot­ka kuor­mit­ta­vat val­ta­vas­ti luon­toa ja voi­vat ai­heut­taa suur­ta tu­hoa Ju­ma­lan ar­vok­kaal­le luo­mis­työl­le.

Suu­rim­man­kaan es­teen osu­es­sa eteen ei pidä luo­vut­taa.

Laih­du­tus­kuu­ris­ta moni käyt­tää ni­mi­tys­tä paas­to. Ku­ten tie­de­tään ei täl­lai­ses­ta mää­rä­ai­kai­ses­ta paas­to­a­mi­ses­ta ja sen jäl­keen van­hoi­hin ta­poi­hin pa­laa­mi­ses­ta ole pit­kä­ai­kais­ta hyö­tyä. Sa­maa voi­si sa­noa muis­ta­kin paas­tois­ta. Ai­na­kin jo­tain py­sy­vää niis­tä oli­si hyvä elä­mään­sä saa­da jää­mään. Paas­ton ei tu­li­si­kaan ol­la si­säl­lyk­se­tön­tä tois­toa ta­van tai pa­kon vuok­si, vail­la sen suu­rem­paa aja­tus­ta, paas­toa vain paas­ton it­sen­sä vuok­si.

Jos siis pää­si­äis­tä edel­tä­vää paas­toa sa­no­taan Suu­rek­si paas­tok­si niin mik­si­kä kut­sui­sim­me­kaan tätä jo en­nen vii­me vuo­den pää­si­äis­tä al­ka­nut­ta ko­ro­na-pan­de­mi­an ai­heut­ta­maa luo­pu­mi­sen ja kiel­täy­ty­mi­sen ai­kaa? Jos tä­mä­kin me­neil­lään ole­va ai­ka tie­tyl­lä ta­val­la paas­tol­ta vaa­dit­ta­vat kri­tee­rit täyt­tää niin toi­vot­ta­vas­ti sii­tä­kin jo­tain hy­vää­kin py­sy­vää elä­määm­me jää. Vaik­ka­pa ko­ke­mus sii­tä, et­tä suu­rim­man­kaan es­teen osu­es­sa eteen ei pidä luo­vut­taa, vaan et­siä luot­ta­vai­ses­ti vaih­to­eh­toi­sia tei­tä pääs­tä elä­mäs­sä eteen­päin.