Juu­ri tä­hän ai­kaan moni lu­ki­ja on et­si­nyt va­lai­si­mia ja vaih­ta­nut nii­tä uu­siin. Va­loa tar­vi­taan pi­me­ne­vis­sä il­lois­sa niin pol­ku­pyö­ris­sä kuin ko­deis­sa, pi­hoil­la ja par­vek­keil­la, ret­kil­lä ja len­keil­lä. Huo­nos­sa va­los­sa on vaa­ral­lis­ta kul­kea ja työs­ken­nel­lä. Hy­vin va­lais­tu ym­pä­ris­tö li­sää mer­kit­tä­väs­ti tur­val­li­suut­ta ja viih­tyi­syyt­tä. Pa­ras­ta oli­si tie­tys­ti saa­da au­rin­gon va­loa, mut­ta kun se taas syk­syn tul­len vä­he­nee, on kei­no­va­lo hy­vä­nä apu­na.

Jee­sus pu­huu Mat­teuk­sen evan­ke­liu­mis­sa sil­mis­tä ruu­miin lamp­pu­na: ”Sil­mä on ruu­miin lamp­pu. Jos sil­mä­si on ter­ve, koko ruu­mii­si on va­lais­tu. Jos sil­mä­si ovat huo­not, koko ruu­mii­si on pi­meä.”

Ver­taus oli var­maan­kin toi­mi­va ja pu­hut­te­le­va ai­ka­na, jol­loin eri­lai­set hoi­ta­mat­to­mat sai­rau­det ai­heut­ti­vat pal­jon so­keu­tu­mis­ta ja huo­noa nä­köä. Jee­suk­sen sa­no­jen ää­rel­lä on hyvä py­säh­tyä miet­ti­mään myös omaa asen­net­ta ja suh­tau­tu­mis­ta ym­pä­röi­vään maa­il­maan: Mil­lai­sin sil­min kat­se­let maa­il­maa ym­pä­ril­lä­si? Nä­et­kö ym­pä­ril­lä­si lä­hin­nä pi­meyt­tä? Löy­dät­kö ym­pä­ril­tä­si toi­von merk­ke­jä ja va­lon pil­kah­duk­sia?

Usein tun­tuu sil­tä et­tä va­lon tui­ket­ta saa oi­kein et­si­mäl­lä et­siä synk­kien ja huo­les­tut­ta­vien uu­tis­ten maa­il­mas­ta. Huo­not uu­ti­set näyt­tä­vän peit­tä­vän hy­vät, ei­kä kes­tä­vää toi­voa näy­tä maa­il­mas­ta hel­pos­ti löy­ty­vän.

Jee­sus sa­noi it­ses­tään: ”Minä olen maa­il­man valo. Se joka seu­raa mi­nua, ei kul­je pi­mey­des­sä vaan hä­nel­lä on elä­män valo.”

Sil­mäm­me ovat hen­gel­li­ses­ti ter­veet, kun ne ovat avau­tu­neet nä­ke­mään Kris­tuk­sen meil­le tuo­man toi­von ja va­lon. Täl­lai­nen nä­ke­mi­nen vai­kut­taa ih­mi­seen hy­vin sy­väs­ti, niin et­tä hän ko­kee jopa elä­män­sä tar­koi­tuk­sen täyt­ty­neen ja et­sin­tän­sä päät­ty­neen. Tä­män van­ha Si­me­on pu­kee sa­noik­si Luuk­kaan evan­ke­liu­mis­sa: Her­ra, nyt sinä an­nat pal­ve­li­ja­si rau­has­sa läh­teä, sil­lä mi­nun sil­mä­ni ovat näh­neet si­nun pe­las­tuk­se­si, jon­ka olet kai­kil­le kan­soil­le val­mis­ta­nut”.

Kris­tus on yhä pi­me­äs­sä maa­il­mas­sa lois­ta­va ma­jak­ka, toi­von merk­ki koko ih­mis­kun­nal­le. Hän­tä seu­raa­va ei ek­sy maa­il­man pi­mey­teen ei­kä sor­ru sen toi­vot­to­muu­teen. Pi­de­tään siis sil­mät au­ki ja kat­se hä­nes­sä.

Kun siis ym­pä­ril­läm­me on to­dis­ta­jia ko­ko­nai­nen pil­vi, pan­kaam­me pois kaik­ki mikä pai­naa ja syn­ti, joka niin hel­pos­ti kie­tou­tuu mei­hin. Juos­kaam­me sin­nik­kääs­ti lop­puun se kil­pai­lu, joka on edes­säm­me, kat­se suun­nat­tu­na Jee­suk­seen, us­kom­me pe­rus­ta­jaan ja täy­del­li­sek­si te­ki­jään.

Hepr. 12:1-2

Tero Ma­ti­lai­nen

kirk­ko­her­ra