Eräs nuo­ri mies oli ra­kas­tu­nut tyt­töön ja kosi tätä. Rak­kaus oli mo­lem­min­puo­lis­ta, mut­ta ty­töl­lä oli omat ku­vi­tel­man­sa avi­o­lii­tos­ta: Se oli sään­tö­jä ja vel­vol­li­suuk­sia. Ei voi­nut teh­dä va­paas­ti mitä ha­lu­si. Tyt­tö ei ha­lun­nut me­net­tää va­paut­taan, mut­ta ei ha­lun­nut täy­sin kiel­täy­ty­ä­kään. Hän eh­dot­ti, et­tä kun en­sin elän tä­män elä­män va­paa­na, niin tule sit­ten jos­kus ko­si­maan sai­ras­vuo­teel­la, kun elä­mäs­sä ei ole enää muu­ta odo­tet­ta­vis­sa. Sil­loin vas­taan myön­tä­väs­ti.

Tämä ku­vi­tel­tu ta­ri­na ei ole ku­vit­te­lua, kun on kyse suh­tees­ta Ju­ma­laan. Tämä on tot­ta mo­nen koh­dal­la: Hen­gel­li­siä asi­oi­ta kar­te­taan, kun ku­vi­tel­laan elä­män si­säl­lön ole­van sit­ten pelk­kiä sään­tö­jä, kiel­to­ja ja täy­del­li­syy­teen pyr­ki­mis­tä. Usein aja­tel­laan, et­tä us­ko on erään­lai­nen aa­te, jol­la on hen­gel­li­siä ja mo­raa­li­sia ta­voit­tei­ta; yk­si aa­te muit­ten rin­nal­la. Kos­ka kui­ten­kin ha­lu­aa pääs­tä ker­ran pe­ril­le Tai­vaa­seen, niin mo­net suun­nit­te­le­vat mie­les­sään: sit­ten kun olen kuo­le­mai­sil­la­ni, sit­ten jos­kus, kun elä­mä on ta­ka­na, sit­ten tu­len us­koon ja yri­tän vii­mei­set het­ket elä­mäs­tä­ni elää us­ko­va­na.

Mi­tä­hän se us­ko­va­na ole­mi­nen sit­ten oi­ke­as­taan on?

Raa­ma­tus­sa Jee­sus an­taa ym­mär­tää, et­tä us­ko on en­nen kaik­kea ys­tä­vyys­suh­de. Jee­sus kut­suu ope­tus­lap­si­aan ys­tä­vik­seen: Joh. 15:15. Tämä ys­tä­vyys muut­taa mi­nua ja si­nua sa­moin, kuin ys­tä­vien vä­li­nen rak­kaus muut­taa asi­oi­den tär­keys­jär­jes­tys­tä ja suh­tau­tu­mis­ta mui­hin ih­mi­siin. Tätä pai­not­taa Raa­ma­tus­sa Jee­suk­sen ke­ho­tus Joh. 13:34 ”Niin kuin minä olen ra­kas­ta­nut tei­tä, ra­kas­ta­kaa te­kin toi­nen tois­tan­ne.”

Li­säk­si Jee­sus on lu­van­nut ol­la mei­dän kans­sam­me ikui­ses­ti: Matt. 28:20. Myös vai­kei­na ai­koi­na Her­ra on lu­van­nut kul­kea rin­nal­lam­me, ku­ten Daa­vid ru­noi­lee: Psal­mis­sa 23. Vaik­ka Daa­vi­din elä­mä kul­ki vä­lil­lä läpi pi­mei­den laak­so­jen, hän koki, et­tä Her­ra kul­kee hä­nen kans­saan suo­jel­len, joh­dat­ta­en ja opas­ta­en elä­män va­lin­nois­sa. Mei­dän­kään ei tar­vit­se ko­kea epä­toi­voa ja yk­si­näi­syyt­tä tai pe­lä­tä vää­riä va­lin­to­ja, kun pyy­däm­me Jee­sus­ta kul­ke­maan rin­nal­lam­me ja opas­ta­maan elä­mäs­sä eteen­päin.

On­han toki mah­dol­lis­ta tur­vau­tua Ju­ma­lan ar­moon vie­lä vii­mei­sil­lä het­kil­lään, ja hyvä niin­kin. It­se ha­lu­an jo tä­nään viet­tää täy­si­pai­nois­ta elä­mää Jee­suk­sen rin­nal­la.