Kuka meis­tä keh­taa yl­peil­lä omal­la maal­li­sel­la va­el­luk­sel­laan? Kuka on se, joka voi heit­tää sen en­sim­mäi­sen ki­ven?

Oi­ke­as­taan koko tämä maan­pääl­li­nen elä­mäm­me pe­rus­tuu an­teek­si­an­toon, jon­ka me an­sait­se­mat­to­mas­ti olem­me saa­neet Kris­tuk­sen kär­si­mys­kuo­le­man kaut­ta. Se myös vel­voit­taa mei­dät koh­taa­maan lä­him­mäi­sem­me ys­tä­väl­li­ses­ti, lem­pe­äs­ti ja an­teek­si­an­ta­vas­ti.

Kun it­se tie­tää ja tun­tee rik­ko­neen­sa ja teh­neen­sä vää­rin toi­sia koh­taan, jäl­jel­le jää vain an­teek­si­an­to ja ar­mo. Ja kai­ken sen saam­me il­man omia an­si­oi­ta.

Van­ki­lois­sa tuo an­teek­si­an­to ja ar­mo ko­ros­tu­vat eri­tyi­ses­ti. Ih­mi­set, jot­ka ovat teh­neet elä­mäs­sään vir­he­ar­vi­oi­ta ja yli­lyön­te­jä, rik­ko­neet la­kia jos­kus ra­jus­ti­kin ja tie­toi­ses­ti, ovat saa­neet evan­ke­liu­min kaut­ta tun­tea, mitä ar­mo ja an­teek­si­an­ta­mi­nen to­del­la mer­kit­se­vät.

Se on ai­noa tie, joka saa taa­kan ke­ve­ne­mään har­ti­oil­ta. Ih­mi­set voi­vat ko­kea Ju­ma­lan läs­nä­o­lon ja Py­hän Hen­gen vai­ku­tuk­sen, jos he ovat sii­hen val­mii­ta ja suos­tu­vai­sia.

Teh­tyä ei saa te­ke­mät­tö­mäk­si, ta­pah­tu­nut­ta ta­pah­tu­mat­to­mak­si. Omaa men­nei­syyt­tään ei pys­ty muut­ta­maan, vaik­ka kuin­ka ha­lu­ai­si. Tu­le­vai­suu­teen on­nek­si voim­me vai­kut­taa.

Elä­mäl­lä an­teek­si­an­ta­mi­sen ja hy­vän te­ke­mi­sen vii­toit­ta­mal­la tiel­lä meis­tä jo­kai­nen voi toi­mia esi­merk­ki­nä, jos­ta kan­nat­tai­si ot­taa mal­lia. Ope­tel­laan pääs­tä­mään ir­ti pa­has­ta ja pi­tä­mään kiin­ni hy­väs­tä. Omal­la kat­ke­ruu­des­ta ir­ti pääs­tä­mi­sel­lä voi ol­la to­del­la va­paut­ta­vat seu­rauk­set. Ko­keil­kaa vaik­ka!

”Kaik­ki, min­kä tah­dot­te ih­mis­ten te­ke­vän teil­le, teh­kää te heil­le.” (Matt. 7:12)

Omal­la
kat­ke­ruu­des­ta
ir­ti pääs­tä­mi­sel­lä
voi ol­la to­del­la
va­paut­ta­vat
seu­rauk­set.